Eilen käytiin tekemässä bh-kaaviot läpi läheisellä nurmikentällä ja koska ongelmia ei ollut niin päätin sitten lähteä kokeeseen, koekentän kunnosta huolimatta. Jos ei muuta niin ainakin kokemuksen kannalta, kokeen väliin jättäminen olisi kuitenkin sekin harmittanut kovasti. Kenttä oli edelleen todella märkä, täynnä lätäköitä ja kuravelliä. Se vaikutti kyllä monen koira suoritukseen, kaikissa missä piti pistää takapuolta maahan oli ongelmia lähes jokaisella koiralla. Kymmenestä koirakosta tottiksen sai hyväksytysti läpi vain kolme, seitsemän siis hylättiin (yksi keskeytys), meidät mukaan lukien. Se ehkä vähän kertoo että olosuhteet oli suhteellisen haastavat. Tuomarina oli Janet Tervashonka.

Viima ei kuitenkaan mielestäni loppujen lopuksi kovinkaan pahasti reagoinut märkyyteen, istui ihan mielellään kentän reunassa kun odoteltiin vuoroa, meni mielellään maahan paikkamakuussa jne. Seuraamisissa perusasennoissa oli pientä säätämistä, mutta kokeen läpäisy ei kyllä niistä jäänyt kiinni. Ennemminkin omat töppäilyt saivat hylkäyksen aikaiseksi. Ja tämän kokeen jälkeen voi ainakin sanoa että tavallisella hiekkakentällä tekeminen on varmasti ihan peace of cake :). Omat kengät ja housut oli kyllä niin kurassa ja märkiä kuin olla ja voi.

Ensin kokeessa katsottiin luoksepäästävyys, tunnistumerkintä ja juoksu. Viima tervehti tuomaria nätisti ja antoi hyvin kaivella tatuointia korvasta (tosin sain huomautuksen että karvoja pitäisi vähän ajella että näkyisi paremmin). Me saatiin arvonnassa numero neljä ja pariksi meille osui rotikkanarttu. Rotikka meni ekana tottikseen ja me siis paikkamakuuseen.

Paikkamakuu olikin ainoa mikä vähän harmitti. Viimalle tuli aika iso häiriö, kun yleisössä ollut lapsi (joka oli aivan ihastunut Viimaan ja sen takia varmaan vähän innostuikin), juoksi mun edestä Viiman vieressä olleeseen puskaan repimään oksia (reilun viiden metrin päähän sivusuunnassa). Siinä vaiheessa kun äiti huomasi mitä tapahtui ja huitoi lasta takaisin niin tietysti hää juoksi ihan täysiä puskasta, Viiman ja mun välistä ja n. metrin päästä minua. Siinä vaiheessa V totesi että riittää ja hiippaili mun luokse istumaan. Sinänsä, kyllähän tuollainenkin pitäisi kestää, mutta ei se nyt ihan bh:n paikkamakuuta häiriön alla kuitenkaan vastannut. Siitä sitten jäi väkisinkin vähän huono maku kun heti eka liike menee nollille (Viima ainakin ihan varmasti tiesi että teki väärin, vaikka tietysti itse koitin olla mahdollisimman positiivinen). Siinä neiti sitten killitti kiltisti koko sen ajan kun toinen koirakko teki ja meni vielä maahankin makaamaan ja odottelemaan. Loppujen lopuksi parimme tottis keskeytettiin ja meille ei siis ollut ketään paikkamakuussa samaan aikaan kun tehtiin.

Irti seuraaminen meni vielä hyvin, siitä arvosana hyvä, vähennykset oikeastaan perusasentojen hitaudesta. Tosin siinä menin sekaisin ja meinasin unohtaa mennä henkilöryhmään ja lisäksi menin vielä väärään kohtaa odottamaan irti seuraamista. Irti seuraamisessa oli erinomaisiakin pätkiä, mutta sitten tein pahimman virheen ja aloin jännityksissäni tuijottamaan koiraa, jolloin V tietysti rauhoittelee ja jätättää, kulki kyllä mukana koko ajan mutta välillä vähän perässä. Aina kun sain selän suoraksi niin koirakin teki hienosti. Siinä kuitenkin juoduin antamaan pari lisäkäskyä jne. ja arvosanaksi puutteellinen. Jättävissä oli kummassakin hyvät seuraamiset, mutta itse liikkeet pilasin itse ihan täysiä. Istumisessa, jotenkin hölmöyksissäni pysähdyin antamaan käskyä, V kyllä istui mutta pysähdyksestä liike nollille. Maahanmenossa annoin kaksoiskäskyn, V meni maahan ekalla mutta töppäilin ja menin antamaan vielä sen toisen (tätä on nyt sattunut viime aikoina liikaa) ja nousi sitten tokalla käskyllä seisomaan. Luoksetulo oli hieno, nopea ja hyvä, tiivis istuminen ja hyvä sivulletulo, mutta maahanmenon takia siitäkin puutteellinen. Eli parin nollan jälkeen koe oli sitten siinä.

Paljon tuli siis ihan omasta jännityksestä johtuvia virheitä, siinä mielessä tämä oli hyvä kokemus, tuli sellainen olo että ei tähän todellakaan kuole ja loppujen lopuksi meillä oli aika kivakin kokemus. Seuraavalla kerralla voi toivottavasti vähän enemmän keskittyä itse tekemiseen, jännittämisen sijasta. Kokeneemmatkaan ohjaajat ja perinteisemmät pk-rotuiset eivät tänään ihan onnistuneet ja silti iloinen mieli säilyi, siitäkin sai rohkaisua siihen että ehkä tämäkään homma ei ole niin vakavaa. Ja Viima on ihan loistopaketti.