Tuiken kanssa käytiin treenaamassa Hippoksen parkkipaikalla (tai oikeastaan Synergia areenan, mikä on kyllä uskomattoman hölmö nimi). Tuntui aivan jäätävän kylmältä kun pakkasta oli sen viisi astetta.

Alkuun väsäsin ruudun. Tuike oli ihan innoissaan, en alkuun vienyt namia ollenkaan, vaan lähetin suoraan. Pari kertaa meni hienosti, sitten alkoi kehittelemään omiaan, juoksi ruudun ohi ja haki maasta pienen puupalan jonka toi minulle onnesta soikeana... Ihan kiva yritys, mutta sen jälkeen vein ruutuun namialustan varmuuden vuoksi, että saadaan niitä varmasti oikeita toistoja. Seisominen sujuu hyvin.

Kaukkareissa tehtiin ekaa istumista reilusta matkasta, yli 10 metriä. Ihan loistava, toimi ekalla käskyllä täpäksti ja hyvin.

Seuraamisissa naksuttelin liikkeellelähtöjä ja perusasentoja. Edelleen väitän että ihan muutaman naksukerran jälkeen seuraamispaikka on parantunut huomattavasti, jei. Tästä on hyvä jatkaa, nyt kun taukoa tulee väkisinkin niin voi treenata ihan alkutekijöistä.