Koska ei tänään missikisoissa pärjätty niin pitihän sitä treeniä tokoa, kun siinä ollaan niin paljon parempia . Ja kun jääkaapissa oli vanhaksi mennyttä kinkkua niin kaikki oli hienosti pienelle sisätreenille.

Tuike duunaili alkuun kaukoja, nyt tehtiin vaan liikerataa namilla vedättäen. Into on vaan niin kova, mutta hyvin kuitenkin pysyi paikallaan. Edelleen olen tästä liikkeestä ulalla, pitäiskö vaan jatkaa tekniikkatreenejä läheltä vai koittaa vaan ottaa sitä matkaa ja estää liikkuminen jollaine. No ääh, nyt oli ainakin kivaa. Seuraamista tehtiin sohvaa ympäri ja imuttaen, paikan vahvistusta siis. Ihana into ja tärpätys! Luoksetulossa loppuasentoja, todella hienosti haki. Noudoissa tehtiin luovutusta sekä tunnarilla, että metallilla. Kumpikin pysyi hyvin suussa ja sivulle tuloakin haki hyvin, metalilla oli himpan epävarmempi. Pätevä intopiukka pieni.

Vimpsin kanssa seuruuta. Edelleen meinaa herkästi lukea jotain jättävää, eli jää seisomaan (näyttelytreeneillä vaikutusta?). Tehtiin siis imutusta ja superpalkkaa, erityisesti käännöksiä. Tosi hyvä vire, into ja paikka. Kaukoja tehtiin eri matkoista, ihan supersiirtymät, häntä vaan heilui. Hypyn viritin oven suuhun ja avon hyppyä. Siinä ei pääse hakemaan paikkaa sivuun ja hyppäsikin tosi hyvin keskelle. Tässäkin hieno vire, odotti  käskyjä kaikki lihakset jännittyneinä. Hyvä liike! Loppuun vielä noutoa tunnarilla. Hirmuinen into ja kapula saikin osakseen suht rajun saalishypyn, mutta malttoi tuoda nätisti ja piti kiinni hyvin, vaikka tunnarin kanssa onkin ollut vaikeampaa se suussa loppuun asti pysyminen. Hieno Vimps, kohta pitäisi avoimen ilmoa laittaa menemään!