Viima autosta mukaan Tuikkusen jälkeen. Melkein heti kun tuli ulos niin ammuttiin starttipistoolilla, olin juuri kävelyttämässä sitä vähän syrjemmällä. Katsoi ekan paukahduksen perään, sen jälkeen ei juuri reagoinut. Syöttelin vielä namia ja tehtiin istu-maahan-siirtoja eikä kyllä vaikuttanut mitenkään.

Siirryttiin kentälle ja pikkaisen Viimaa kiinnosti muut koirat ja erityisesti pk-liikkeitä tehnyt sakemanni, mutta nopsaan se kokosi itsensä ja oli tosi täpinöissään, mikä myös kuului komennushaukkuna minulle kun mitään ei tapahtunyt. Koko treenin läpi tehtiin seuraamisia eri pituisissa pätkissä, välillä pelkkiä sivulla siirtymisiä ja välillä ihan kunnon pätkää ihmisiä kierrellen, tarkoituksena tehdä mahdollisimman vaihtelevaa ja jännää seuraamistreeniä että mielenkiinto säilyisi, välillä palkkaa ihan pikkujutuista, välillä taas vasta pitkän pätkän jälkeen. Suurimmaksi osaksi teki todella kivasti, paikka ja kontakti säilyi ja askel lensi. Kesti hyvin huomautukset haahuilusta ja teki nättejä perusasentoja ja pylly pyöri tosi hyvin sivulla. Yhdessä vaiheessa sille tuli joku yskäkohtaus kesken seuraamisen, jäätiin sitten siihen köhimään, mutta senkin jälkeen heilutti vaan häntää ja teki innoissaan.

Yksi pidmepi seuraamispätkä tehtiin niin, että siinä oli mukana liikkeestä maahanmeno ja siitä luoksetulo ja taas seuraamiseen. Todella hienosti säilyi vire, maahanmeno oli upea, samoin luoksetulo vauhdikas ja hyvä.

Kaukkareissa on kyllä täpäkkyyttä, pitkät siirrot (i-m-i-m) toimi hyvin, mutta palkkasin myäs pelkästä istumisesta, maahanmeno kun on aikasta varma.

Jättävistä maahanmeno oli upea. Seisomisessa hiippailli ekalla kerralla perässä, sitä piti sitten vähän erikseen katsoa, siinäkin vähän vaan hakusessa tilanne.

Viima oli kyllä tosi kivasti mukana, tosin haukkumista tuli jonkin verran liikkeiden välillä. Pitkään aikaan ei olla tehty noin pitkää treeniä missä paljon asiaa ja hyvin kesti. Häiriötäkin oli reippaasti, pk-liikkeet kun on suht tilaa vieviä ja vauhdikkaita. Ilmotinkin Viiman nyt bh-kurssille, kiva päästä tekemään vähän eri juttuja.