JATin järjestämälla kurssilla kouluttajana oli Anja Lehtiö. Tuli todella paljon hyviä vinkkejä, selkeitä neuvoja ja kannustusta oikeissa kohdissa, tykkäsin kurssista tosi paljon. Lauantaina olimme ekassa ryhmässä ja ilma oli ihan järjettömän kuuma, auronko porotti ihan suoraan kentälle koko kaksituntisen ja siihen vielä radan rakennus niin kyllä muuten oli hikinen olo. Tuollainen kuuma päivä ei myöskään ole Tuikelle se kaikista paras mahdollinen ja vaikka koitin pitää sitä varjossa ja juottaa, niin ihan parasta terää ei näkynyt.

Aloitimme treenit kertaamalla erilaisia tapoja kiertää este. Anja näytti ensin ja demonstroi vielä oman bortsunsa kanssa ja lopuksi käytiin kaikki tavat läpi omien koirien kanssa, eli todella hyvä ja tarkka opastus tuli näihin vääntöihin. Käytössä siis ihan vaan kaksi aitaa, joista toka siis takaakierrettiin.

Ensimmäinen tapa oli wrap, mikä olikin ihan uusi termi ja tapa meille. Wrapissa koira yksinkertaisesti kiepahtaa siivekkeen ympäri eli tekee täyden ympyrän. Koira otetaan vastakkaisella kädellä nenästä kiinni ja pyöräytetään siivekkeen ympäri. Oma paikka siivekkeeseen nähden tärkeä, ei saa peittää koiralta näkyvyyttä, paikka siis ennemminkin riman kohdalla.

Twist olikin vähän tutumpi, koira huiskaistaan esteen taakse vastakkaisella, peruutetaan itse ja otetaan koira hypyn jälkeen kiinni toisella kädellä ja pyöräytetään esteen ohi. Twistissä ja wrapissa ohjaaja jää siis sille puolelle mille koira hyppää eli käytännössä koira hyppää kohti ohjaajaa.

Pakkovalssia ollaan myös treenattu, tässä ohjaaja jää koiran kanssa samalle puolelle ja koira ponnistaa esteen yli pois päin ohjaajasta. Koira otetaan katkaisevalla käden liikkeellä nenästä kiinni, valssi tulee vasta esteen kohdalla. Tämä sopii meille Tuikkusen kanssa hyvin.

Sitten tehtiinkin rataa:
1687377.jpg

3-hypylle tuli siis heti tämä esteen takaakierto, otin siihen pakkovalssin. Alkuun menin jo valmiiksi 3-esteelle odottamaan katkaisevan käden kanssa, mutta todettiin että Tuikelle sopii paremmin jos otan vain vähän etumatkaa ja mennään 3-esteelle suunnilleen yhtäaikaa, silloin säilyy vauhti paremmin. Se toimikin hyvin. Pujottelulle saakka meni hyvin. pujottelussa oli muutaman kerran pientä sössimistä (omaa hermoilua).

9-hypyllä oli taas takaakierto ja siihen otin sitten käyttöön wrapin. Se oli Tuikelle vaikeampi, koska se ei tykkää ollenkaan jos vauhti pysähtyy ja joutuu vielä hyppäämään kohti minua. Tässä siis todella tärkeää oma liikkuminen ja että jätän koiralle tilaa hypätä. A:n jälkeen hyppy ja putki olivat aika vaikeissa kulmissa, mutta hienosti T kummankin handlasi ja putkikin löytyi ongelmitta vaikka piilossa olikin.

16-hypylle oli taas takaakierto, tähän otin käyttöön ihan perinteisen valssin eli tulin esteiden oikealta puolelta, valssi 15-hypyn eteen ja siitä heitto 16-hypylle. Tämä oli vaikea minulle, en saanut valssia ensin ajoissa tehtyä ja T hyppäsi väärältä puolelta. Pienen hionnan jälkeen sujui hyvin. Loppusuoralla ei ongelmaa.

Tärkeimmät muistettavat: Älä jätä koiraa yksin, Tuike ei tykkää siitä että irtoan liian kauas esim. putkien jälkeen odottelemaan, silloin se ennemminkin hidastaa. Kun lähdetään lähempää niin T kirii minun kanssani ja silloin irtoaa etenemään. Kädet alhaalle pyörityksissä, pienen koiran kanssa on todella otettava siitä nokasta kiinni ja kummarruttava, eihän se edes näe korkealla olevia käsiä. Enemmän ääntä ja kannustusta pyörityspaikoissa, vinkulelun vingustus pelaa myös.

Sitten testailtiin vähän lyhyemmällä pätkällä noita esteiden kiertoja:
1687437.jpg

2-esteelle otin pakkovalssin, koska se meille toimii, vaikka siinä periaatteessa tulee isompi kierto kuin jos tekisi vaan pelkän siivekkeen kierron. Pituudelle irtosi hyvin, mutta sitten yritin tehdä twisterin 4-hypylle, mutta se ei toiminut sitten millään, T ei kertakaikkisesti suostunut hyppäämään minua kohti (kyllä siinä tietysti tuli muutenkin varmaan sössittyä). Pidettiin vähän taukoja ja vaihdettiin 4-hypylle valssi, eli menin pituuden taakse T:n kanssa josta valssilla heitto 4-hypylle. Se toimi erinomaisesti, T tykkää kun saa olla minun lähellä, mutta ei kuitenkaan tarvitse tulle kohden. Loppu oli ok.

Rankka päivä, Tuikelle varsinkin helteellä nuo hyppypyöritykset on vähän yöks, mutta mukavasti se jaksoi, vauhdissa se vähän näkyi. Älyttömästi hyviä vinkkejä, tehtiin niin kuin koiralle sopii, eikä väkisin sitä mitä ohjaaja haluaa opettaa.