Sunnuntaina treenailtiin. Riehalle olkkaritokoja ja samalla vähän katsastusta missä mennään. Se on edelleen superpätevä, vaikka saikkarilla ei pystykään täysillä treenaamaan.

Seuraaminen&sivut: Sillä on edelleen seuraamisen paikka todella hyvin mielessä ja tekee niin hienolla ilmeella, ettei tosikaan. Jonkin verran saa olla tarkkana, ettei paina liikaa. Käännökset oikean kauttaa onnistuu jo ok, vasurille pitää imuttaa. Sivulle osaa tulla helpoista kulmista, edestä sivulle tuloa sen sijaan treenaillaan. Seuraamisessa vaan matkaa pidentäen ja eri tempojen mukaan ottaminen.

Stopit: Uskaltauduin tekemään vähän stoppejakin ja voi mahtavuutta, mikä meno niissä edelleen on! Lyö tassut maahan ihan täysiä ja näyttävät on. Eli sekä seiso että man on hyvällä mallilla edessä ja sivullakin onnistuu aika kivasti. Sivulla toki tarvitsee enemmän vahvistusta omaan liikkeeseen, että malttaa jäädä paikoilleen. Mutta noin periaatteessa luoksetulon stopit on jo aika hyvin hallussa ja liikkeestä jättävätkin aluillaan.

Noudot: Noudoissa treenailtiin pitoja ja aika hyvällä mallilla nämäkin. Into on kapuloihin kova, joten vähän saa välillä huomauttaa ettei ihan lähde hanskasta. Lyhyeltä matkalta osaa tuoda kapulan myös eteen istumaan ja pitää hyvin irrotuskäskyyn saakka. Tämä onnistuu sekä metalilla että puisella. Vauhtinoutoja ei saikkarilla olla tehty, mutta varmaksi voin sanoa että vauhti riittää. Saikkarille voisi vielä ottaa treenin alle kapulan heiton ja palkan siitä, että ottaa kontaktin. Tunnarissa ollaan edistytty yhdellä kapulalla, nuuskinta tulee jo aika automaattisesti.

Luoksetulo: Tulee täysiä, eteentulossa tarvitsee vielä vähän apuja. Malttaa myös hienosti odottaa vaikka otan etäisyyttä.

Paikkamakuu: On aluillaan, puolesta minuutista minuuttiin makaa sisällä ilman häiriötä jo hyvin. Sivulla menee maahan ja istuu ongelmitta ja ilman käsiapuja.

Kaukot: Istu-maahan onnistuu jo parista metristä ilman käsimerkkejäkin. Tosin tarkkana saa olla, ettei nosta liikaa kierroksia, silloin pylly pomppii. Mutta muuten tekee taas sellaisella raivolla, että näyttävyydestä ei ainakaan ole pulaa. Seisomista pitää jumppailla edelleen.

Näistä on hyvä jatkaa ja asenne on ainakin kohdillaan! Saikkarilla ruututreenit, ohjatun suunnat jne. on jääneet pois, mutta niistäkin toki ideaa ollaan mietitty. Alokkaan ja avoimen liikkeistä hyppy on oikeastaan ainoa, mitä ei olla treenattu, mutta agin parissa on saanut hyppäämiseen alkeet, enkä usko sen tuottavan mitään ongelmia.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viima treenaili ongelmakohtia myös olkkaritokossa. Liikkeestä seisomisen paikallaan pysymistä vahvistettiin. Herkkä liike, ettei paineistu liikaa. Mutta kivalle mallilla päästiin ja kiertelin koiraa ympäriinsä, paikallaan pysymisestä palkiten. Seuraamisessa käännöksiä ja niistä hurjasti palkkaa. Oikein hyvää menoa! Kaukoissa ekan istumisen vahvistusta, tähän pitäisi ottaa mukaan extrahäiriö, että varmasti silloinkin kuuntelee. Pihalla otettiin vielä pari noutoa. Vähän meinasi hajut viedä, mutta toi lopulta hienosti ja varmasti jäi oikea fiilis.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tuike pääsi sitten mukaan Doggien treeneihin. Seurana Hanna ja Jenny koirineen.

Seuraaminen: Tänään ei ollut hyvä seuraamisfiilis. Koitin ajaa sisään loppupalkkaa, mutta oikeastaan se sai T:n vaan ihan sekaisin. Se piippasi, yliyritti ja palkkaa kohti mentäessä tuijotti sitä. Ilman loppupalkkaa oli parempi meno. Ehkä se ei ole T:n juttu.

Metallinouto: Voihan ääh, kun oli ällö kapula. Oikein millään en saanut siihen intoa, vaan aina mietti ennen ottamista, vaikka otettiin käyttöön namikuppi jne. Ei tämän päivän juttu ollenkaan.

Kaukot: No nämä oli hienot!! Tein koemaisen jätön ja matkaa n. 5m. Tehtiin kaikkia siirtymiä pitkissä pätkissä ja paikka pysyi hienosti. Hyvä pikku-T!

Paikkamakuu: Kitn ja Nalan välissä. Ei ongelmia. Lisäksi tehtiin vuorotellen maahan- ja sivullekäskyjä, T oli hyvin kuulolla ja reagoi vaan omiin käskyihin.

Hyppynouto: Ihan ok suoritusta. Tehtiin liikkuroituna ja kivalla vauhdilla meni ja tuli. Sivulle tuloissa oli petrattavaa taas kerran, joten otettiin niitä vielä erikseen.