Päätin päivitellä vähän vanhempia juttuja kotisivujen syövereistä tännekin, kun ei kotisivujen jatkosta ole sen kummempaa varmuutta.

Viima siis kävi SPL:n järjestämässä MH-luonnekuvauksessa ollessaan 1v 4kk. MH-testi oli silloin viellä epävirallinen, mutta testi tehtiin ihan virallisten sääntöjen mukaan ja kuvaajana toimi ruotsalainen MH-luonnekuvaaja Ann Ohlsson, jolla on paljon kokemusta MH-kuvauksesta. Halusin koiran kuvaukseen viedä, koska se oli iältään aika ihanteellinen, MH on Ruotsissa nimenomaan tarkoitettu nuorien koirien kuvaamista varten.

Kokemus oli oikein mukava ja Viima handlasi osiot ongelmitta, eikä jäänyt muistelemaan missään vaiheessa. Kuumuus ja alkava valeraskaus verottivat leikki-intoa ja lopussa neiti oli jo ihan valmis vaan istumaan varjossa, mutta muuten testi oli ihan Viimamainen.

Kuvaustulokset (Viiman saama arvostelu on tummennettuna):

 

1 2 3 4 5
1a. KONTAKTI  Torjuu kontaktia, murisee tai yrittää purra  Välttää kontaktia, väistää  Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä  Ottaa itse kontaktia, tai vastaa siihen Mielistelevä kontaktinotossa Hyppii, vinkuu haukkuu jne.
Tervehtiminen
1b. KONTAKTI          Ei lähde vieraan ihmisen mukaan. / ei kokeilla  Lähtee mukaan haluttomasti  Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut testinjohtajasta.  Lähtee mukaan halukkaasti. Kiinnostuu testinjohtajasta. Lähtee mukaan hyvin innokkaasti, erittäin kiinnostunut tjsta.
Yhteistyö             
1c. KONTAKTI Torjuu murisemalla ja/tai yrittää purra.  Väistää tai hakee tukea ohjaajasta.  Hyväksyy käsittelyn Hyväksyy, ja ottaa kontaktia. Hyväksyy, ja liioitellulla kontaktilla. 
Käsittely
2a. LEIKKI 1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta  Ei leiki - osoittaa kiinnostusta.  Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen
Leikkihalu
2b. LEIKKI 1 Ei tartu esineeseen Ei tartu, nuuskii esinettä. Tarttuu esineeseen viiveellä, tai etuhampailla.  Tarttuu heti koko suulla.  Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista. 
Tarttuminen
2c. LEIKKI 1 Ei tartu esineeseen  Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan. / Korjailee otetta  Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes testinjohtaja irrottaa.  Tarttuu heti koko suulla, vetää, tempoo, ravistaa -  kunnes tj irrottaa. 
Puruote ja taistelutahto
3a. TAKAA-AJO Ei aloita. Aloittaa, mutta keskeyttää.  Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista.  Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille. Aloittaa heti kovalla vauhdilla, juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille. 
(2 kertaa)  
3b. TARTTUMINEN Ei kiinnostu / ei juokse perään. Ei tartu, nuuskii saalista Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä.  Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa.  Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan väh. 3 sek. 
 
