Tuiken kanssa päästiin Salmen katsastukseen. Ensin tehtiin kaikki alokasluokan liikkeet läpi, lukuunottamatta paikkamakuuta.

Luoksepäästävyys oli hyvä, tehtiin se ilman että T pääsi nuuskimaan, joten oli koemainen tilanne. Pysyi rauhallisesti ja varmasti.

Hihnassa seuraaminen ja irti seuraaminen, kummassakin oli samat virheet eli väljyys sivusuunnassa. Sivulta päin näytti hyvältä mutta edestä ja takaa väljyys näkyi, mikä myös heijastui perusasentoihin.

Liikkeestä maahanmeno. Meni ekalla käskyllä maahan, mutta hitaasti, joten annoin toisen käskyn, mikä oli siis turha. Mutta lisää nopeutta tarvitaan. Perusasentoon meno hyvä.

Luoksetulossa lähti ensin perään (ihme homma), sen jälkeen teki ihan ok luoksetulon, perusasento oli väljä sivusuunnassa.

Liikkeestä seisominen oli ehdottomasti parempi jättävä, hieman saisi siinäkin jäädä kuitenkin jämäkämmin.

Hyppy oli päivän paras, siinä ei oikeastaan mitään huomautettavaa, hieman liikkui perusasentoon mentäessä taaksepäin kun voisi istahtaa suorilta jaloilta.

Kokonaisuutena ihan ok, kuulemma 1-tulos olisi voinut tuolla tulla (olettaen tietysti että paikkamakuu oli ok), mutta seuraamisen väljyydestä rokottaminen riippuu paljon tuomarista. Tuikella on paljon osaamista ja se keskittyy hyvin ja tekee innokkaasti, mutta se on vähän hukassa siinä että mitä siltä vaaditaan (oma moka, palkattu vähän mistä sattuu, mistä johtuen perusasennot ja seuraamisen paikka heittelee). Kotiläksyksi saatiinkin paljon hiomista noihin pikkujuttuihin, testailtiin kaikkea ensin käytännössä:

Seuraaminen: Koira sivulla, oma käsi ihan kiinni jalassa (kädet pitää saada kuriin, häiritsevät koiraa). Siitä käsky seuraa ja palkan pudotus ihan jalkaa myöten koiralle suuhun ettei paikka yhtään irtoa. Alkun tätä, sitten mukaan yksi askel ja palkka jne. Ei yhtään pitkiä pätkiä seuraamista ja toistoja kymmeniä päivässä (esim. 5x5 toistoa aamuin ja illoin).

Sivulle tulot: Koiran kanssa vastakkain, josta laajalla kädellä kaartaen ohjataan sivulle istumaan antaen samalla käskyn. Palkka heti kun istuu, jonka jälkeen katsekontakti, kehu ja uusi palkka. Edellen huomio käsissä, tiukasti kiinni vartalossa sekä koiran paikassa, eli varpaat samaan riviin.

Maahanmeno: Koira edessä, omat kädet tiukasti sivulla, käsky (matala ja näpäkkä MAhan ei mmmmaahan). Saman tien kun kyynärät koskevat maahan, kehu ja palkka lentää sivulle. Tästä pikkuhiljaa siihen että koira istuu sivulla.

Seisominen: Samaan tyyliin kuin maahanmenot, nyt vaan peruutellaan, käsky ja kun kaikki tassut on paikallaan lentää palkka. Ensin niin ettäpysähdyn, sitten jatkan matkaa kävellen ja lopulta juosten. Tässäkin huomio käskyn sävyyn, tarpeeksi selkeä ja napakka.

Seisomisesta istuminen: Käsiavuilla ohjaten, niin ettei takajalat liiku mihinkään.

Kaikista toistoja reippaasti, monta kertaa päivässä. Erityisesti seuraaminen ja sivulle tulot huomioon. Nopean ja innokkaan koiran kanssa olla tarkkana tuon palkkauksen kanssa ja selkeästi olen siinä lepsuillut kun vähän sinne päin kelpaa. Mutta Tuike teki kyllä todella hyvin ja ei varmasti kaipaa älykkäänä koirana kovinkaan paljoa toistoja että noista tulee rutiinia, toistojen määrällä saa siihen sen varmuuden ettei yksi koe tunnu missään. Tosi hyvä treeni, Tuike sai paljon kehuja ja oli kovasti tyytyväinen pikkujapsi ;).