Vimps jäi nyt vähän paitsioon juoksujen takia, lisäksi pääsin kotiin vaan lyhyeksi viikonlopuksi niin aikaa ei hirmuisesti riittänyt. Mutta viikon päästä on loma ja sitten treenataan urakalla kummankin kanssa!

Tuike sen sijaan aksaili tänään Veskun kanssa Polleparkissa uudessa ryhmässä ja uuden kouluttajan alaisuudessa. Vähän etukäteen jännitti miten T tekee kun olen itse samaan aikaan kouluttamassa jatkoryhmää, mutta tosi hyvin neiti oli keskittynyt vaikka alkuun perään hinkusikin. Rata oli kuulemma sujunut kivasti, keinukin oli mennyt neljä kertaa ongelmitta. Lisäksi hyviä vinkkejä oli tullut viretilan hallintaan jne., eli parivaljakolla on varmasti antoisat treenit tiedossa jatkossakin. Päivän radat näyttivät tältä:

Ilalla käytiin Tuikkusen kanssa vielä japsiporukan tokotreeneissä Doggien lämpimässä hallissa. Edelleen niin luksusta.

Paikkamakuu: Kolmen muun koirakon kanssa. Halli vähän jänskättää ja komeroon piiloon meneminen aiheutti taas nousemisen. Sen jälkeen pysyi hyvin, kävin piilossa ja välillä palkkaamassa. Hyvä saada treeniä tälläisissä oudoissakin paikoissa.

Liikkeestä istuminen: Tosi hyviä ja varmoja istumisia, ensin seuraamisen kanssa ja sitten vaan joka suunnasta. Hyvä.

Tunnari: Anna liikkuroi koemaisen. Oma nousi varmasti. Ihan ei mennyt täysiä kapuloille, hallin lattia varmaan vaikuttaa vielä. Mutta nätti nuuskinta ja koitin saada vauhti luoksetuloon palkkaamalla suoraan.

Hyppynouto: Ensin pari koemaista, ok. Sitten vauhtinoutoja ja hyvin T innoistuikin. Lopun koemaisessa ei meinannut enää malttaa istua kun äsken oli saanut juosta heti perään... Pieni muistutus ja hyvin pelasi taas. Erikseen vielä kapulan pitoa, hyvin kesti taputukset kapulaan ja irti päästi vasta käskyllä.

Luoksetulon stopit: Namipelillä. Ei ne ihan supernopeita ole, mutta hyvin toimi ja kuunteli kumpi käsky tuli.

Kaukot: Tehtiin sekä karsinassa että erikseen. Aika hyvä! Pystyn seisomaan ja olemaan parin metrin päässä ja hyvin pelasi. Selkeästi miettii hommaa ihan tosissaan, eikä häsää. Ilman karsinaakin pysyi aika hyvin paikallaan, eli takapalkka on alkanut toimimaan.