Viikko on mennyt aika lailla töiden ja muuton parissa. Siirrymme siis keskustasta Jyväskylän reunalle, rivariin, missä on oma takapiha, josta pääsee suoraan metsään. Kiva paikka, mutta muuttaminen on kyllä niin hermoja raastavaa. Ja vielä on tavarat purkamatta, eli iso homma edessä. Koirien treenaus onkin ollut vähän vähemmällä, lähinnä ollaan tehty pikkujuttuja kotosalla. Tänään kuitenkin oli vuorossa sunnuntain agivuorot. Vaihteeksi kummankin koiran puikoissa oli minä. Rata näytti tältä:

Tuike teki ensin. Ekalla yrityksellä muuten puhdas rata, mutta viimeisesta pujottelun välistä koitti varastaa putkeen. Siinä kun olin tiukkana niin hyvin veti loppuun saakka. Tosi hyvin vältettiin ansa-A 7-hypyn jälkeen ja ansa-putki 13-hypyn jälkeen (joka oli muuten paljon lähempänä). Puomi hieno ja keinukin mentiin suht reippaasti, eli oikein mukavaa menoa meilläkin pitkästä aikaa.

Vimpsille meinasi tulla ahdistus ja koitti karata lähdöstä. Pää punaisena karjumisen sijaan kutsuin sitä iloisesti ja sehän tuli ja lähti tekemään hienosti. Alku oli tahmeampaa, mutta koko ajan lämpeni enemmän ja lopussa oli kovasti paljon innoissaan. Pujottelu ei jostain syystä sujunut vasemmalta ohjaten ollenkaan, meinasi koko ajan tulla samasta välistä pois. Valssasin sitten ohjaamaan oikealta ja takaaleikkasin sitten putkella ja se sujuikin hyvin. Keinu ok. 14-hypystä meinasi tulla jostain syystä koko ajan ohi, linja oli pitkiä hyppyjä tekevälle koiralle suht tiukka. Sekin saatiin loppun onnistumaan. Tosi kivasti Vimps lämpeni ja teki loppujen lopuksi, eikä ahdistuksesta ollut puhettakaan.

Loppuun tehtiin vielä pujottelua kummankin kanssa eri kulmista ja eri puolilta. Kivat treenit!