Tänään oli taas oikein hyvä meno päällä, koira paineli täysiä ja ohjaaja koitti pysyä perässä. Muutamia radan unohduksia jne. tuli alkuun ja kerran törmäsin päin hyppyestettä, mutta koira ei juuri virheitä tehnyt ja vauhti oli oikeasti ihan makeaa. Rata oli vaikea (lähinnä ohjaajan muistaa), joka suuntaan mentiin monta kertaa:

 

 

Viime viikon rengas-teema jatkui siis tässä treenissä. Se on onneksi T:llä tosi vahva ja irtoaa sinne ohjauksella kuin ohjauksella ja vaikka vähän sössisinkin. Alun suoralla oli makea vauhti, valssasin 3-hypyn taakse että sain linjan 4-hypyn ja renkaan oikealle puolelle. Siitä irtosi tosi hyvin putkeen ja koiran ollessa putkessa vaihdoin puolen renkaan toiselle puolelle. 10-hypyllä katseli ekalla kerralla putkea, mutta sain kuin sainkin sen matkaan, sekin korjaantui paremmaksi kun tein valssin aikaisemmin (tässä onnistuin yhdessä uusinnassa törmäämään hyppyyn kun valssasin vähän liian innokkaasti). Ekalla kerralla vähän katseli edessä olevaa putkea 12-renkaan jälkeen mutta sain kääntymään. Siihen kun lisättiin vähän sivuaskelia ennen rengasta, niin haki oikean putken hienosti ja ilman ylimääräisiä kieppejä. Ekalla kerralla päästiin 15-putkelle virheettä ja olin ihan varma että menee ongelmitta myös suoraan 16-putkeen, mutta eipäs niin käynytkään. Pikkujapsi olikin bongannut edessä olevan hypyn ja irtosi sinne tosi komeasti, putken sijaan (!!). Seuraavalla yrityksellä tämäkin onnistui ja loppu sujui hienosti. Ei edes katsellut välissä ollutta hyppyä kun vein 18-hypyltä putkelle hyppyjen väärää puolta.

Oikein hyvä suoritus ja saatiin pakka pysymään kasassa vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita olikin. Siinä auttoi se että Tuike irtosi tosi hyvin sekä putkille että renkaalle, niin itselle jäi paljon aikaa saada ohjaus kuntoon. Hieman katseltiin Tuikkusen hyppyjä erikseen, koska erityisesti kohdissa missä piti hypyn jälkeen kääntyä (esim. 3- ja 8-hypyt) oli jotain vähän hassua. Tuike tuli kyllä ihan täysiä, mutta ennen hyppyä teki sellaisen pienen hidastuksen ja jännää steppailua. Hypyn jälkeen painoi kyllä taas ihan täysiä. Todettiin että luultavasti johtuu siitä kun oma vauhti hidastuu, eli liikkeessä olisi pysyttävä tasaisesti. Onneksi se kuitenkin hypyn jälkeen taas kiihdyttää hyvään vauhtiin.

Itsenäisesti tehtiin treeniä missä oli kaksi hyppyä linjassa peräkkäin ja niiden vieressä keskellä hyppy poikittain. Tarkoitus oli treenata sivuttain irtoamista eli sitä että koira menee suoraan vaikka ohjaaja jääkin kauas sivulle, tässä tapauksessa poikittain olevan hypyn taakse.

Namialusta oli houkuttimena 2-hypyn takana ja tässä ei ollut kyllä mitään ongelmaa, Tuikkuselle oli ihan sama missä minä killutin Nauru. Kuitenkin se oli hyvin kuulolla ja kun piti jatkaa matkaa niin oli heti mukana. Pujottelua tuli tehtyä siis tässä ja vähän myös erikseen, meni ihan ok. Kovasti oli yritystä ja välillä häsäämistäkin mutta saatiin hyviäkin suorituksia.

Puomi oli taas tosi vauhdikas, siinä alastulotreeniä naksulla. Keinulla tehtiin rämäyttelytreeniä alastulolla ja teki tosi reippaasti. Meni hyvin seisomaan jo neljällä jalalla alastulolle ja haki namin alustalta.