Saatiin taas Raisa ja Naru seuraksi treenaamaan. Nyt mentiin YTHS:lle, missä olikin hyvät valot illalla treenata.

Tuike aloitti:

Liikkeestä istuminen: Aika hyvin pelasi eri puolilta namia heittelemällä. Muistin pitää vasurin auki ja palkata oikeasta. Hyvin tuntui kuuntelevan, eikä tuijottavan namikäsiä ja tekevän mitä sattuu.

Ruutu: Siirtelyjä ja lähetyksiä, tosi nättejä.

Seuraaminen: Paikallaan käännöksiä, askeleet pieniä ja paikan varmistus. Kivasti meni.

Luoksetulo: Maahanmenossa hyvä stoppi, mutta seisominen on peruutellen vaikeaa. Namia heittämällä ja siitä kutsumalla sujui paremmin ja saatiin aika hyviä stoppeja.

Kaukot: Takapalkan ja istumisen vahvistusta. Hyvin tekee jo parista metristä, ei tuijota taakse, mutta hakee palkan hienosti. Sisällä m-s-jumppa on sujunut myös hyvin.

Tunnari: Raisa liikkuroi. Ekalla kerralla toi väärän ja lähtöön tarvitsi kaksi käskyä. Hassua, ei ole tuonut väärää pitkiin aikoihin. Oliskohan sillä ollut vaikutusta kun nyt Raisa koski kunnolla kaikkiin vääriin, niin sekoitti. Otin väärän ja lähetin uudestaan niin nosti oman. Vähän oli siis epävarma. Otettiin koko litania uusiksi ja nyt toi hienosti oman, nuuski kyllä tarkkaan. Eli niitä vieraita hajua kapuloihin!

Sitten teki Viima:

Seuraaminen: Voe hyvänen aika... neiti hömppäsi menemään ihan täysillä, jätätti ja kun sanoin asiasta niin korjasi, mutta saattoi vetää perusasennon oikealle puolelle niin, että istui selkä menosuuntaan häntää heiluttaen. Sitten alkoi pyllyn laahaus, eli yritti seurata mutta laahasi pyllyä maassa. Tästä tottakai vapautin sen ja päästin hankeen, jos sillä vaikka oli hätä. Eikä mitä, neiti pomppi ja hyppi hangessa ihan intona, kävi moikkaamassa R:aa häntä heiluen, loikkakoikkasi taas johonkin suuntaan ja haukkui ja riehui. Nyt päätin sitten että, ei perhana ja aloin käskyttämään armeijatyyliin. Ja johan tuli nätti seuraaminen, ei mitään ongelmia. Eli olenko taas vaan ollut sen kanssa niin löysä ja naureskellut hömppäämiselle, niin se on keksinyt ettei ehkä olekaan pakko ehkä tehdä. R ainakin sanoi, että otti palautteen tosi hyvin vastaan ja paransi suoritusta heti.

Luoksetulo: Hieno vauhti koko ajan. Seisominen valui kylläkin jonkin verran. Vähän löysä eteentulo, mutta hieno sivullemeno.

Nouto: Tämä oli super vauhdin ja innon puolesta. Meni laukalla ja yllättäen hyppypomppasi kapulan päälle, mutta toi myös takaisin laukalla ja ihan intona. Otin kapulan huonosti ja se tippui, Vimps katsoi mua että idiootti, koikkaloikkasi kapulan päälle ja toi sen uudestaan ihan superisti eteen. Hassu koira.

Kaukot: Meni hyvin maahan, mutta sitten joku haju veti puoleensa ja ryömi eteenpäin ja nousi seisomaan. Kävin sanomassa asiasta ja sen jälkeen vaihdot hienoja. Loppuun otettiin vielä eka istuminen ja sujui hyvin.

Paikkamakuu: Reilu minuutti piilossa, ei ongelmia.

Jaahas. Raisa sai mut puhutuksi, että lähdetään koittamaan kokeeseen. En nyt oikein tiedä mitä siitä seuraa, Viima voi olla joko ihan super tai sitten se ei tee mitään, sen verran kaksijakoisia nämä treenit on olleet. Se osaa kaikki liikkeet, mutta se muu mieli voi olla jotain todella mielenkiintoista. Tänään se oli niin ilkikurinen kuin olla ja voi ja koitti mm. karata autoonmenemisestä kolme kertaa treenien päätteeksi. Se vaan katsoi mua, hyppäsi silleen leikkiinkutsuen karkuun ja jäi heiluttamaan häntää. Kun kutsuin niin tuli ihan intopiukkana luokse ja uudella yrityksellä hyppäsi taas karkuun... Ihan pöljä koira. Mutta ei kai me voida vähempää pisteitä saada kuin viimeksi . Hullun hommaa.