Birgitta pääsi paikalle niin tehtiin alkuun liikkeitä ohjatusti, T:n kanssa. Viima oli myös mukana, mutta sille on nyt vissiin tulossa tyypillinen juoksunjälkeinen masennus kun ei meinannut kiinnostaa sitten mikään. Eli aina innokas sählääjä-Tuike teki sitten senkin edestä. Ja kylmä oli, kyllä se talvi vaan tulee!

Ruutu: Vieraat merkit ja valmiiksi rakennettu. Tehtiin kisamaisesti liikkeenohjauksessa. Ihan sairaan hieno bongaus ja suora juoksu ruutuu. Hyvä stop, maahanmenossa tepsutti vähän, mutta meni maahan ja pysyi täysin ongelmitta ruudussa. Kävelessä pidin itse vähän liikaa kiirettä ja mentiin tosi lähelle alkumerkkiä ennen kuin T ehti mukaan, mutta tuli kuitenkin hyvin ja täysiä. Eli siis kaiken kaikkiaan ihan loistava ruutu, veikkaan että maksimissaan piste olisi lähtenyt ehkä seuraamiseen tulosta.

Tunnari: Taas kisamainen. Lähti ja nuuski varmasti, mutta nosti väärän. Ei ole tehnyt tätä nyt pitkään aikaan ja nytkin nuuski todella hyvin, mutta ihan kuin ei vaan olisi löytänyt. Puhuttiin tästä ja B oli sitä mieltä, että kylmä ilma ja kylmät kädet saattavat olla vähemmän hajuisia, eikä Tuike sen takia vaan osannut nostaa. Otettiin uusinta, nyt syljeskelin käsiin ennen liikettä ja hieroin niitä kunnolla yhteen. Ja oma nousi varmasti ja ilman ongelmia. Pitääpä pitää tuo mielessä.

Liikkeestä istuminen: Ohjattuna. Ja maahanhan se meni, ja varmaan kolme kertaa. Todettiin että oma käsky on ihan erilainen kun teen ilman koiraa tai kun teen ilman liikkeenohjausta. Hyvä oli tämäkin huomata, käsky pitäisi pystyä pitämään hiljaisena ja normaalina, kun ohjauksessa alan käskyttämään paljon kovempaa ja korkeammalta.

Kaukot: Näytettiin kaukoja ja liikkui tosi reippaasti seisomisissa. Siihen nyt vaan enempi treeniä ja tiukempi asenne, eli etenemistä ei pitäisi sallia. Ärsyttää tämä liike kyllä aikasta paljon, varsinkin kun toistoja ei meinaa saada tarpeeksi kun en ole viikolla kotona.

Hyppynouto: Heittelin tahallaan vinoja ja tosi pitkiä, hyvin haki. Lisäksi ihan vieressä oli iso ihmishäiriö esteen toisella puolella, mutta ei haitannut ollenkaan. Takaisin hyppyä joutuu asettelemaan jonkin verran, mutta sen jälkeen tulee taas hyvin laukalla. Palkkasin tuonnista suoraan ja lisäksi tehtiin palautuksia erikseen.

Paikkamakuu: Rivissä yhteensä viisi koiraa, Tuike reunassa. Piilossa oltiin 3 minuuttia. Tosi hyvä ja varma makuu, vaikka hässäkkää riitti kun mm. takana treenattiin agia huutavien koirien kera. Hieno pikkukoira.