|
Kirjoittaja
Japaninpystykorva Tuike, lapinporokoira Viima sekä australiankelpie Rieha seikkailevat Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tietoja
Kertomuksia lapinporokoira Viiman ja japaninpystykorva Tuiken elämästä ja harrasteista, omistajan tajunnanvirran tulkitsemana. Lisäksi blogissa seikkailee Rieha-kelpie, joka opettelee elämää pennun innolla! Lisää kuvia matkan varrelta voi katsella: picasaweb.google.fi/tuikeviima Tuike
Agility: Mini2 (2x hyppyratanolla, 1xagiratanolla) TOKO: 1xALO1, 1xAVO1 NÄY: NUO-H LTE: hyväksytty (+129p., laukausvarma) Vuoden Tokojapsi 2008 & 2009 Jyväskylän Agility Teamin Vuoden Tokotähtikisan 4. vuonna 2008 ja 5. vuonna 2009, Japaninpystykorvien agilityn rotumestaruuskilpailun 2. vuonna 2007, Vuoden agilityjapsikisan 5. vuonna 2007, Vuoden tokojapsikisan 3. vuonna 2006 Tuike on säpäkkä pikkukoira, jonka kassa on mukavaa harrastella, se on aina valmis toimintaan. Agilityssä Tuike kisaa 2-luokassa, jossa hyppärinollia löytyy useampi. Tokossa Tuike kisaa tällä hetkellä voittajaluokassa. Huvituksena Tuike treenailee silloin tällöin flyballia ja onpa se ollut mukana hakutreeneissäkin. Koiratanssia ja kanttarellien etsintääkin on kokeiltu. Pikkujapsi on siis aina valmis toimintaan ja lajiin kuin lajiin ja ensimmäisenä omana koirana onkin saanut kokeilla vaikka mitä. Tuike on tulta ja tappuraa, taistelutahtoa ja vauhtia, omien ihmisten eteen se tekee kaiken ihan täysillä, muista ei niin väliksi. Viima
TOKO: TK1 (3xALO1) AGI: maxi1 NÄY: 3xSERT, 2xROP, 1xVSP, FIN MVA MH-testi: hyväksytty 1v 4kk vanhana LTE: Hyväksytty (+82p. laukausvarma) Lappalaiskoirien ALO-rotumestari 2009 Jyväskylän Agility Teamin Vuoden Tokotähtikisan 2. vuonna 2009 Viima on iloinen, hyväntuulinen, rauhallinen ja ystävällinen kaveri. Sen kanssa on saanut opetella lähestulkoon kaiken uudestaan, niin erilainen ohjattava se on lajissa kuin lajissa verrattuna Tuikeen, mutta kun yhteistyö pelaa niin se pelaa. Viima on hassu yhdistelmä nöyryyttä, itsenäisyyttä, taistelutahtoa ja itsepäisyyttä. Kertakaikkisen ihana paketti, meidän symppis hännänheiluttaja, ja välillä myös sopivasti hermoja kiristelevä, ettei elämä mene liian tylsäksi harrasteiden parissa. Tokossa Viima kisaa avoimessa luokassa. Agilityssä Viima kisaa 1-luokassa. Viiman harrasteisiin kuuluu myös jälki, erityisesti verijälki on Viimalle ominaista hommaa. Näyttelyissä Viima on käynyt sen verran että täytettyään 2-vuotta siitä tuli myös FIN MVA. Rieha
Nallikallion Laulunlahja "Rieha" Rotu: australiankelpie Syntymäaika: 21.6.2010 Rieha riehuu, leikkii ja opettelee juttuja pienen kelpin innolla! Ihan sama minkä lajin sille esittelee, se tekee sen täysillä! Riehan pääharrastukset tulevat olemaan agility ja toko, sivussa olisi toiveissa treenata ainakin hakua. Mahtava, taistelutahtoinen, sosiaalinen ja vauhdikas paketti! Seurattuja blogeja
Lapinporokoira Taimi & x-rotuiset Arvi ja Tara |
21.07.2011 - 16:08
Päätin tehdä radikaalin muutoksen ja siirtää blogin eri paikkaan. Siirtelen sinne jotain vanhoja tekstejä, mutta kuinka paljon se jää nähtäväksi... Toisaalta harmittaa että kaikki tekstit ja jutut ei ole samassa paikassa, mutta on tuo kuitenkin niin paljon kivempi. Eli jatkossa siirtykää osoitteeseen: 15.07.2011 - 22:11
Laukaan tokovuorolla. Olipas taas hyödylliset treenit! Saatiin paljon häiriötreeniä ja muut katsoi mitä tehtiin, samalla kommentoiden. Oikein kivaa! Rieha aloitti: Seuraaminen: Tehtiin ensin henkilöryhmässä seuraamista. R tuli suoraan autosta, eikä saanut siis yhtään moikkailla/hillua ennen. Ja se veti tosi hyvin! Seurasi mahtis ilmeellä ja pysyi hyvin hallussa ihmisistä huolimatta. Välillä näki ilmeestä, että olisi ihan vähän tehnyt mieli lähteä moikkaamaan, erityisesti Raisaa, mutta pysyi ja työsti makeasti. Super! Lisäksi tehtiin seuraamisen lähtöjä liikkuroituna. Vaihtelin palkkausta joko pelkästä kontaktista sivulla, valmis-sanasta tai sitten muutamasta askeleesta. Huomattavasti parantunut viime kerrasta, ei reagoinut liikkurin käskyihin juuri ollenkaan ja piti hyvin kontaktia. Liikkuria vaihdeltiin useamman kerran, eikä sekään vaikuttanut. Ihan kerran piti käydä Raisan luona hillumassa, kun Raisalla oli kädessä ihana noutokapula, mutta sen jälkeen hillitsi itsensä hienosti. Luoksetulo: Edelleen liikkuroituna. Palkkailin ensin istumisesta, siinä oli mukana myös häiriötä, eli jätin Riehan tahallaan keskelle ihmisporukkaa. Hienosti istui. Yksi seisominen tuli, kun kasvatettiin häiriötä hieman liikaa (kapulan heiluttelua vieressä), joten hieman hillittiin sitä. Perushäiriön ja liikkuroinnin kesti hyvin. Siitä otin parit kokonaiset luoksarit, edestä palkaten sekä vauhti että eteentulo oli hienoja! Erikseen treenattiin vielä edestä sivulle siirtymistä. Nouto: Muutama vauhtinouto, jotka sujui ok. Pitäisi nyt vaan jaksaa ottaa pitotreenejä kotosalla, ettei tule mälläystä. Luoksepäästävyys&paikkamakuu: Luoksepäästävyys oli hyvä, vaikka Raisa teki. Malttoi yllättävänkin hyvin hillitä itsensä. Paikkamakuu sen sijaan oli aika kaameaa, ei noussut, mutta ehti tehdä kaikkea muuta. Pahin taitaa olla nyt lonkalle heitto, jonka tekee melkein heti. Sen lisäksi heiluttelee häntää ja seuraa ympäristöä. Tämä tehotreeniin pienemmässä häiriössä, jospa ottaisi siihen mukaan vaikka jonkun targetin tmv. Kivalla mallilla se on! Tekee hyvin häiriössäkin ja asenne on ihan mahtava! Tuike sitten, ja voe mahoton sitä intoa mikä pienellä koiralla oli: Paikkamakuu: Juoksuntarkastuksen kautta. Olisi tykännyt vähän kommentoida viereiselle sakemannille "kehään" mennessä, mutta huomautuksen jälkeen antoi olla. Jäi hyvin makaamaan kun menin piiloon, mutta oli vissiin ollut vähän sen näköinen välillä että mietti nousemista. Kyynärpäät oli jo ilmassa, mutta kun palasin takaisin, niin makasi hienosti. Liikkeestä istuminen: Liikkuroituna. Tämä ei nyt sujunut alkuun ollenkaan. Varmaan 10 toistoa ensin väärin (joo, näin sitä kannattaa treenata), painui vaan maihin ja seuraminenkin oli jo ihan kaameaa keulimista. Sitten kun tein ilman liikkurointia niin meni hyvin istumaan, onko tällä nyt joku yhteys? Kaukot: Häiriköitynä&liikkuroituna takapalkalla. Oikein pätevää!! Ensin yksittäisiä siirtymiä ja loppuun litania i-s-m-i-m ja se meni hyvin. Hieno T! Luoksarin stopit: Namipelillä koitin vahvistaa stoppeja. Se on kyllä niin itsepäinen ja yrittää hiipparoida käskyn jälkeen vaikka kuinka. Olin tiukkana ja ajoin sen aina takaisin jos hiipparoi, niin alkoi paranemaan. Seuruu: Pidempi pätkä superpalkalla. Suurimmaksi osaksi tosi hyvää, ilme oli hieno ja jaksoi työstää. Pari kertaa huomautin sille kun koitti katsella kentälle tulevia autoja ja antoi sitten olla. 14.07.2011 - 21:19
