Laukaassa, ekaa kertaa taas ulkona. Olipa aikamoinen tokorupeama, ensin vedin oman ryhmän alotokon, sitten oli vuorossa Viiman BH-kurssi ja vielä viimeisenä Tuikkusen kisatoko. Onneksi aurinko paistoi ja ilma oli hyvä. Treenitkin sujui oikein kivasti, eli ei valittamista Hymy.

BH-kurssi:

Aloitettiin ilmottautumisella pareittain, "tuomarina" toimi nyt vieraampi ihminen. Viimaa meinasi vähän kiinnostaa ja kävi häntä heiluen haistelemassa tuomaria. Otettiin uudestaan ja seurasi nätisi ja istui hyvin ilmottautumisen ajan. Vaikeinta tässä on edelleen itse muistaa mitä pitää sanoa Nauru.

Paikkamakuu. Tehtiin rivissä kaikki yhdessä, aikaa otettiin pari minuuttia ja menin kaukalon toiseen reunaan selin seisomaan. Viima makasi ihan sairaan hyvin! Muita koirakoita nousi ja lähti tulemaan luokse, Viima oli rauhallinen, mutta valpas kuulemma koko ajan. Erittäin hieno!

Liikkeestä istuminen. Ei mitään maailman sähäkimpiä istumisia, mutta hyvin toimi ja meni ekalla käskyllä. Varjosta pystyi hyvin seuraamaan menikö istumaan ja pystyi kävelemään katsomatta koiraa.

Luoksetulo. Seuruutin lyhyen matkaa, siitä liikkeestä maahanmeno ja pitkä luoksetulo. Otin vaan vauhtia eli vapautin suoraan namikupille. Ok seuruu ja hyvä lm. Tuli todella hyvin vauhdikkaasti loppuun saakka eli juuri niin kuin pitikin.

Sitten tehtiin Viimalle källi. Nimittäin nouto isolla pk-kapulalla. Ei mennyt läpi Nauru. Lähti ihan innoissaan kapulalle, otti vähän suuhunkin. mutta sitten vaan kääntyi paheksuvasti minua kohti että kapula ei ole oikea. Ei sitä jankattu, normikapula kuitenkin tulee ongelmitta, kunhan vaan halusin nähdä mitä tekee vieraalle isolle kapulalle.

Seuraaminen henkilöryhmässä, jossa tosin oli myös koirat mukana. Vähän Viimaa häiritsi muut koirat, halusi kiertää kauempaa, pelkät ihmiset sen sijaan ei tuota ongelmia. Mutta ok seuruu kuitenkin.

Loppuun otettiin kaupan eteen jättämistä. Eli koira kiinni seinään ja itse poistuttiin piiloon. Jätin istumaan ja vahvistin paikka-käskyllä. Todella hienosti istui, ei meinannutkaan haukkua. Hyvä.

Erittäin hyvä treeni Viimuskalta, olin tosi tyytyväinen! Se oli koko ajan kuulolla ja mukana, teki reippaasti ja silti ei juuri haukkunut. Väliajoilla laitoin sen maahan ja eteen namikupin, jossa oli palkka ja sitä vahtiessa meni hyvin aika, eikä kerinnyt turhautumaan. Muutenkin otin asenteen, että ei lässyttelyjä, napakat käskyt, enkä juuri edes katsonut koiraa ja se piti itse kontaktin hienosti.

Kisaavien toko:

Toivoin kisamaista treeniä ja saatiinkin sitten treenata omia kisarutiineja. Tuike oli ollut kaksi tuntia autossa ja virtaa riitti, vähän liikaakin... yhtä tärpätystä oli kyllä.

Paikkamakuu, 4 minuuttia. Yhteensä 5 koiraa, Tuike keskellä. Mentiin juoksutarkastuksen kautta, ei ongelmaa. Maahanmenossa oli ongelmia, Birgitalla oli sylissä pieni belginpentu ja se oli Tuikkeesta niin mielenkiintoinen että tuijotti vaan sitä, eikä kuunnellut käskyjä. Onneksi oikeassa kokeessa ei ole liikkurilla koiranpentuja Nauru. Parin minuutin kohdalla neiti T nousi istumaan, se oli taas näitä prinsessajuttuja, ei ollut mitään hätää, kunhan vaan nousi. Palautin ja sen jälkeen makasi hienosti loppuun saakka.

Paikkaistuminen. Käväisin piilossa, sen jälkeen näkyvillä. Oikein hyvä, ei ongelmia.

Sitten liikkuroituna kolme liikettä putkeen, ilman palkkaa. Kävin näyttämässä Tuikkuselle loppupalkan ja siitä seuruu. Tehtiin oikein pitkän kaavan seuruu, voittajan mukaan, avoimen seuruuta ajattelin itse, mutta tulipahan testattua tuokin. Paikka irtoili, kontakti suurimmaksi osaksi ok, mutta yhtään en tykännyt siitä seilaamisesta. Paikallaan siirtymiset oli yllättävän hyviä, ei olla niitä juuri treenattu näin pitkässä pätkässä. Hyvää oli että teki ok loppuun asti ja kuulemma kun itse alan tekemään reippaamminen niin koirakin parantaa. Taas meinasin tuijotella ja himmailla, se hidastaa koiraakin. Virhe oli myös se, että jätin loppupalkan kentän reunalle ja kun mentiin kohti sitä niin T alkoi katselemaan sinne. Eli palkka pois näkyvistä ja oma katse ylös!

Nouto. Hyvä nouto laukalla, perusasento ihan liian takana ja korjasin sen vielä toisella käskyllä. Birgitta oli sitä mieltä että jos kokeessa tekee noin niin en ala korjaamaan, otan vaan kapulan suusta.

Kaukkarit. Kympin kaukkarit, mutta nousi lopun perusasentoon niin että pikkaisen haki väljyyttä eli siitä olisi joku pieni miinus tullut. Mutta todella hyvät vaihdot!! Siitä vapautus loppupalkalle.

Vähän oli neiti kuutamolla, mutta pitkä seuruu oli yllättävän ok. Kaukoihin olin tosi tyytyväinen ja noudossa vaan lisää sitä perusasentotreeniä.