Lähdettiin käymään mökillä päiväreissulla. Siellä oli lunta ihan älyttömästi, eikä poluista puhettakaan, ei edes kunnon moottorikelkan jälkiä. Vintiltä löytyi lumikengät ja ne jalassa oli onneksi hyvä lähteä hankia valloittamaan. Umpihangessa tarpominen oli sekä hauskaa että rankkaa. Viima oli mukana henkisenä tukena. Tuike sen sijaan jäi surkeana taakse ensimmäisen 15 metrin jälkeen, kertakaikkisesti liian paljon lunta pienelle koiralle. Ja sitä tosiaan oli, kaupungin lumimäärät on ihan mitättömiä tuohon verrattuna. Halu mukaan oli pienellä kova, mutta nyt fyysiset mitat tuli vastaan. Saattaisi itsellekin olla rankkaa tarpoa hangessa jonka syvyys on kaksi kertaa oma pituus... Viima jolkotteli välillä lumikenkien jäljissä, välillä se raivasi minulle tietä jättimäisillä loikilla, koska se oli ainut tapa edetä hangessa. Reisilihakset ainakin kasvaa jos ei muuta.

Koirista on muuten tullut ihan höperöitä tuolla mökillä. Saisivat olla ulkona niin paljon kuin lystäävät, mutta ne haluavat vaan olla siellä missä minäkin. Ja jos jätän ne ulos (vaikka pihalla siis olisi muitakin), niin ne istuvat oven takana (ja Viima haukkuu kovaäänisesti). Sisällä ne sitten koittaa saada minua mukaan ulkoilemaan... Ihme läheisriippuvaisia :D. Ja mihin on kadonnut se Viima joka nuorempana vietti kaiket päivät pellolla kaivaen ja kutsuhuudot kaikui kuin kuuroille korville ennen iltamyöhää, jolloin porokoira suvaitsi tulla sisään nukkumaan ja syömään. No ei siinä oikeasti mitään, kivahan noiden kanssa on maalla peuhata ja touhuta. Tuike pätevöitti itseään pallon haussa ja Viima olisi kovasti halunnut auttaa liiterin tyhjentämisessä puista.

---------------------------------------------

Illalla treenattiin Hippoksella. Pakkanen alkoi uhkaavasti kiristyä, mutta päätin lähteä siitä huolimatta. Ja ihan ok siell tarkeni, kunhan pysyi liikkeessä, eli pidettiin sellaiset rivakat äksön-treenit. Kunhan nyt ei vaan taas tulisi paukkupakkasia pidemmäksi aikaa...

Tuike

Ruutu: Lähetyksiä eri matkoista, hyvin bongasi ja stop- ja man- toimivat. Vauhdikkaita menoja ja vauhdikkaita tuloja sivulle, josta lennosta uusi lähetys. Hyvin pelasi.

Liikkeestä istuminen: Oikein hyvin toimi, ei yhtään väärää. Pikkaisen sivulla meinaa irrota istuessaan, siihen voisi jotain miettiä.

Seuraaminen: Hyvä paikka ja koppaili nameja hienosti ilmasta. Seuruu on nyt jäänyt vähän paitsioon vaikka sitä pitäisi treenata oikeasti, paha minä...

Nouto: Vauhtinoutoja suoraan palkkaan. Muutamia sivulletuloja, hyvin mallasi oikealle paikalle.

Tunnari: Tätä tehtiin sisällä, eli taloyhtiön kellarissa. Viitisen toistoa, oma nousi joka kerta varmasti sekä rivistä että ympyrästä.

Viima

Vimpsin treeni oli tänään sovellettua hauskanpitoa. Eri liikkeitä ja vauhdista palkkaa. Alkuun härnäystä palkalla. Seuraamisessa oli tosi hyvä ilme ja siitä lentävää palkkaa. Kaukoissa matkaa 15m, hyvin pelasi. Luoksetuloa namipelillä. Loppuun yhdistelmätreeniä ja ketjutusta: eri pituisia pätkiä seuraamista, josta liikkeestä istuminen ja luoksetulo, sivulle ja kaukot. Näistä erilaisia versioita, koko ajan kuitenkin liike pysyi ja vapautus loppupalkalle. Toimi ihan sikahyvin ja loppupalkalle juokseminen oli selkeästi Viimasta tosi kivaa. Alkuun se yritti esim. seuraamisessa irtoilla kohti palkkaa, mutta kun piti linjan tiukkana niin skarppasi ja siitä olikin hyvä vapauttaa. Nopeasti se tajusikin että hommat kannattaa tehdä loppuun asti että palkan saa ja tuli tosi pätevää tekemistä. Se ei mene loppupalkasta samalla lailla sekaisin kuin T, eli keskittyminen ei hajoa vaan tosiaan enemmänkin vaan skarppaa. Tosi mukava treeni!