Vedettiin pieni maastoilta Raisan kanssa. Ensin esineruutua Riehalle ja Ipille, sitten verijäljet Viimalle ja Tuikelle. Vesku kävi ystävällisesti vetämässä nuo jäljetkin niin säästyi tällä kertaa itse siltä vaivalta. Riehan esineruudussa oli paljon hyvää, vaikka välillä vähän haastavaa olikin. Otettiin kaksi settiä. Ekassa eka esine löytyi takarajalta välittömästi. Tokaa piti vähän enemmän hakea. Kovasti se etsi, mutta meni jonkin verran Ipin jälkiä ja etsi niistä samoista kohdista mistä sekin. Plus että esine oli supervaikea, eli muovinen Sherk-lelu Toisessa setissä tuli sitten vähän irtoamisongelmaa, pyöri jostain syystä ihan etureunalla. Piti käydä helpottamassa eli näyttämässä esineet ihan kunnolla ennen kuin nousi ja sitten päätti taas vaihtaa esinettä kesken matkan. Jännä, että se keksi nyt tuon. Selkeästi se kyllä haistelee, koska vielä esine suussakin haistaa sen toisen ja vaihtaa. Pitää varmaan tehdä sille nyt superhelppoja ja motivoivia tuonteja, ettei jää tuo vaihtelu päälle. Riehasta treenin paras asia taisi olla Milla-vauva, joka aiheutti suunnatonta hepulointia. Rieha oikeasti nuolisi vauvoja niin paljon kuin vaan antaisi, ne on niin ihania! Kunnostautuipa Rieha-railakas vielä karkaamalla raollaan olevasta auton ikkunasta perään kun oltiin menossa Tuiken jäljelle... Ei sillä juuri päätä kylmää. Tuike ajoi jälkensä eka, pituutta sillä oli varmaan joku 250m. Vesku oli ihan huolissaan kun maasto oli suht vaikeaa, että miten pienelle valkoiselle käy, mutta Tuikepa pisti parastaan. Se jäljesti koko jäljen todella varmasti, hyvällä vauhdilla, makuilla pysähtyen ja nuuskien tarkkaan. Pari kertaa tarkisti jotain sivusta, mutta palasi jäljelle kaartaen parissakymmenessä sekunissa. Varma ykköstulos olisi tuolla tullut! Ja sen vauhti on juuri hyvä, kun ei pääse niin nopeasti loikkimaan ryteiköissä, niin ei tarvitse ohjaajankaan juosta. Kaadolta löytyi luu ja kyllä oli Tuike niin polleaa, ihan itseäkin liikutti kun se oli niin pätevä Viimalla oli vähän pidempi jälki, ehkä n. 500m. Ja maasto oli suorastaan golfkenttää, kun ei ollut ryteikköä juuri ollenkaan. Viima jäljesti tosi varmasti, ekassa kulmassa meni vähän yli, mutta kaarsi takaisin jäljelle nopeasti. Pari muutakin tsekkauskierrosta se teki, mutta niin vauhdikkaasti etten itse edes ehtinyt mukaan. Parissa kohdassa jouduin sitä ihan tosissaan jarruttamaan, kun vauhti meinasi kasvaa ihan liikaa. Kaato löytyi varmasti ja ykkösen suoritus olisi ollut tämäkin. 12.07.2011 - 21:18
Oman hallin parhaat puolet tuli taas esiin, kun taivaalta tuli kaatamalla vettä. Eikun sisätiloihin aksaamaan. Vaikka itse asiassa vesisateessa lenkkeily olikin aika virkistävää ja koiratkin riekkui hullun lailla märillä mättäillä. Viima teki eka seuraavanlaista pätkää:
Siltä taasen oikein kivaa menoa! Vauhti oli mukava ja teki juuri niin kuin vein. Hyvää treeniä oli loppusuoran rengastreeni, kisoissahan se meni juuri tuollaisesta ohi, mutta nyt sujui oikein hienosti. Lisäksi treenailtiin pujottelua eri kulmista ja kaikki sujui hyvin. Tosi kiva Viiman kanssa on tehdä nykyisin, se on ihana Sitten Rieha, joka oli aivan liekeissä. Tehtiin sen kanssa eka vaan rengasta ja pussia. Pussi nyt ei ole ekan kerran jälkeen tuottanut ongelmaa, joten koitin yhdistää näitä. Rengas sujui suurimmaksi osaksi, mutta sitten muutamia kertoja sukelsi ali/sivusta. Idea sillä on, mutta vaihti on välillä jotain sellaista ettei vaan ehdi miettiä, varsinkaan jos jään jälkeen. Loppuun pelkkää rengasta itsenäisesti. Sitten mentiin kontakteille. Sai tehdä eka puomi ylösmenoa, ja kun se sujui ok, niin testattiin parit alastulot pyöräyttämällä vaan alastulolle. Aika kivasti se tarjosi 2on 2offia eli ajatusta tässäkin. Sitten mentiin A:lle ja siinä samat, sillä erotuksella että sai mennä pari kertaa koko A:n, ekaa kertaa elämässään. Eipä se tuottanut mitään ongelmaa, täysiä mentii ja oli siistiä. Ja muisti jopa miettiä sitä 2on 2offia alastulolla! Loppuun vielä pari pujottelua. Osassa oli verkot, osassa ohjurit ja pari kohtaa oli ilman. Taas vaikutti paljon se, kummalla puolella itse olin. Mutta hyvin se veti ja kova into sillä on mennä pujottelemaan. Tuike sai käydä tokoilemassa. Otettiin tunnaria. Into oli jotain hirmuista ja ei malttanut nuuskia, toí vaan ekan eteen sattuneen kauhean hännänheilutuksen saatteleman. No, uusinnat onnistui nuuskinnan puolesta, mutta varasti vissiin kaksi kertaa, taas kauhean hännänheilutuksen saattelemana... Loppujen lopuksi saatiin onnistumaan ja tuli varma nuuskinta, nosto ja luovutus. 10.07.2011 - 20:54
