Seurana Raisa ja lpk Naru sekä Janne ja mali Ipi. Viima oli taas ihan täpinöissään, hauska kun se on niin innoissaan. Tosin alkuun menee aina jonkin aikaa ennen kuin meinaa suus pysyä supussa.

Alkuun otettiin heti seuraamista, oikein hyvää. Tosin alkuun meinasi innostua liikaa ja vähän haukutti. Lisäksi juoksupätkässä alkoi pomppimaan innoissaan niin että hyppäsi suoraan mun käteen, tietysti samaan aikaan heilautin sitä oikein urheilullisesti taaksepäin ja nyrkki kumahti suoraan pikkuporokoiran silmään... Se hyppäsi metrin taaksepäin, siristeli silmään, haukkui mulle päin näköä pikaisesti ja jatkoi seuraamista entiseen malliin. Eli ei onneksi tuntunut vaikuttavan, vire oli sen verran korkea. Mutta näin meillä koulutetaan koiraa... Takapuolen käyttö oli oikein kivaa koko ajan. Intoilu näkyi myös siinä että ei malttanut pysyä paikallaan kun Naru saapui paikalle ja oli pakko käydä moikkaamassa. Kävin sen hakemassa ja oli kovin nöyrää tyttöä, eikä sen jälkeen koittanutkaan mennä Narun luokse.

Liikkeestä maahanmeno oli todella hyvä, täpäkkä maahanmeno ja hyvä seuraaminen, sekä kesti hyvin taaksemenon. Seisomisessa treenattiin vielä taaksemenoa, siinä siis herkästi kääntyy, nyt myös meinasi istua kun menin taakse. Siihenkin kuitenkin tuli hyviä toistoja lyhyellä taaksemenolla.

Luoksetuloa tehtiin pysähdyksen kanssa. Nyt oli intoa niin kovasti että pelkkä suullinen ei riittänyt, luisteli vaan läpi. Otin sitten taas käsimerkin ja sillä pysähtyy hyvin. Tosin jää herkästi etsimään hölmistyneenä että mihin se nami lensi. Palkkaukseen siis huomiota, teinkin sitten niin että heitin namin eri kädestä kuin millä annan käsimerkin ja se toimikin hyvin. Pysähdyksestä luoksetulo oli ihan ok.

Kaukkareissa tehtiin alkuun pelkkää ekaa istumista hiljalleen matkaa pidentäen n. 8 metriin. Tsoi hyvin sujui ja siirtyminen oli täpäkkä. Siitä sitten 5 metristä pari kertaa koko sarja. Ekalla kerralla ihan loistava sarja, toisella kerralla ihan vierestä meni ihmisiä niin ei ollut ihan kuulolla ja tarvitsi jossain kohti kaksoiskäskyn.

Nouto oli tänään aikamoista kekkulointia taas. Nyt olen varmistukseksi pitänyt sitä pannasta ettei varasta ja se toimiikin ihan ok. Se ei meinannut nähdä puulastaa maasta ja sen etsimiseen meni vähän aikaa. Muutaman kerran myös heitti sitä ilmaan. Palautuksessa koitti alkuun pudottaa heti kun ojensin kättä, mutta kun vaadin ottamaan uudestaan niin loppujen lopuksi piti hyvin siihen asti kun annoin irti-käskyn. Noutoja ollaan tehty sisällä edelleen innokkaasti ja se on edelleen Viimasta yhtä ihanaa, se riehuu välillä kuin heikkopäinen (mm. heittänyt minua täysiä kapulalla sääreen), mutta on siinä edistystäkin tullut, kunhan vaan muistaa myös vaatia.