Tänään Kuopion koulupäivän jälkeen ajo Jyväskylään ja suoraan treenimään. Rankkaa mutta kivaa, menossa siis aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Koirat tulivat myös suoraan hoidosta, vaihdettiin ne vaan pihassa eri autoon. Siitä ajettiin Killerille, jonne saatiin seuraksi Raisa ja Naru, sekä Elli ja Mio&Katla. Lisäksi hyväksi häiriköksi tuli ystäväni Milla ja kenttä oli täynnä treenaavia koiraporukoita, eli saatiin oikein pätevät häiriötreenit mukavalla porukalla .

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tuike

Paikkamakuu: Tuike oli Narun ja Katlan välissä, piilossa oltiin ehkä 3 min. Erittäin hyvä makuu, kuunteli käskyjä ja makasi varmasti sekä tarkkaavaisesti.

Ruutu: Alkuun pelkkää stopin ja maahanmenon vahvistusta eri matkoista ilman ruutua, pelasi hyvin. Lisäksi maasta seuraamiseen tuloa, oikein hyvä. Sitten R rakensi ruudun Tuiken näkemättä ja koemainen, jossa Raisan lisäksi Milla häiriönä. Bongasi mielestäni ruudun hyvin vihjesanalla ja lähetin. Matkalla oli kuitenkin Narun metallikapula ja T kävi nuuskaisemassa sitä. Annoin uuden käskyn ja meni ruutuun vasemman etumerkin takaa, ennakoi maahanmenon. Seuraamiseen tuli hyvin. Vahvistin ruutuun menoa suoraan palkkaamalla. Otettiin sitten oikein extra-häiriötreeni, kun nuo ylimääräiset jutut kentällä tuntuu vetävän puoleensa, eli laitettiin ruudun lähelle metallikapulan lisäksi puukapula ja hyppy. Uusi lähetys ja Tuikehan lähti ihan innoissaan puukapulalle. Reagoin heti ja kutsuin pois. Toisella lähetyksellä koitti vielä mennä kapulalle, mutta kolmannella meni hienosti ruutuun, josta palkka. Vielä muutama lähetys lyhyemmästä matkasta ja palkkaa joko seisomisesta tai maahanmenosta, pelasi. Häiriötreeniä eri esineillä siis vaan enemmän.

Tunnari: Raisa liikkuroi koemaisen. Kapulat rivissä. Ihan super!! Varma nuuskinta ja oman nosto ja täysillä luokse, josta palkkasin suoraan.

Luoksetulo: Vahvistin eka stoppeja ketjuttamalla, sitten yksi kokonainen täydestä matkasta. Seisomisessa varmistin vielä vartaloavulla, eli astumalla eteen (ei kuitenkaan käsimerkkiä), toimi todella hyvin, eikä valunut yhtään pitkästä matkasta huolimatta. Maahanmeno oli myös hyvä. Lisäksi otettiin muutama sivulletulo erikseen.

Liikkeestä istuminen: Vihjesanalla varmistelua ja Hannan neuvojen mukaan leikkiä: eka seuraa-istu, sitten seuraa-seuraa-istu ja lopuksi seuraa-seuraa-seuraa-istu. Kuunteli todella hyvin ja istui varmasti.

Pätevä pikkukoira!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viima

Tärppipäiväisen juoksuneidin treeni-into kovassa häiriössä epäilytti, mutta ihan turhaan. Viima oli ihan innoissaan ja esitti pyllynpyöritystä ja tarjosi vinkusorsaa kiskottavaksi jokaiselle halukkaalle. Oikein tuli hyvälle mielelle kun toinen oli niin hyvällä mielellä ja ihan messissä .

Seuraaminen: Eripituista pätkää, palkka joko namilla tai sitten kunnolla sorsaan hetsaten ja palkaten. Pelasi ihan sikahyvin. Käännöksi vasuriin namilla vahvistaen, edelleen ettei ennakoi täyskäännöstä, vaan seuraa mitä tapahtuu.

Luoksetulo: Kaksi kertaa kisamatkasta ja palkka namipiilosta. Ekalla hidasti lopussa raviksi ehkä n. 5 metriä ennen, siinä oli vissiin lähtö vähän huono kun piti rapsutella kaulaa. Toisella tuli hyvin täysiä loppuun asti, lähtö oli myös paljon parempii ja V jäi tarkkaavaisemmin.

Nouto: Pari heittoa, palkka namipiilosta. Oli vähän liian hauskaa ja heitteli ja pyöritteli kapulaa ihan miten sattuu. Toi kuitenkin nätisti eteen. Mutta ei ehkä kannata ottaa noita heittoja kun se saalistus tulee noin vahvana, sen sijaa sisällä rauhallisia tuonteja hyvällä palkalla, koska motivaatiota tuomiseen pitäisi kasvattaa yli tuon saalistuksen.

Kaukot: Raisa liikkuroi. Ekaan istu-käskyyn eri reagoinut, huomio oli jossain muualla. Tokaan nousi ja sen jälkeen siirtymät oli super, eikä takana heilunut R haitannut.