MEJÄ-kokeen jälkeen raahauduttiin vielä treenaamaan, Viima tosin sai lepäillä. Eli Killerille ja Vesku avusti liikkuroinnissa. Rieha: Seuraaminen: Lähtöjä likkuroidusti. Palkkaa vaihdellen pelkästä katsekontaktista, välillä parista askeleesta. Loppuun tehtiin vielä pidempää pätkää Veskun ympäri kierrellen. Oikein pätevää menoa. Luoksetulo: Palkkailin istumisesta ja koitin olla selkeä, eikä tullut yritystäkään maahanmenosta. Eteentulot oli taas priimaa, hienosti se on tuon hiffannut nyt. Stopit: Tehtiin lähinnä seisomisia, koska kai se on niitä vaikeitakin juttuja treenattava. Tein eläinkokeita ja muutin käskyä ihan pelkäksi odota-käskyksi ja se toimi yllättävänkin hyvin, eikä liittänyt siihen sivuaskelia. Miksei se toimisi niinkin, sehän tarkoittaa että odota siinä... Kaukot: Avon kaukoja parista metristä. Sähäkkää ja tärpäkkää, hyvin pelaa. Tuike sai hömpötellä omiaan ja sehän hömppäsi: Kaukot: Veskun avusteella takapalkaten ja kunnon matkasta. Istumista piti hieman taas muistutella, mutta muuten oikein hyvät siirtymät. Luoksetulo: Vuorotellen palkkaa stopista takapalkalla, vuorotellen sivulle tulosta suoraan. Ja eihän se tarvinnut kuin yhden takapalkan, kun alkoi ennakoimaan. Eli näiden suhde on pidettävä sellaisena että kerran kymmenestä palkkaa stopista ja loput sivulta. Seuruu: Tärpäti. tärpäti. Innokasta, paikka ei ihan huipuin. 10.07.2011 - 19:26
Viikonlopun jälkeen voi sanoa, että aikamoinen laji tämä MEJÄ. Pääasia että koira tykkää, mutta kyllä saa ohjaallakin olla tietynlaista hulluutta että tälläistä ihan vapaaehtoisesti tekee. Eli eiköhän mekin jatketa Launtaina oli vuorossa jälkien teko. Onneksi sain pariksi kokeneen ihmisen, eli itsekseen ei tarvinnut pähkiä. Tehtiin ensin VOi-jälki ja sitten AVO-jälki, jonka suunnistin ja jonka oppaana sitten toimin. Keli oli tietysti aivan järkyttävä helle, eikä metsään voi tietenkään mennä kuin pitkissä vaatteissa ötököiden ja risujen takia. Kun suunnistaa, merkkaa ja verettää kaksi jälkeä hirveässä helteessä ja todella haastavassa maastossa, niin voi sanoa että tuntui tosiaan siltä että jotain tuli tehtyä. Paita oli ihan litimärkä hiestä. Onneksi MEJÄ-kokeesa kokeessa myös huolto pelaa. Sunnuntaina olikin sitten vuorossa itse jäljestys. Alkupuhuttelujen jälkeen arvottiin jäljet ja Viima sai jäljen nro 2. Siitä mentiin sitten laukauksensietotestiin. Vimps ei reagoinut kivääriin millään lailla ja päästiin jatkoon. Vielä metsään mentäessä keli oli oikein mukava. Vähän pilvistä, eikä liian kuuma. Siinä odoteltiin vuoroamme kun taivas repesi. Vettä tuli kaatamalla ja ukkonen hakkasi ympärillä ja ihan vieressä. Ei ainakaan ukkosaran koira keli, kun itseäkin meinasi jo jännittää vaikka istuttiin vielä autossa. Jäljelle lähtiessä sade laantui hieman ja pahin ukkosmyräkkäkin meni onneksi ohi. Taustalta kuului edelleen toki jyminää ja metsä oli ihan litimärkä. Viima lähti jäljelle hyvin, nuuski alkumakauksen ok ja otti varman suunnan. Eteni ekaa suoraa n. puoleenväliin kun sille tuli ensimmäinen hukka ja lähti määrätietoisesti vetämään jäljen sivuun. Sieltä lähti sitten metsäkanalintu, eli sen perässä mentiin. Sen jälkeen alkoi ihan kaamea ryteikkö, puskaa, lyhyttä puuta, ojia, kiviä... Toisen suoran alussa tuli sitten toinen hukka ja sekin samasta syystä, eli Viima jäljesti metsäkanalintua, joka nousi ilmaan meidän edestä. Paikalla meni myös riistapolku, eli aikamoinen metsästyskoiran alku tuo Vimps on. Toinen hukka oli itse asiassa koko kokeen paras asia. Nimittäin sen jälkeen, saa koiran ottaa paremmin haltuun ja laittaa uudestaan jäljelle. Tämä oli Viiman onni, sillä juuri kun olin lähettämässä sitä uudestaan niin törmättiin kyyhyn. Viiman kuono oli n. 10 sentin päässä kyyn päästä (YÖÖÖK!!), mutta onneksi minulla oli liina vaan n. puolella pituudella niin ehdin juuri kiskaista Viiman pois ennen kuin kyy puri. Voi elämä, miten säikähdin, oikein meni kylmät väreet. Se oli vielä sellainen iso, paksu ja ällöttävä makoillessaan siinä. Samassa kokeessa toista koiraa puri kyy ja se kiidätettiin päivystävälle, eli todellakin meillä oli onni matkassa! Kulmat Viima veti yli nopeasti, mutta huomaten. Viimeisellä suoralla maasto helpottui jonkin verran ja ryteikkö loppui. Ihan viime hetkillä meinasi tehdä kolmanne hukan (sai minusta ehkä hajun kaadosta ja koitti vetää sinne suoraan), mutta palasi takaisin jäljelle. Kaato löytyi hyvin ja Vimos peitteli sen perinteiseen tapaan ihan kokonaan ennen kuin oli sitä mieltä että jälki oli valmis. Koira, ohjaaja, tuomari ja opas oli kaikki ihan litimärkiä. Saappaista ja taskuista pystyi kaatamaan vettä ja alusvaatteisiin asti kaikki vaatteet oli märkiä. Lisäksi joka paikassa oli verinaarmuja puskissa rypemisen jälkeen ja ötököiden puremia. Tuomari sanoi että Viima jäljestää hyvin, tosin hieman liian kiirellä, minkä takia se herkästi menee sitten muille jäljille. Sanoi myös ettei ikinä ole ollut näin tapahtumarikkaassa kokeessa ja on sentään tuomaroinut vuodesta -78 saakka. Kokeneetkin koirat jäivät ilman tulosta joten saatiin olla todella tyytyväisiä, sillä tuolla suorituksella saatiin AVO3-tulos. Pisteitä kertyi 22 ja arvostelussa lukee seuraavaa: Reipas lähtö ja jäljestys. Ensimmäisen osuuden alkupuolella lähtö jäljen sivuun, hukka. Jäljelle tuotuna hyvin kulmalle, josta ohi ja yli, toinen hukka. Molemmilta hukilta lähti kanalintu ja toisella oli myös riistapolku. Kun etsittiin jäljestyksestä uutta alkua, tömättiin kyyhyn. Toinen kulma hyvin. Hieman ennen kaatoa jäljen sivuun ja hukan rajoille, mutta selviää kuitenkin takaisin. Kaatokäytös hyväksytty. Että sellainen koe, rankkaa, mutta onneksi mukavaa! Eiköhän me vielä koiteta paikkoja tälle kesälle saada! 08.07.2011 - 22:01
