Kenttä märkä ja loppuvaiheessa vettä satoi kaatamalla. Ohjelmassa seuraavanlainen radanpätkä:

1877492.jpg

Otin alkuun kutsuhypyn, niin että menin 2-hypyn taakse. Siitä käännös 3-hypylle ja putken puoleisen siivekkeen kautta ympäri. Ekalla kerralla meinasi mennä putken väärään päähän, olin liian kaukana ottamassa vastaan ja se korjaantui kun menin lähemmäksi estettä, samalla peittäen väärän pään. Hyppysuora oli hieno, T irtosi tosi hyvin. Viimeisellä sarjaesteellä koitin kääntää kohti pujottelua, mutta ei mitään tsänssejä, T paineli ihan innoissaan putkeen ja taisipa tehdä saman vielä toisen kerran silkasta ilosta. Siihen mukaan kahdella kädellä ohjaus ja tiukka vienti. Meni vielä kerran putkeen (voi että miten voikin pieni koira jotain rakastaa :D), mutta sitten sain ohjauksen kasaan pujottelukin onnistui. Pujottelulta utkeen vienti tehtiin taas samanlaisena kuljetuksena kuin pari treeniä sitten, eli samantein kun koira teki viimeisen välin, tiukka käännös ja heitto kohti putkea, itse jatkoin matkaa pujottelun toisella puolella. Siinä vaan tarpeeksi tiukka käännös niin T haki putken pään upeasti. Ohjaus oli myös pidettävä matalana, muuten tuli pyörimistä. Mutta hienosti kyllä handlasi tuon. Okserissa ei ongelmaa.

Keinulla viitisen toistoa. Välillä paremmin, välillä huonommin, tulee kyllä jos tietää että kädessä on namia, muuten saa kyllä houkutella aika tehokkaasti. Saas nähdä miten tämän kanssa nyt viikonloppuna käy. Tosi innokkaasti se on aina keinulle menossa, oikein vinkuu, mutta puolivälissä tulee sitten se stoppi.