Viima teki kakkoskoirana T:n jälkeen. Aloitettiin myös ruudulla, ei olla sitä Viiman kanssa pitkään aikaan otettu, mutta neiti muisti sen heti. Lähdettiin 5 metristä ja pidensin matkaa aina reiluun 20 metriin lähetyksissä, namialusta ruudussa. Todella hyvin menee, ihan suoraa ja täysiä, sekä yhtä iloisesti takaisin. Tästä Viima tykkää! Hieman haukutti välillä, mutta sekin korjaantui kun pyysin sen aina suoraan sivulle, josta tehtiin seuraava lähetys, enkä antanut mahdollisuutta tylsiin hetkiin.

Sitten alettiin tekemään seuraamista, mistä ei tullut oikein yhtikäs mitään. Viima oli ihan omissa maailmoissaan ja teki järjestäen sitä, että seurasi ihan ok jopa pitkiäkin pätkiä, sitten yhtäkkiä jäi vaan seisomaan paikoilleen, eikä reagoinut seuraa-käskyyn ollenkaan. En tiedä oliko tämä nyt pissimistä vai mitä (ollaanko tehty liikaa jättäviä?), mutta ei nyt oikein mennyt jakeluun. Parannusta tekemiseen tuli kun nurkan takaa tuli yhtäkkiä hoffi, joka rähähti ja Viimahan veti keesin pystyyn ja kommentoi takaisin. Oli irti, mutta totteli hyvin tänne-käskyä ja sen jälkeen hommassa oli vähän enemmän tekemisen makua, vissiin vähän adrenaliinitaso nousi ja sain palkattua sitä hyvästä kontaktista. Hyvää alkaa olemaan täyskäännökset vasemmalle, käyttelee jo aika mukavasti takapuolta. Pitää nyt miettiä tuota seuraamista, kannataisiko ottaa varmuudeksi käyttöön eri seuraamiskäsky jättäviin liikkeisiin ja seuraamiseen. Vai oliko tämä nyt vain tälläistä yleistä haahuilua juoksujen jälkeen.

Jättäviä en sitten ottanut ollenkaan, tehtiin vaan loppuun maasta luoksetulo. Tässä ei ole kyllä mitään ongelmaa, Viima tuli täysiä laukaten, sekä tiiviisti ja hyvin eteen istumaan. Sivulle tulo oli myös täpäkkä ja hyvä.