Kuuma oli, mutta mentiin silti treenaamaan ja seuraksi saatiin Raisa ja Hanna. Tuike aloitti ja siihen kuumuus kyllä vaikutti. Tehtiin ruutua ja siinä erityisesti häiriötä, eli avustajat roikkuivat kaukalon reunojen yli kun ruutuun meno oli siitä vierestä. Tuike ei ihan kauheasti reagoinut, mutta meno oli niin hidasta että ei ihmekään. Stoppeja totteli ok, mutta meni korkeintaan sellaista jolkotusta ruutuun. Vähän viileämällä kelillä otettava tämä uudestaan. Lisäksi T teki kaukoja, jotka sen sijaa oli oikein pätevät. Ei vissiin ollut enää niin kuuma, tai sitten liike oli helppo kun ei tarvinnut juosta. Nättejä siirtymiä kuitenkin. Yhden kerran taas porsasteli ja söi takapalkan ennen lupaa... Rieha oli tosi pätevänä. R sai eka tehdä häiriötreenin, eli sivulla ollessa kontaktista palkkaa ja avustaja häiriköi ympärillä. Alkuun koitti pari kertaa pompata pussaamaan iloisesti hihkunutta avustajaa, mutta sen jälkeen kontakti oli hieno. Seuraaminen: Otettiin liikkuroituna suunnilleen alokkaan pätkä. Paikka säilyi hyvin ja kontakti myös. Ihan lopussa tuli pieni tipahdus, kun jäi kuuntelemaan liikkeenohjaajaa. Samoin lähdössä meinasi jäädä kuuntelemaan liikkeenohjausta. Liikkuri on selkeästi vielä tosi kumma, eli liikkuritreenejä peliin! Luoksari: Ensin lyhyellä matkalla pari eteentuloa, sitten koemaisesti ja palkka namipiilosta. Rieha oli ihan super! Tulee oikein hyvälle paikalle, suoraan, korrektisti ja hyvällä vauhdilla. Jättö oli tässä vaikein, painui pari kertaa maihin odottamaan. Liikkeestä jättävät: Maahanmeno oli hieno, tosi siinäkin lähdössä pieni lapsus. Tajusin jälkeenpäin että hidas reagointi saattoi johtua siitä, kun lähdin seuraamiseen oikealla jalalla, R kun on oppinut lähtemään vasemman mukaan. Voi se olla noinkin pienestä kiinni. Muuten maahanmeno oli ihan kympin arvoinen ja kesti hyvin oman liikkeen. Seisominen on edelleen vaiheessa, sitä PITÄÄ nyt treenata. Paikkamakuu: Noomin vieressä, reilu pari minsaa. Hyvin pysyi maissa, mutta pientä levottomuutta oli ilmassa. Heitti mm. heti lonkalle. Kai siihenkin pitäisi heti jollain lailla puuttua... Luoksepäästävyys: Sekä Raisa että Hanna tekivät. Raisalle yksi yritys pussaamiseen, sen jälkeen superhienoa. Hannan kanssa tapitti jo hienosti kontaktissa ja hampaiden katsominenkin onnistui. Rieha on yllättävänkin hyvässä kuosissa alokasta varten. Erityishuomioon:
Hirmuisen pätevä se on, vaikka ikää ei olekaan juuri mitään! Kokeisiin menosta ei ole painetta, mutta jos se noin mielellään tekee, niin miksi ei. 07.07.2011 - 18:05
Tänään treenailtiin taas agijuttuja. Se on niin hauskaa kun se on niin haastavaa. Ensin Rieha ja siitä videota:
Sillä oli oikein kiva meno päällä taas kerran, eikä lähdöstä varastamisiakaan tullut. Alku meni hyvin ja pienellä vekillä ekan putken jälkeen saatiin ekaan takaakiertoonkin kohtuullinen kaarre. Vaikein kohta oli tokasta putkesta kolmanteen putkeen meno. Alkuun R meni pari kertaa toisen hypyn ohi, koska lähti kaarrattamaan niin voimakkaasti. Siihen sain hyvin kääntymään, mutta oikein putken päänlöytäminen oli haasteellista. Mutta se lukee niin hyvin kun pikkaisen vastakkaisella kädellä avustaa. Pari kertaa rimat tippui (tehnyt nyt medi-rimoilla), jos liian voimakkaasti otin haltuun, mutta ne on varmaan taas näitä asioita jotka pitää vaan opetella. Lisäksi R läiski vähän kontaktien ylösmenoja testattiinpa pari alasmenoakin keinulla. Pientä ideaa oli sillä olemassa, eli laatikkotreeni on jotain jättänyt hautumaan. Mutta ehkä koitan nyt kuitenkin siirtää sen laatikon kontakteille oikeaoppisesti. Sitten Viima: Viima oli aika vallattomalla päällä. Se kävi pari kertaa syömässä loppupalkan A:lta ja pomppo ja haukkui innoissaan. Mukavasti se sitten kuitenkin teki, vauhti säilyi j akääntyi hyvin. A:n kontaktit oli välillä vähän niin ja näin, mutta loppuvaiheessa sekin parani. Reipas Vimps! Tuike kävi eilen Maaritilla hierottavana, joten sen kanssa ei paljoa tehty. Jumeja löytyi jonkin verran taas, vaikka parempaan suuntaan onkin mennyt joten jatketaan säännöllistä käymistä. Sen verran sai Tuikekin käydä hallissa että tehtiin kolme setti kaukoja takapalkalla. Se oli ihana, tosin viimeisellä kerralla porsas ja söi namit ennen lupaa. Mutta siirtymät oli priimaa! 04.07.2011 - 22:53
Otsikossa päivän teema ja treenin tärkein huomio. Rieha on niin erilainen ohjattava, että ohjausvirheitä tulee. Ei siinä mitään, mutta ei silti pitäisi jättää hommaa siihen kun koira yrittää niin upeasti. Minä siis meinaan herkästi lyödä hanskat tiskiin. Sapiskaa siitä ohjaajalle. Saatiin seuraksi Tarja&Luura sekä Riitta-Liisa ja Jinga ja tehtiin seuraavanlaista pätkää:
Rieha teki vihreällä merkattua pätkää. Se oli aika haastava, mutta Rieha on kyllä ihan uskomattoman upea. Se menee tasan sinne mihin ohjaan ja ihan täysiä. Alun vinohypyt oli yllättävänkin helppoja, ei tainnut tulla kertaakaan ohi niistä. Putkeen irtosi upeasti. Ennen 5-hyppyä piti koittaa ottaa koiraa haltuun, muuten se teki jättimäisen kaaren kun vauhti ei hidastunut yhtään. 6- ja 7-hypyillä sai olla tarkkana ettei mennyt ohi, mutta kun sujui niin sujui! Pujottelussa oli verkkojen lisäksi nyt neljä ohjuria. Alkuun R teki tosi hyvin, mutta vauhdin kiihtyessä ja palkan siintäessä silmissä, alkoi tulla viimeisestä ohjurista läpi. Ihan omaa tyhmyyttä, loppuun ei kyllä kannata vielä laittaa ohjureita, alussa ne ei haittaa mitään. Mutta saatiin pari ihan erinomaista pätkää, puhtaasti läpi, ihan mahtavaa! Aloituksessa pitää kiinnitää huomiota paikallaan pysymiseen. Luulin alkuun että R vaan on niin innoissaan ettei pysy, mutta kun katsoin hommaa videolta niin näkee että se vaan lukee omaa ohjaustani. Eli sille pitää vaan olla vielä tosi selvä jättämisessä. Tuon pätkän lisäksi tehtiin 3-6-pätkää niin, että 6-hyppy oli takaakiertona. Se oli aikasta haastavaa sekin, mutta saatiin siinäkin onnistumisia, onneksi. Tässä pieni video, jossa ei ole niitä kaikista kamalimpia, mutta ei myöskään kaikista parhaita pätkiä: Viima teki sekä samaa pätkää kuin Rieha että tuota keltaisella merkittyä. Ja se oli ihan liekeissä! Puhdasta rataa, kivalla vauhdilla. Pujottelut ja kontaktit sujui, ei oikeasti ollut mitään valittamista. Ja se halusi vaan tehdä enemmän ja enemmän. Tarja, joka on nähnyt Vimpsin monta kuukautta sitten sanoi että erityisesti pujottelu on sillä vetreytynyt tosi paljon. Kokeilipa Tarja viedä Viimaa pieniä pätkiä ja niinhän se mun pieni porokoira vaan meni, eikä yhtään haitannut kun aksaaminen on niin kivaa. Hyvä mieli jäi! 02.07.2011 - 17:55
Mökkireissun fiiliksiä. Rieha aloitteli raivaushommilla heti kun päästiin pihaan
Tuike rentoutui
Ja Rieha kanssa.
