Viiman kanssa käytiin myös jäähallilla. Koira oli ihan halkeamispisteessä kun tulin T:n kanssa treeneistä ja pikkaisen aikaa piti ootella että päästiin lähtemään. Hämäsin sitä myös menemällä kentälle pidempää reittiä, se oli itse jo ihan kiskomassa kentälle kun oli ihan varma mitä mennään tekemään. Hieman se rauhoitti mutta kyllä sikti kentälle tuli aiheutti hyppimistä ja haukkumista, eli sai ottaa aika tiukan linjan heti alusta. Alkuun kunnon leikit ja Viima riehui kuin heikkopäinen, toisaalta se on hyvä herätin, toisaalta leikki kiihdyttää sitä ja puhinaa meinasi tulla sen jälkeen parkkiksella liikkuneille. Makuutin sitä heti tiukasti paikallaan ja nopsaan antoi olla. Viimallekin oli suunnitelma paperilla mutta sitä vähän sovellettiin.

Kaukkarit toimi hyvin, vaihtelin matkaa ja palkkausta, hyvä kontakti ja siirtymiset!

Seuraamisessa kiinnitys omiin käsiin ja katseeseen sekä Viiman kontaktiin. Kontakti oli ok,  sen sijaan neiti oli ihan totaalisesti unohtanut että pysähtyessä pitäisi istuakin. Eli siihen myös huomiota. Hyvin nosti kontaktin käskysanalla ja tehtiin siitä pelkkää kontaktitreeniä.

Jättäviä tehtiin peruutellen. Maahanmeno oli hyvä, samoin seisominen. Istuminen on jäänyt taas vähemmälle ja sitä sai muistutella. Tämä treeni on Viiman mieleen kovasti, saa juosta ja namit vaan lentää.

Luoksetulossa oli hyvä vauhti, palkkasin siitä. Olen alkanut miettimään että pitäiskö tässäkin nyt siirtyä suoraan sivulle tuloon... hypyssähän ollaan niin treenattu. Tehtiin sitten sivulle tuloja erikseen ja mukavasti sujui, eli voisi olla ihan varteenotettava, sen sijaan että aina säätäisi sen eteentulon suoruuden kanssa.

Nouto olikin taas ohjelmanumero. Viima menee ihan sekaisin kapulasta, hyppii ja pomppii vasten kun haluaisi kapulan. Nostot sujui kuitenkin ihan kivasti, samoin eteentuonnit (tässäkin se tulee jotenkin helpommin suoraan ja tiiviisti ihan automaattisesti, vissiin se kapula nostaa kierroksia niin paljon). Loppuun yksi vauhtinouto ja vauhtia siinä olikin.

Lopuksi pidempi seuraamispätkä superpalkalla. Nyt sujui! En vilkaissutkaan koiraa ja se tuli reippaasti ja hyvällä paikalla askel lentäen. Käännökset hyviä ja perusasennot muistui myös.