Ja taas tokoten Hannan treeneissä, tällä kertaa Norssilla. Itsellä vähän huono fiilis, mutta onneksi se parani loppua kohden.

Ohjattu nouto. Ollaan tehty lähinnä leluilla, nyt otettiin Hannan kapuloilla. Ja siihenhän se tökkäsi, eihän neiti ymmärtänyt sitten millään että olisi pitänyt tuoda iso kapula. Vaihdettiin omaan kapulaan ja johan nousi. Itse lähetyksissä ei mitään ongelmaa, sekä oikea että vasen meni nätisti. Luovutuksissa saisi olla enemmän vauhtia, eli sitä työn alle. Merkki oli mukana, mutta kävin viemässä koiran sinne seisomaan yhdessä.

Merkki. Tehtiin sitten erikseen. Alkuun avitin käsimerkillä, sitten ilman. Ja hienosti pelasi n. 10 metristä, meni oikein pätevänä ja pysähtyi hyvin.

Liikkeestä istuminen. Tarjosi alkuun maahanmenoa varmaan 5 kertaa. Sitten kerran istutin sen sivulla, mistä isot kehut ja sen jälkeen pelasikin. Eli paremmat valmistelut ja enemmän vaan palkkaa istumisesta.

Luoksetulo. Yksi kisamainen. Seisomisessa otti Hannan mukaan ehkä 4 askelta, eli ei ihan täpäkin. Maahanmeno oli hieno. Vauhti ei taaskaan ollut parasta, tullut vissiin jankattua liikaa noita stoppeja. Eli tähänkin vauhtitreeni mukaan!

Ruutu. Tänään oli hyvä bongaus, mutta nyt on keksinyt sen että jää ihan ruutunauhan viereen seisomaan. Onhan se ruudussa mutta silti hieman riskialtista kokeita ajatellen. Tehtiin siirtymisiä ja alkoihan se oikea paikka taas muistua pikkukoiran mieleen. Nyt erityisesti työn alle siirtymät ihan ruudun reunasta keskelle, ne on kaikista vaikeimpia.

Paikkamakuu. Yhteensä kolme koiraa. Ekalla kerralla oli taas niin huono lähtö, T meni maahan vasta kolmannella käskyllä. Se ei luvannut hyvää ja T nousikin melkein heti ylös. Hanna kävi palauttamassa ja sen jälkeen makasi ok. Uusintaan tein sivulla ensin pari maahanmenoa ja vaihdoin käskyn maahan-käskystä man-käskyksi, mikä meillä on luoksetulossakin. Ja toimi huomattavasti paremmin. Toinen paikkamakuu olikin ihan täydellinen vaikka häiriötä oli paljon, jee!

Tehtiin vielä istu-maahan-jumppaa ja uuden käskyn kanssa pelasi tosi hyvin. Ihan loppuun vielä superhäiriötreeni, eli koirat sivulle ja tarkoitus oli pitää vaan kontakti yllä, kun Hanna teki kaikkea mahdollista ihan vieressä. Tuike tärpätti ihan tosissaan ja pelkäsin jo, että sen niskat nyrjähtää kaikesta tuijotuksesta. Ainoa mihin vähän reagoi oli kun toisen koiran omistaja kielsi omaansa katselemasta Hannaa.

Treenien loputtua juteltiin Hannan kanssa ja toinen koirakko oli vieressä myös. Tuike teki niin uskomattoman sikatempun ettei todellista. Toinen koira oli "levossa" makuuasennossa niin, että sen edessä oli juustonpala n. puolen metrin päässä. Yllättäen pieni ja ahne Tuike bongasikin juuston ja ennen kuin ehdin tajuta yhtään mitään se oli sen myös syönyt. Ihan kaamea pieni porsas, onneksi maannut koira oli kiltti kultainen noutaja, eikä syönyt T:tä. Mitäpä sitä ei pieni ruokansa eteen tekisi Yllättynyt.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viima tokotti Hippoksella vähäsen. Seuraamisessa lähtöjä ja käännöksiä, oikealle käännös on kaikista vaikein ja siinä helpoiten jätättää. Eli siitä paljon palkkaa. Lähdöt oli hienoja! Kaukoissa oli lakuun kontakti hukassa kun piti katsella ohikulkijoita, mutta sen jälkeen tosi hienot siirtymiset. Luoksetulo oli erittäin pätevä, vauhdikas ja tiivis eteentulo. Myös Viiman kanssa tehtiin istu-maahan-jumppaa sivulla, koska sen istumisen kanssa on ollut kokeessa ongelmia. Eli siitä paljon palkkaa ja teki tosi täpäkästi.

Pitkästä aikaa tehtiin myös noutoa. Ja into oli valtava. Huitoohan se kapulaan tassuillaan jne. mutta en ainakaa nyt jaksa alkaa siihen puuttumaan. Pääasia että häntä heiluu ja palautusasentoon oikein tyrkkäiseen itsensä kun on niin innoissaan. Pitäköön hauskaa jos on pitääkseen Silmänisku.