Vimps makoili varjossa
Sille tuli henkilökohtainen haaste ympärillä pörräävistä ötököistä...
Ja se naaratti kaaheesti
Musta tuntuu että tuossa koirassa on jokin valuvirhe... Sillä on aina jotain ylimääräistä suupielessä, ei kai tollanen nyt kuulu kelpien rotumääritelmään?!?
Laiduntaa pitää muistaa aina kun mahdollista
Hirmuisen järkevän oloista porukkaa
Sitten mentiin viilentymään. Viima katosi samantien mutaan tonkimaan, eikä se tullut sieltä pois ennen kuin lopussa. Mutta Tuike hyppäsi laiturilta. KAKSI kertaa!!! Uskomaton rohkelikkokoira! Sen jälkeen rohkeus katosi ja se tyytyi ruikuttamaan laiturilla. Ensin pitää pohtia meniskö (Rieha menee jo)
Mahalasku!
Riehahan nyt hyppää mistä vaan. Se hyppää myös vedestä takaisin laiturille, siihen vaaditaan jo lihaksia.
Valuvirheen lisäksi epäilen että siinä täytyy olla taustalla jotain noutajaa... Sit vielä vähän juostiin
Ja kuumahan siinä taas tuli
Rieha poseeraa tassut ristissä, kuin hienot naiset
Mökki, mikä ihana tekosyy
Kyseessähän on siis pappani rakentama talo, mummola, Pohjois-Savon sydämessä. 01.07.2011 - 22:26
Kauhealla kiireellä ajelin töistä Laukaaseen ja ehdittiin Riehan kanssa treenailla ennen penturyhmän vetoa. Aika hiostavaa, mutta hyvin pystyi tekemään. R oli taas kerran hienosti messissä, teki täysiä hommia lämmöstä ja ympärillä treenanneista koirakoista huolimatta. Sen voi ihan oikeasti ottaa autosta ja alkaa treenaamaan, oikeastaan missä vaan ja milloin vaan, mahtis akka! Seuraamisessa jatkettiin samaa linjaa. Takapuoli elää edelleen vähän, joten paljon käännöksiä ja paikallaan takapään käyttöä. Hienosti se tekee paikallaan siirtymät, ei siinä mitään, vielä kun suoralla saa koordinaation haltuun niin hienoa. Luoksetulo alkaa olla tosi makealla mallilla, tulee hyvälle paikalle eteen ja pitää siinä kontaktin. Erikseen treenattiin vielä sivulle tuloa ja siinäkin takapuoli pyörii tehokkaasti. Liikkeestä maahanmenot sujui ongelmitta. Rieha pääsi vielä häiriökoiraksi pentukurssille, jossa treenattiin ohituksia. Hyvin sujui, vaikka täytyy myöntää, ettei ne aina lenkillä suju ihan yhtä mallikkaasti... Illalla kuvailin vielä vähän koirien leikkiä, välillä ihan hyvä katsella tätäkin, kai... Samalla testailtiin uusia leluja, jotka ostin varmaan kuukausi sitten ja on siitä lähtien olleet treenirepun pohjalla... Ensin Rieha, joka oli kuvausvaiheessa juossut jo muutaman kierroksen, joten ihan täysiä ei enää kuumalla vetänyt. Se kyllä tykkää tuosta saalistamisesta, tekee ihan täpöä ja tulee hyvin kiinni leluun. Puru elää jonkin verran, mutta sepä ei juuri haittaa. Sitten Vimps. Se oli niin onnessaan ja se näkyy :). Vimpshän leikkii, mutta ei lähellekkään aina. Silloin kun leikkii niin repii hyvin. Enemmän sillä on minusta saalisviettiä, eli liikkuvan perään kyllä lähtee. Ja loppuun Tuike-hömppä. Se leikkii ja repii, mutta mieluiten itsekseen, kuten videoltakin näkyy 29.06.2011 - 22:05
Käytiin aamusta tekemässä eilistä rataa. En tiedä pehmensikö kuumuus vai mikä ohjaajan päätä, mutta tuntui että nyt ei sujunut ollenkaan. Hallissa oli toki paljon viileämpi kuin ulkona, mutta Rieha ainakin läähätti kuin viimeistä päivää. Kai, kun vetää aksaa kuin viimeistä päivää... Kuvasin rataa vähän videolle, mutta eipä se nyt kovin kauniilta näytä... Riehaa tuntui myös häiritsevän jossain määrin Tuiken räksytys eli kiihdutti sitä entisestään. Renkaan teki kerran väärin, mutta muuten hienosti ja edelleen se sama kohta oli ihan liian vaikea ja videolta näkyykin miten ohjaan ihan miten sattuu.. Viima teki samaa pätkää ja se teki Viimamaisesti. Ihan ei paras vauhti, mutta liikkui kuitenkin. Sen kanssa Riehalle vaiket kohdat on niin paljon helpompi viedä, kun ehtii ja koira ei sinkoa heti jonnekin. Lisäksi koostin huvikseen viedon Riehan pentupätkistä. Aikamoinen äksönmän se on ollut: 28.06.2011 - 22:23
Rieha kävi taas tuuraamassa Viimaa mölliryhmässä. Aika haastavaa, mutta yllättävän hyvin se menee kuitenkin. Toki tehdään pätkissä jne., mutta on se vaan silti aika hieno. Toisaalta kyllä ohjaajan taidottomuus vaan korostuu... Rata oli tämän näköinen:
Eka pätkää 1-4. Aika kiva! Rengas oli avustettuna ja hyvin haki. Ja yllättävän hienosti sujui myös suht vaikeassa kulmassa ollut hyppy. Seuraavalla kierroksella jatkettiin ja suoran vaikeimmaksi kohdaksi tuli 7-hyppy, eli oli jo sen verran edessä minusta, että jos yhtään ohjasin huolimattomasti niin meni ohi. Sekin sujumaan ja siitä putkeen saakka ok. Koko radan vaikein kohta oli ehdottomasti 10, 11 ja 12 hypyt. Koitin tehdä persjättöä 10-hypylle ja se vaati minulta kyllä paljon. Jos olin yhtään liian aikaisessa niin tuli ohi ja jos taas lähdin liian ajoissa eteenpäin siitä, niin tuli ohi 11-hypystä. Todella vaikeaa... Saatiin me se onnistumaankin, mutta kyllä joutuu ihan oikeasti pohtimaan omaa liiketta kun Rieha rallaa niin lujaa ja kääntyy tasan sinne mihin vahingossa huiskautan. Huhhuijjakkaa! 27.06.2011 - 21:24
Tässä vielä muutama kuva kennelleiriltä. Kaikki kuvat on ottanut T. Mäntysalo. Rieha vetää lelun kanssa intensiivisesti
Sitten sisarusten poseerausta. Eka ihmisten kanssa. Vasemmalta mie ja Rieha, Katja ja Huumaa, Camilla ja Sinus, Karoliina ja Into sekä Virpi ja Leila.
