Tuike oli ihan villi ja vallaton kun otin sen autosta. Hyppi ja haukkui ja oli ihan innoissaan. Mentiin suoraan paikkamakuuseen kahden muun koiran kanssa, vähän jänskätti miten tuossa vireessä pysyy, mutta ei ollut mitään ongelmaa. Ei otettu kovin pitkää aikaa mutta pysyi hyvin kun kävin piilossa ja malttoi odottaa maassa istu-käskyä. Tosi hyvä, keskiviikkona otettiin agitreenien jälkeen paikkamakuuta toisen koirakon kanssa ja T nousi istumaan kaksi kertaa. Ihan selkeästi johtui vaan siitä että oli niin kiihdyksissä agin jälkeen, ei siis kannata ottaa kyllä ollenkaan silloin, normaalisti se makaa ihan kympin arvoisesti.

Tehtiin parit kaukkarit. Neiti oli niin tärppänä ja siirtymiset oli todella teräviä ja hyviä. Hieman meinasi tärpätessään ennakoida istumista kun palasin sivulle joten siihen erityishuomio.

Hyppy sujui myös hyvin. T istui todella nopeasti ja odotti ihan intopiukkana milloin saa taas hypätä takaisin. Sivulle tulossa oli pientä väljyyttä, mutta saatiin sitäkin aika hyvin tiivistettyä. Loppuun otettiin vähän seuraamista, innokkuus näkyi alkuun pienenä edistämisenä, parani kuitenkin koko ajan. Kontakti oli ihan loistavaa ja koira meni tosi lennokkaalla askeleella ja koko ajan valmiina tekemään mitä vaan.