4 AKTIVITEETTITASO Tarkkailematon, kiinnostumaton, passiivinen  Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata.  Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja.  Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen.  Toiminnot vaihtelevat nopeasti osion aikana / rauhaton koko ajan. 
5a. ETÄLEIKKI Ei kiinnostu avustajasta. Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja.  Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja. Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä.  Erittäin kiinnostunut avustajasta, toistuvia lähtöyrityksiä. 
Kiinnostus
5b. ETÄLEIKKI Ei osoita uhkauseleitä. Osoittaa yksittäisiä, 1-2 uhkauseleitä osion ensimmäisessä osassa.  Osoittaa yksittäisiä, 1-2 uhkauseleitä osion ensimmäisessä ja toisessa osassa.  Osoittaa useampia uhkauseleitä osion ensimmäisessä osassa.  Osoittaa useampia uhkauselkeitä osion ensimmäisessä ja toisessa osassa. 
Uhka/aggressio
5c. ETÄLEIKKI Ei saavu avustajan luo. Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo  Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo. Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä.  Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua. 
Uteliaisuus
5d. ETÄLEIKKI Ei osoita kiinnostusta. Ei leiki - osoittaa kiinnostusta. Leikkii, voi tarttua varovasti, mutta ei vedä.  Tarttuu, vetää vastaan, voi irroittaa ja tarttua uudelleen.  Tarttuu, vetää vastaan, ei irroita. 
Leikkihalu
5e. ETÄLEIKKI Ei osoita kiinnostusta. Kiinnostuu, mutta keskeyttää.  On kiinnostunut leikkivästä avustajasta  Kiinnostunut leikkivästä sekä passiivisesta avustajasta.  Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään 
Yhteistyö
6a. YLLÄTYS Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti.  Kyykistyy ja pysähtyy. Väistää kääntämättä pois katsettaan haaarista Pakenee enintään 5 metriä.  Pakenee enemmän kuin 5 metriä. 
Pelko
6b. YLLÄTYS Ei osoita uhkauseleitä. Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä. Osoittaa useita uhkauseleitä Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä Osoittaa useita uhkauseleitä ja hyökkäyksiä,  voi purra 
Puolustus/aggressio
6c. YLLÄTYS Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan. / ei mene ollenkaan.  Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa. Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä.  Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin. Menee haalarin luo ilman  ohjaajan apua. 
Uteliaisuus
6d. YLLÄTYS Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä.  Piani niiaus liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla. Pieni niiaus tai nopeuden vaihtelu, pienenee toisen ohituskerran jälkeen.  Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina väh. kahdella ohituskerralla.  Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla. 
Jäljellejäävä pelko
6e. YLLÄTYS Ei osoita kiinnostusta haalariin Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla  Pysähtyy. Haistelee tai katselee haalaria vähintään kahdella ohituskerralla.  Puree haalaria tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee  Puree haalaria tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla. 
Jäljellejäävä kiinnostus
7a. ÄÄNIHERKKYYS Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti. Kyykistyy ja pysähtyy  Väistää kääntämättä pois katsettaan  Pakenee enintään 5 metriä.  Pakenee enemmän kuin 5 metriä.
Pelko
7b. ÄÄNIHERKKYYS Ei mene katsomaan.  Menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa.  Menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja seisoo sen vieressä.  Menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin. Menee räminälaitteen luo ilman apuja
Uteliaisuus
7c. ÄÄNIHERKKYYS Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä. Pieni niiaus tai temponvaihtelu jollain ohituskerralla.  Pieni niiaus tai nopeuden vaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen.  Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina väh. kahdella ohituskerralla.  Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla. 
Jäljelle jäävä pelko
7d. ÄÄNIHERKKYYS Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan. Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla.  Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla.  Puree laitetta tai leikkii sen kanssa. Kiinnostus vähenee.  Puree laitetta tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla. 
Jäljelle jäävä kiinnostus
8a. AAVEET Ei osoita uhkauselkeitä. Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä. Osoittaa useita uhkauseleitä  Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä.  Osoittaa uhkauseleitä ja  useampia hyökkäyksiä. 
Puolustus/aggressio
8b. AAVEET Yksittäisiä vilkaisuja, sen jälkeen ei kiinnostusta. / ei kiinnostu lainkaan.  Katselee aaveita silloin tällöin. Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista  Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
Tarkkaavaisuus
8c. AAVEET On ohjaajan edessä tai sivulla. On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkan ottoa.  On enimmäkseen ohjaan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä.  On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä. Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta./  pakenee 
Pelko
8d. AAVEET Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois. / ei mene ajoissa  Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa Menee katsomaan kun ohjaaja seisoo vieressä.  Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin Menee katsomaan ilman apuja. 
Uteliaisuus
8e. AAVEET Torjuu kontaktia / ei mene ajoissa  Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa siihen.  Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin.  Ottaa itse kontaktia avustajaan. Innostunutta kontaktinottoa avustajaan, esim. hyppii tai vinkuu. 
Kontaktinotto aaveeseen
9a. LEIKKI 2 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta  Ei leiki - osoittaa kiinnostusta. Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/ vähenee Leikkii -  aloittaa nopeasti ja on aktiivinen Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen
Leikkihalu
9b. LEIKKI 2 Ei tartu esineeseen. Ei tartu, nuuskii esinettä.  Tarttuu esineeseen viiveellä, tai etuhampailla. Tarttuu heti koko suulla.  Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista.
Tarttuminen
10. AMPUMINEN Ei häiriinny,  havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön. Häiritsevyys lisääntyy leikin/ passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön.  Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms,  mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen.  Keskeyttää leikin / passiivisuuden, lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms. kohden, ei palaa leikkiin /passiivisuuteen.  Häiriintynyt, pelokas /yrittää paeta /
Ohjaaja luopuu ampumisesta.