Sitten vielä hieno paikkamakuuposeeraus, jossa järjestys on: Sinus, Rieha, Into, Huumaa ja Leila
Tänään palailtiin jussin vietosta treenijuttuihin, eli eikuin Killerille treenaamaan ja seuraksi saatiin Anne ja Roki sekä Satu ja Naava. Rieha teki setissään seuraavaa: Luoksetulo: Tämä oli tänään niin super, niin super! Eka pari kertaa namikääröllä lyhyeen matkaan eteen tuloja, sitten pidemmästä matkasta sama ja namin sijasta kääröön lelu. Ja meni ihan sikä hyvin! Lisäksi treenittiin edestä sivulle tuloa ja mukavasti se pyörittää takapuolta. Ohjattu: Oli vissiin vähän liian lämmin kun R oli vähän plääh-meiningillä, vaikka yleensä kapulat saa bileet aikaan milloinka vaan. Otettiin ainoastaan yksi oikea, koska oli niin löysän oloinen. Lisäksi koitti hirmuisesti ennakoida noudon suuntaa kääntämällä jo valmiiksi. Tuohon kiinnitettään huomiota, varsinkin sitten joskus kun opetan sille merkin... Seuraaminen: Tässäkin vähän löysää menoa, kontakti tippuili ja paikka irtoili jonkin verran. Eli ei ihan parasta Riehaa, mutta saatiin sitten tosi hyvääkin pätkää. Tuike vuorostaan seuraavaa: Ruutu: Lätkä ruutuun ja lähetyksiä, itse ensin puolessa välissä ja pikkuhiljaa siirryin koiran viereen lähettämään. Ruudun bongaus oli oikein hyvää ja meni kivasti maahan. Muutaman kerran koitti nousta liian aikaisin palkan toivossa, mutta nopsaan jäi hyvin makaamaan. Otettiin sitten lätkä pois. Tämä aiheutti taas sen, että maahan-käsky ei pelannut alkuun ollenkaan, kierteli vaan ruudussa paikkaa hakien. Hassu eliö. Otin sen aina pois ja uusi yritys ja alkoi paranemaan. Kaukot: Istuminen oli taas hankalaa, joten tehtiin oikeastaan vaan sitä. Tarjoili alkuun pelkkää seisomista, mutta löytyi sieltä se istuminenkin. Matkaa pystyin hyvin pidentämään, eikä lähtenyt kiertymään takapalkkaa kohti. Metalli: Oikein hyvää menoa sekä vauhdissa että luovutuksissa! Seuraaminen: Tehtiin vaan lyhyttä pätkää ja tökkimisen muistuttelua, hiema on alkanut lipsumaan siitä. Mutta ilme ihana ja tökkiminenkin onnistui! Liikkeestä istuminen: Yksi koemainen, jossa ei valittamista. Treenien jälkeen ajeltiin porukalla järven rantaan, jossa viisi koiraa veti onnesta soikeana. Vimps meinasi alkuun möristä Naavalle, mutta nopeasti se unohti sen ja keskittyi omiin touhuihinsa. Rieha viihdytti taas kaikkia. Järvestä sitä ei meinannut saada pois ollenkaan ja haki kaikkien muidenkin kepit. Naavan ja Rokin kanssa ne sai hurjat juoksut aikaiseksi, Rieha meni ekana ja Roki kiljuen perässä ja Naava vähän hömeltyneenä kolmantena. Kahdestaan kun pääsivät tyttöjen kesken leikkimään niin painit ja juoksut meni tosi hyvin. Tuike-lambikin meni joukossa hienosti, se sai kanssa hakea keppiä ja komennella isompiaan. Viima tokoili vielä myös lenkin jälkeen parkkiksella: Seuraaminen: Koemainen L-pätkä, loppusuoralla juoksua, josta heti lähdössä palkka. Tosi kiva meno olt! Luoksari: Ihan pari läpijuoksua namikäärölle, iloinen ja hyvä meno. Nouto: Pari hyvin innokasta ja iloista noutoa, Vimpsillä oli niin kivaa! Laukalla meni sinne ja takaisin ja luovuttkin pätevästi. Sellaista pientä hömppää siis!
Kategoriat:
Kuulumiset
, Rieha tottelee
, Tuike tokoilee
, Videota&kuvaa
, Viima tokoilee
0 kommenttia
Kommentoi
26.06.2011 - 13:21
Juhannus meni ja tuli, sain itse viettää suurimman osan töiden parissa... Pari kuvaa koirista kuitenkin, Viima puuttuu, koska se ei ollut poseeraustuulella (ilme oli se kuuluisa Aina minua hakataan-ilme Neiti 1-veen viralliset naamakuvat, eiks hää ookkin aika vekkuli neitokainen
Riehan juhannuksesta suurin osa meni tarjotessa leluja jokaiselle joka meillä kävi... Tässä suursuosikki, jalkapallo
Se on sellainen pallopää
Neiti kesäheinä
Ja sitten Tuike-lambi ja Pallo. Tuiken leikit eroaa Riehan leikeistä siinä, että se vetää lelun kanssa jonnekin ja alkaa tuhoamaan sitä...
Ja prinsessan poseeraukset
Turkki on jo kasvanut jonkin verran. Pitää harkita ajaisiko sen vielä toisen kerran tänä kesänä
22.06.2011 - 23:33
Tänään illalla taas Killerillä. Eka tokoa, jossa hyvä häiriö lähellä tehneistä koiratanssijoista musiikkeineen. Rieha aloitti: Seuraaminen: Piirsin maahan neliön ja seuruutin sen mukaan sekä myötä- että vastapäivään. Alkuun tosin ihan pelkkää sivullaoloa ja kontaktista palkkaamista ja sitten liikkeelle. Takapuoli eli aluksi enemmän, mutta paransi koko ajan sen käyttöä. Ja ohjaajan namikäsi koitti olla tavallisesti, palkka vasta taskusta. Jossain vaiheessa R meinasi alkaa painamaan/poikittamaan joten laitoin lelun takataskuun ja R sai sitten luvalla ryysiä sen sieltä. Ihan selkeästi vei paikkaa taaksepäin, hyvähyvä. Luoksetulo: Ensin pari avustettua ja sitten namit namikääröön treeniliiviin ja pari toistoa näin. Aika kiva, tosin ekalla kerralla koitti ryysiä suoraan palkkaan, mutta sen jälkeen haki hyvin paikkaa. Jäävät: Seis-seis-seisomista lähinnä. Edelleen on haastavaa, en pääse oikeastaan ollenkaan häivyttämään kättä, koska heti ilman kättä alkaa ottamaan sivuaskelia. Käden kanssa stoppaa kyllä hyvin ja seisoo paikallaan hienosti vaikka kiertelen ympärillä. Nouto: Meinasi kakaralla olla vähän levoton ote, joten lähdettiin vaan rauhoittumaan ja pitämään kapulaa. Vaati oikeasti aika paljon raaauhaallista kehumista, ennen kuin malttoi alkaa pitämään tukevasti. Sillä on hieman ilmassa sellaista että palkan saatuaan pomppaa ilmaan, olen vissiin liikaa palkannut niin, että saa lähteä hillumaan. Tuohon pitäisi kiinnittää huomiota, eli että vaikka saa palkan, niin voi edelleen olla samassa paikassa. Tuike: Ruutu: Nyt laitettiin lätkä peliin. Ensin pelkkää lätkää ja sille suoraan maahanmenoja. Hyvin oli kartalla, eikä liikkunut käskyn jälkeen, mikä on ollut iso ongelma. Sitten lätkä ruutuun, koira istumaan ja itse menin lähettämään puolesta välistä. Oikein kivaa menoa ja muutin omaa paikkaa niin, että pikkuhiljaa liikuin koiran kanssa samaan lähtöpaikkaan. Huomio siitä, että T:lle pitää antaa selkeä vapautuskäsky ruudusta, ettei vaan nouse ylös namin toivossa. Mutta ruutu löytyi ja käskyjäkin kuunneltiin! Tunnari: Paljon vääriä ja oma joukkoon. Kolme toistoa ja oma nousi todella varmasti. Ekasta palkka pelkästä nostosta, muissa vaadin luovutuksenkin, joka oli oikein ok. Seuraaminen: Samaa neliötä kuin Riehankin kanssa. Vastapäivään oli erinomaista, myötäpäivään tehtäessä meinasi käännöksissä ennakoida ja ajautua liian eteen. Nopeasti alkoi korjaamaan kun hiffasi, että stoppi tuleekin heti käännöksen jälkeen. Sitten taas mustat aksaamaan, rata näytti tältä:
