Pieksämäellä käytiin lauantaipäivän kunniaksi juoksemassa kaksi strattia Salme Mujusen radoilla. Eipäs niistä kauheasti jäänyt sanottavaa, tulipahan reissu kuitenkin tehtyä :D.

Ekalla radalla kolmas este oli keinu, hypyn ja renkaan jälkeen poikittain eli ei ihan helpoin lähestyminen. T kävi renkaalta nuuskaisemassa tuomarin lahjetta, jonka jälkeen alkoi keinuyritys. Tuli keinulle ihan ok ja puoleen väliin asti. Sitten alkoi epäröinti, tullako vaiko eikö. Keinu laskeutui, T vähän peruutti, sitten taas vähän eteenpäin. Eli aikaa meni siinä aika mukavasti ja siitä taisi tulla myös yksi kieltovirhe. Loppujen lopuksi T tuli esteen loppuun saakka, työvoitto. Siitä suoraan hypylle ja mutkaputkeen, joten T sai kuitenkin mukavan palkan. Mutkaputken jälkeen hypylle ja pujotteluun. Pujotteluun T meni innoissaan mutta vasta toiseen väliin, uudelleen korjauksessa teki vielä väärin ennen kuin saatiin homma skulaamaan. Siitä vissiinkin 10vp. Loppurata meni nätisti, T:llä oli vauhtia ja kuunteli ohjausta. Kolme putkea saivat koiraan mukavan vahudin ja A:n kontaktit meni hyvin. Mutta radalta saldona 15vp ja lähes 25s. yliaikaa (ei nyt kuitenkaan aivan järkysti ottaen huomioon että keinu vei todellakin aikaa ja pujottelu jouduttiin uusimaan parikin kertaa).

Toka rata lähti käyntiin tosi kivasti. Aloituksessa oli kolmen limittäisen hypyn suora, josta suoraan A:lle, käännös kahdelle hypylle ja putkeen. T sai tosi hyvin vauhdin ja meni loistavasti. Ekan putken jälkeen oli hyppy ja sen jälkeen kaksi putkea lähekkäin. Siihen olisi pitänyt tehdä joku kikka, ohjata toiselta puolelta, kääntää enemmän vartaloa pois väärästä putkesta tms. eli T paineli hypyltä ihan suoraan ja täysiä edessä olleeseen putkeen, kun olisi pitänyt kaartaa vasemmalla olleeseen putkeen. Koitin kiljua, mutta kun se päättää että menee niin sitten menee. Ja vauhdikkaasti menikin... Tuohon samaan kohtaa kosahti moni muukin koira, erityisesti makseissa. Jatkettiin rata iloisesti loppuun, pujossa T jätti kaksi viimeistä keppiä välistä ja halusi jatkaa matkaa eli sitä jouduin korjailemaan, muuten meni ok. Keinun jätin välistä ihan suosiolla, loppusuoralla pidettiin vaan kivaa.

Radoissa näkyi harjoituksen puute erityisesti pujottelussa. Nyt jää kyllä oikeasti kisaaminen tauolle, motivaatio on itsellä vähän hukassa ja hylkysaldo on aikamoinen tälle vuodelle.