 

Tuomari sanoi loppukommenteissa että Viima on ihmisille avoin ja ystävällinen. Se käsitteli ja kontrolloi aaveita hyvin ja lähestyi niitä rohkeasti. Ääniin se ei reagoi. Saalisosuutta  tuomari piti erikoisena käyttäytymisenä, koira oli hyvin kiinnostunut saaliista, mutta jostain syystä kunnioitti sitä niin ettei mennyt kiinni asti. Tuomari sanoi myös että Viimasta näkee että se on nuori koira ja se ei ole vielä kehittänyt ihan varmoja toimintamalleja joka tilanteeseen, iän myötä ne vielä varmistuvat. Kuitenkin se palautuu tilanteista hyvin eikä jää muistelemaan tapahtunutta. Tuo näkyi hyvin mielestäni etäleikin ja aaveiden osuudessa, etäleikissä se oli hyvin kiinnostunut, mutta rohkeus ei vielä siinä vaiheessa ihan riittänyt yksin lähtemiseen. Mutta myöhemmin tapahtuneessa aave-osiossa se irtosi jo hyvinkin rohkeasti. Tuomari selitteli pitkät pätkät, mutta valitettavasti se ei tullut nauhalle ja huonolla ruotsinymmärryksellä en saanut kaikesta ihan selkoa. Tuomari ei aiemmin ollut kuvannut lapinporokoiria.

Viima teki testin rauhallisesti ja varmasti, kuten osasinkin odottaa. Leikkimään se ei innostunut, mikä oli vähän harmi koska se kuitenkin taistelee innokkaasti esim. treeneissä. Tilanne ja paikka oli kuitenkin sen verran erikoinen, lisänä vielä kuuma päivä, että Viima totesi että on parasta olla riehumatta liikaa. Sillä oli myös juuri ennen testausta juoksut ja sen jälkeen on ollut vähän vaisumpi, mutta sellasta se on näiden neitien kanssa välillä. Sille ei kuitenkaan jäänyt mitään ongelmia palautua osioista ja erityisesti esine-osioita se ei mielestäni edes ottanut kovin todellisena uhkana. Ihmisosioissa se selkeästi jo koki vähän uhkaa, mutta todetessaan sen olevan turhaa niin unohti asian saman tien ja kävi iloisesti tervehtimässä. Hienoa oli myös tuo ääniin reagoimattomuus.

Videot kuvauksesta:

http://www.youtube.com/watch?v=ap-69VwsXi8

http://www.youtube.com/watch?v=MsnEHj1ZjXk

http://www.youtube.com/watch?v=ymUd95OlJA4

http://www.youtube.com/watch?v=jIduVeO9-8c