Rieha oli tänäänkin aivan mahtava, mutta mikä parasta ohjaajakin pysyi joten kuten kärryillä. Toki muutama kohta tuotti vaikeuksia, lähinnä nuo ennen putkea olleet hypyt eli 4, 6 ja 9. Niissä veti todella helposti ohi ja suoraan putkeen, eli sai olla tosi tarkkana. 4-hyppy oli suht helppo korjata omalla sijoittumisella, samoin 6-hyppy kun menin vaan ottamaan koiran kunnolla vastaan hypyn taakse. 9-hyppy oli vaikein ja treenattiin sitten erikseen kahden hypyn takaakiertoa. Pikkuhiljaa sekin löytyi. Putkiin R irtoaa kyllä niin makeasti, ei tarvitse kuin huiskaista sinne ja koittaa sen jälkeen vaan pinkoa seuraavalle esteelle, ennen kuin pikkutykki ampaisee ulos. Hallissa oli aika hiostavaa ja oli hauska nähdä, kun R teki ekaa kertaa kelpieille kuulemma tyypillistä toimintaa eli sitä että kierrosten välissä meni makaamaan johonkin ja ikäänkuin ottamaan vähän lukua. Kyllä se vaan pystyy rentoutumaankin, vaikka ympärillä tapahtuu kaikkea ja taas kun pyytää tekemään niin on täysillä mukana. Ja kuumahan siinä varmasti tulee kun vetää ihan sata lasissa! Viima teki saman radan ja sillä on nyt päällä todella hyvä fiilis. Se oli taas yhtä haukkua ja hännänheilutusta! Puhdasta rataa tuli alusta saakka, vauhti oli mainio. Hiottiin vaan sitten käännöksiä eli lähinnä 8-9-hyppyjä. Ihan mahtis Vimps!! Se ei olisi halunnut kolmen kierroksen ja parin tekniikkajutun jälkeen lopettaa ollenkaan ja lähti itse tarjoamaan pujottelua, joten tehtiin vielä parit pujot. Ihanaa kun toinen tykkää noin paljon! Aamulla käytiin koko sakin voimin vielä juoksulenkillä. Yllättävän hyvin sitä jaksoi tälläisellä peruskunnollakin, saa nähdä miltä huomenna tuntuu... Mustat toimi canicross-koirina ja Rieha oli minulla. Se veti välillä kyllä niin lujaa, että ihan oikeasti piti toppuutella, koska ei sillä peruskunnolla ihan täysiä vedetä esim. jokaista alamäkeä. Vimps oli Veskulla ja Tuike sai jolkottaa omaa tahtiaan irti. Hauskaa!
Kategoriat:
Kuulumiset
, Rieha tottelee
, Riehan agility
, Tuike tokoilee
, Viiman agility
0 kommenttia
Kommentoi
21.06.2011 - 23:41
Ihan oikeasti, se on on jo vuoden vanha! Taas kerran täytyy vaan todeta, miten nopeasti aika kuluu. Mutta kai se kuluu, kun on näin hyvää seuraa. Kiitos siis Erjalle ja Tapsalle maan mainiosta Pienestä Suuresta kelpiestä. Se on ollut kaikkea sitä mitä hainkin ja vielä paljon päälle. Ihana Riehaisa eläin!
Päivänsankari sai käydä shoppailemassa Mustissa&Mirrissä, mistä tarttui mukaan uudet valjaat katu-uskottavalla piikkilankakuosilla (Rieha ei itse näitä valinnut), karvalelu ja kurkkutorvia (nämä se valitsi ihan itse). Siitä matka taittui kohti Killeriä ja treenejä. Saatiin eka tokoiluseuraa ja Riehan ohjelmistoon kuului seuraavaa: Seuraaminen: Nyt kiinnitin huomiota itseeni. Palkkakäsi pois avittamasta ja palkka taskusta. Eipä se tuntunut koiraa juuri haittaavan. Luultavasti tuo on enemmän ohjaajan turvakysymys... Takapuoli Riehalle eli nyt taas jonkin verran, joten tehtiin paljon käännöksiä ja stoppeja että joutui miettimään sen käyttöä. Tulisikohan se vaan paremmaksi iän myötä? Luoksetulo: Pari kertaa leluun ja sitten namilla vahvistaen eteentuloa. Ei saa liikaa ahnehtia vielä, vaatii edelleen vahvistusta, että tulee varmasti suoraan. Edestä sivulletulo sen sijaan toimi hienosti. Luoksepäästävyys: Kaksi vierasta ihmistä. Ensin kiertelivät ympärillä ja R sai palkkaa kontaktista. Hyvin alkoi pitämään ja lopuksi kumpikin kävi vielä koskemassa Riehaa ja takapuoli pysyi hyvin maassa. Paikkamakuu: Vieraan koiran kanssa. Meni maahan hienosti ja välillä tykkäsin ilmeestäkin. Välillä mukana taas liiaksi levottomuutt: vaihtoi lonkalle ja kohta takaisin, koitti "nyökytellä" päällä, että mitä sitten tehtäisiin jne. Vieras koira ei kiinnostanut yhtään, lähinnä se vaan koittaa saada minulta jotain merkkejä tekemisestä. Oma rauhallisuus on tässäkin avainasemassa fiiliksen saamiseksi. Loppuun treenattiin Lepoa, sitä se ei vaan vielä malta tehdä pitkää aikaa (max. 4-5s), joten paikkamakuuseen sitä ei pysty yhdistämään. Hyppy: Alokasluokan hyppy on oikein kivalla mallilla. Ainoastaan viereen kiertämistä pitää vahvistaa. Tuike tokotteli myös: Kaukot: Takapalkalla yksittäisiä siirtymiä, vieressä myös häiriöihminen. Alkuun kaikki sujui ihan superhienosti, mutta sitten aloin ahnehtimaan ja istumisesta tuli ongelma. Plus alkoi varastamaan palkalle ja kääntymään kohti palkkaa vaihtaessaan asentoa. Piti sitten helpottaa että saatiin onnistunut istuminen. Tuntuu että istuminen onnistuu, jos se tehdään eka, mutta jos väliin tehdään seisomista, niin seuraavaksi tarjoaa sitten sitä istumisen sijaan. Seuraaminen: Tehtiin henkilöryhmää eli kierreltiin kahta ihmistä. Tämä oli super! Lisäksi siirtymiä, jotka sujui nekin mukavasti. Liikkeestä istu: Muutamia toistoja, oikean vahvistusta. Kerran meni maihin, muuten hyvä. Luoksari: Takapalkan häivytys oli ideana, eli palkkaa vaan sivulletulosta. Kovasti se koitti ennakoida stoppeja, eikä meinannut millään ymmärtää miksi ei saanutkaan mennä palkalle kun niin hienosti pysähtyi ja vielä ihan ilman käskyäkin... Pikkuhiljaa. Nouto: Lähinnä luovutuksia, hyvin haki paikkaa. Mustat pääsivät vielä aksaamaan. Rieha sai luvan käydä Viiman mölliryhmän treeneissä, koska sen kanssa varmasti tarvitaan enemmän apuja. Se oli kyllä tänään ihan raivona, komensi ja sinkoili satasta joka suuntaan. Saatiin kuitenkin tehtyä, vaikka ohjaajalle meinasi välillä tulla hieman epätoivoinen olo. Rata oli tämännäköinen:
Koska Rieha ei osaa vielä kontakteja, niin tehtiin vaan pätkiä 1-5 ja 8-11+13+14. Ja miten voikin olla tuollainen suora haastava... Jos olin myöhässä käännöksessä, niin R oli jo hypännyt 5-hypyn väärään suuntaan, jos taas lähdin liian ajoissa, niin välistä jäi joku hyppy. Parhaiten toimi se, että otin homman kutsuhyppynä 4-hypyn kohdilta ja siitä huiskaisin 5-hypyn taakse. Siinäkin sai olla niin tarkkana, ettei vaan juossut hypyn takaa jos jäin itse eteen hohhailemaan. Huhhuijaa, ohjaaja saa vähän treenata... Pätkä 8-hypyltä pujotteluun sujui sen sijaan hienosti, kunhan vaan luotin koiraan ja vispaisin sen putkeen ja samantien lähdin itse pinkomaan niin lujaa kuin ehdin. Pujottelu sujui verkkojen kanssa superisti. 11-hypyltä ohjasin koiran suoraan 13-putkeen ja siinä oli myös käännöksen kanssa tekemistä. Mutta putkeen se irtoaa hienosti ja pystyn tekemään jo tosi voimakkaita takaaleikkauksia. Oli siellä paljon ideaakin, mutta niin paljon opettelemistä ettei tosikaan... Vimps teki saman radan. Se oli ihan liekeissä jouduttuaan odottelemaan autossa. Eka yritys olikin tosi vauhdikas, mutta eka rima tippui ja puomin kontaktit oli vähän niin ja näin. Kiinnitettiin noihin huomiota, niin johan sujui. Alkusuoran ohjasin ihan vaan pienellä etumatkalla, Vimps kun ei ryysi täysiä eteen, vaan tulee kuulaisesti sinne minne näytän. Puomilla minun ei kannata alkaa sitä pysäyttelemään, mutta vähän on vauhtia hidastettava jos menee noin vauhdikkaasti. Ei olisi olleet taas nollat kaukana, hieno Vimps!
