Tänään startattiin agin kisakausi Pieksämäellä. Ohjelmassa oli kaksi agirataa Anders Virtasen tuomaroimana. Vesku oli mukana ja vähän jännäsin haittaako suoritusta, mutta tehtiin niin että V lämmitteli ja verrytteli koiran ja minä hain sen vasta vähän ennen suoritusta. Oli pikkukoira innoissaan kun vihdoin löysi minut ja pääsi sitten vielä radalle Hymy.

Eka rata. Alun kaksi hyppyä aika vaikeassa kulmassa, mutta sujui hyvin, siitä hypyn takaakierto ja puomi. Puomilta tuli eka virhe, T meni ylösmenon ohi, koitti vissiin seurata tuomaria, joka lähti siitä juuri juoksemaan. No siitä kuitenkin jatkoon, alastulokontakti oli hyvä. Putkelta oli vuorossa hyppy ja kaksi putkea, joista toiseen vietiin "vaikeampaan" päähän. Nämä selvitettiin hienosti. Putkestä tultiin kolmelle hypylle, josta pujotteluun. Kolmannen hypyn jälkeen Tuike bongasi putken, joka oli mutkapuoli meitä kohti ja sellaisen 6 metriä meistä, eli ihan täysin pimeä sisääntulo eikä edes lähellä. Sinnehän se painoi ja työnsi päänsä putkeen sisälle ja siitä siis hylkäys. Sain tosissaan komentaa ennen kuin palasi pujottelulle, sen jälkeen olikin taas mainio meno loppuradalla. Kokonaisuutena ok, vähän oli liikaa virtaa ja siitä syystä T niin täpinöissään että ei ihan täysillä kuunnellut.

Toka rata lähti niin hyvin! Alussa kaksi hyppyä peräkkäin, sitten toisen hypyn kanssa kaksi muuta hyppyä samassa tasossa poikittain _ _ _ , mentiin s-kuviona. Tosi hieno väännös ja siitä vielä yhden hypyn kautta keinulle. Ja se oli hieno!! T meni vauhdikkaasti ja pysähtyi kun sanoin odota, ei yhtään himmailua ja siitä pääsi vielä palkinnoksi putkeen. Putkesta A:n kautta pujotteluun, jossa mössin sisääntulon, siitä 5. Hylkäyksen hommasin siitä kun T jätti viimeisen kepin välistä koska itse olin jo menossa seuraavalle esteelle, enkä jäänyt sitä korjaamaan. Vauhtia löytyi loppuradalla hienosti, takaaleikkaukset onnistui ja taas yksi vaikea putkeen vienti. Puomilla pikkaisen epäröi, keinu vissiin sen verran säikäytti, mutta kun pääsi ylösmenolle niin taas oli vauhtia.

Eli ei mitenkään paha päivä loppujen lopuksi ja monen kuukauden kisatauon jälkeen. Ekalla radalla vielä harjoiteltiin, tokalla hylkäys oli ihan oma moka, samoin pujottelun olisi saanut niin helposti korjatuksi. Mutta mukava fiilis jäi kuitenkin, vauhtia piisasi ja se keinu oli makea!!