Viimuska aloitteli ja oli ihan innoissaan tekemässä kun tultiin paikalle. Aloitettiin paikkamakuulla, johon saatiin kolme muuta koiraa seuraksi. Menin piiloon kahden muun ohjaajan kanssa. Heti alkuun tuli ahnehdittua liikaa ja vaikka ajattelin että menen palkkaamaan ajoissa niin piilossa olo venähti. Reilun kolmen minuutin kohdalla kuului hallista että Viima lähti ja menin katsomaan. Vastaan tuli kiemurteleva, häntäänsä heiluttava porokoira... Toinen oli kyllä aivan hellyttävän surkea, ihan varmasti tiesi että ei olisi saanut lähteä. No, oma moka kun venytin noin paljon tällä treenaamisella, sinne kolmeen minuuttiin asti makasi kuitenkin aivan todella hyvin. Palautin Viiman sitten takaisin ja menin vielä piiloon vähäksi aikaa että sain palkattua sen maahan.

Sitten tehtiin hyppyä avoimen mukaan. Laitoin namialustan hypyn toiselle puolelle vahvistukseksi. Tämä sujui aivan sairaan hienosti, Viima hyppäsi innoissaan ja istui tosi täpäkästi ekalla käskyllä joka kerta. Ja kun luoksetulokin onnistui tosi hyvin niin mikäs siinä, ei voinut muuta olla kuin tyytyväinen.

Sitten siirryttiin tekemään vähän kaukkareita. Ne sujuivat ok, mutta sitten yhtäkkiä Viima otti jalat alleen ja meni ulos hallista. Ei kuunnellut käskyjä, luikki vaan ulos ja jäi katsomaan tulenko perässä. Heti kun liikahdin niin ryntäsi pari metriä eteen päin, häntä heiluen. Kun lähdin ulkona eri suuntaan niin tuli perässä ihan täysiä, kiemurrellen ja häntä heiluen. Palutin sen aina halliin ja jatkettiin hommia, mutta teki saman tempun vielä kaksi kertaa. Koitin mm. leikkiä toisen koiran kanssa ja Viima vaan haukkui hallin ovella, ihan selkeästi komentaen. Ihan ihme hommaa, en osaa yhtään sanoa mikä sen laukaisee. Joka kerran jälkeen teki taas ihan hyvin vähän aikaa. Koitin noutoa, mutta siihen Viima ei suostunut ollenkaan, meni vaan makaamaan maahan, joten jätettiin se siihen ja tehtiin helpompia juttuja kuten kaukkareita. Loppuun otin ihan lyhyen luoksetulon isolla palkalla ja vein sen sitten autoon (johon ei olisi millään halunnut mennä kun näki että otin Tuiken ulos).

Treenasin välillä siis T:n kanssa ja päätin vielä sitten ottaa Viiman tekemään hallin pihaan. Ja ei mitään ongelmaa, Viima teki ihan mahtavasti ja oli ihan innoissaan. Kaukkarit sujui upeasti täpäköillä siirtymisillä, seuraaminen oli intensiivistä ja jättävät toimi. Testattiin myös luoksetuloa pysäytyksen kanssa ja siihenkin olin tosi tyytyväinen. Jopa nouto toimi pihassa, tosin saalisti kapulaa ja palautti vinoon, mutta intoa oli ja ei puhettakaan kieltäytymisestä. Joku tuossa hallissa nyt mättää... Mutta pääasia että saatiin kuitenkin viimeiseksi tehtyä positiivinen treeni.