Kategoriat:
Kuulumiset
, Rieha tottelee
, Riehan agility
, Tuike tokoilee
, Viiman agility
0 kommenttia
Kommentoi
20.06.2011 - 17:07
Riehalle olen nyt parina päivänä vahvistellut laatikkokontaktien alkuja, eli 2on 2off- asentoa. Koko ajan paranee, yllättävää että kun treenaa, niin saattaa saada tuloksiakin, vai mitä Tokojuttuja ollaan tehty myös. Lähinnä seuraamista, jääviä ja luoksetuloa. Tässä pieni pätkä eiliseltä. Hyvin näkyy treenistä, ettei ollut ihan prhaiten suunniteltu... Aina pitäisi olla se punainen lanka ennen treenejä, eikä soveltaa samalla kun tekee. Ja nyt lähtee kyllä erityistrakkailuun ohjaaja, tuo kävely on jotain kaameaa, jäykkää ja ihan kaamea vinoa... Pikkaisen on R:lläkin levotonta, tuossa tosiaan pyörii pari pulua vieressä ja niitä piti välillä tsiigailla, vaikka ei suuremmin kiinnostaneetkaan. Tänään R pääsi tekemään yhden esineruudun. 3 esinettä, takarajan tuntumassa n. 30-40 metrissä. V vei esineet ja R näki lähdön. 2 ekaa nousi ihan sikahyvin, Rieha irtoaa ja risteilee hienosti. Mietin että otetaanko viimeistä ja päätin sitten ottaa. Se tuotti vähän enemmän vaikeuksia ja esinettä piti käydä näyttämässä uudestaan ennen kuin löysi. Esine oli uusi, sellainen pieni neulatyyny (ilman neuloja siis) ja ehkä R ei vaan hiffannut että sekin piti tuoda. Uuden näytön jälkeen toi sen kylläl tosi hienosti loppuun saakka. Tuike on treenaillut kaukoja takapalkalla. Yhtä-kahta toistoa ja matkaa pidentäen, kivalla mallilla! Lisäksi putput-hommia, eli seuraamista, hyvällä fiiliksellä tämäkin. Viiiman kanssa odotellaan vaan että päästäisiin MEJÄ-kokeeseen. Se jäljesti tänäänkin taas riistaa niin innoissaan, että meinasi flexi paukahtaa poikki... Tuolla innolla kun mennään kokeeseenkin, niin hyvä tulee!
Kategoriat:
Muut
, Rieha tottelee
, Riehan agility
, Tuike tokoilee
, Videota&kuvaa
2 kommenttia
Kommentoi
16.06.2011 - 20:41
Normisetiksi muodostunut treenireissu Killerille taas. Vimps teki rataa:
Ja kivastihan se meni, olin tosi tyytyväinen. Puhdasta rataa ja vauhtikin oli oikein kiva. Eipä siinä muuta kuin olisi vaan kisoja mihin mennä testamaan, sen verta mukavasti se nyt kuitenkin menee. Riehan kanssa tehtiin ihan ensimmäiksen laatikolla kontaktin perustetta. Vähän liian vähäiseksi tämä kyllä jäänyt ja taas meni heti alkuun ennen kuin malttoin pysähtyä takajalat laatikolla. Siten tehtiin sylkkäriä kennelleiriltä tuttuun tapaan. Ja se oli ihan liian vaikeaa.. Liian nopea koira ja liian hidas ohjaaja ovat varmaan suurimmat syyt tähän... Lisäksi tehtiin samaa radanpätkää kuin eilen, nyt otettiin aloitukseen vaan kutsuhyppy kahden hypyn takaa ja siitä valssilla kääntö putkeen. Tämäkin pelasi ihan todella hienosti. Riehan aksa alkaa olemaan aika kivassa mallissa, ihan hyvin voidaan katsella ryhmäpaikkaa. Kontaktit kun saataisiin vielä edes alkukuosiin, niin hyvä tulisi. R kävi välillä tauolla ja otettiin loppuun vielä tokoilua. Jäävien vahvistusta edelleen, seisominen on tosi haastava, että jää suoraan. Seuraamista tehtiin neliössä ja se oli hyvää menoa. Tuike teki myös hallissa. Ensin pidempää pätkää seuruuta. Agiesteet tuovat hyvän häiriön ja kovasti parhaansa pieni yritti, vaikka vähän meinasi savu nousta korvista kaiken yrityksen keskellä. Luoksarin stoppeja tehtiin taas takapalkalla ja nyt ei ollut lähdössä ongelmia, sen sijaan alkoi kovasti ennakoimaan seisomista. Loppuun tehtiin vielä kaukoja takapalkalla, yht-kahta siirtymää. Se oli ihan nappisuoritus!
Kategoriat:
Rieha tottelee
, Riehan agility
, Tuike tokoilee
, Viiman agility
0 kommenttia
Kommentoi
15.06.2011 - 23:45
Eilen oli hyvät treenit ja tänään oli hyvät treenit, treenifiilis siis hyvä! Vedin oman agiryhmäni ja Vimps pääsi sen jälkeen vähän tekemään rataa, Tuike ja Rieha viettivät lepopäivää eilisen fyssaroinnin jälkeen. Viima oli ihan liekeissä, vissiin tunnin odottelu autossa oli tehnyt tehtävänsä. Hitsi kun tätä ei saanut videolle, soli niin mahtis! Radanpätkä näytti tältä:
Eipähän siinä, puhdasta rataa ja se fiilis! Vimps meni pujottelunkin niin lujaa ettei ikinä. Rimat oli 65 sentissä eikä hidastanut yhtään. Se ei olisi millään hallunut lähteä hallista, taitaa aksa olla sen lempparii nykyisin! |