Onpas ollut ihanan lämpimiä nämä pääsiäispäivät. Ollaan lenkkeilty tänään ja eilen hiekkamontuilla ja kyllä siellä nauttii sekä koirat että omistajat. Hiekkamontuilla oli hieno puro ja pieni lampi lumien sulamisvesistä ja kaikki kolme koiraa lärkkivät siellä ihan onnessaan. Jopa Rieha, joka ennen inhosi kaikkea märkää meni sinne heti. Tiedä vaikuttiko viime viikon hauska uintireissu siihen, että vesi onkin yhtäkkiä tosi kivaa.

Viima rakastaa kevättä. Sille tulee sulavasta vedestä sellaisia transsitiloja, se vaan kuuntelee ja seuraa puroja ja kaivaa maata, josta vesi pulppuaa. Eilen se oli suorastaan riehakas puron äärellä, pomppi ja saalisti liikkuvaa vettä. Se on muutenkin ollut tosi leikkisällä päällä, Kinder-pääsiäismunasta paljastunut hyrrä oli siitä aivan superhieno. Vimps on vaan niin hauska ja erikoinen eliö .

Tuike rallasi montuilla ihan tosissaan. Se juoksee Riehan kanssa ihan täysiä ja pistää hyvän vastuksen pikkukelpille. Ja uskokaa, Tuike leikki tänään ekaa kertaa Riehan kanssa sisällä! Eihän R olekaan ollut meillä kuin vasta 7kk... Pihalla kyllä leikkivät, mutta sisällä R on vissiin ollut vielä liian ärsyttävä. Mutta näin siis nyt.

--------------------------------------------------------------------------

Tänään treenailtiin. Viimalle MEJÄää. Tein jäljen eilen hiekkamonttujen maisemiin, eli se vanheni sellaisen 15h. Pituutta oli varmaan n. 200m ja kaavioltaan se oli avoimen jäljen muotoinen. Tänään sitten ajettiin se. Vimps lähti jäljelle hyvin. Ekalla suoralla se teki sitten yhden metsäjäljen ilmaisun ihan yhtäkkiä. Taitaa pieni olla vähän sekaisin että mitä tehdään... Siitä homma menikin vähän sekaisin ja se sai hajun 2. makuusta tai kaadosta ja veti 1. makuun ohi. 2. makuu olikin hieno, nuoli verta ja tutki innoissaan. Loppusuoran se veti ilmavainulla suoraan kaadolle, eli ei ihan tyylipuhdasta, mutta kyllähän se jäljellä pysyi.

Pituutta pitää nyt lisätä, jospa sillä saisi tuon kaadon hajun puoleensa vetävyyden pois. Muuten se tekee kivasti töitä ja makuilla työskentely on hyvää. Eiköhän nuo valeilmaisutkin jää pois kun vaan treenataan.

-------------------------------------------------------------------------

Tuike ja Rieha pääsivät Hannan oppiin keskustaan. Kentällä oli oikeasti ihan t-paita keli.

Rieha teki seuraavia juttuja:

Seuraaminen: Käden paikka kondikseen, että saadaan painaminen pois. Lyhyttä pätkää, askelta ja kahta. Ongelma siis painaminen/takapään heittäminen, ilme sen sijaan on ihan loistava.

Jättävät/stopit: Maahanmenot on kummassakin kivalla mallilla, joten keskityttiin seisomisiin. Niissä ensin namipelillä muistuttelu ja nyt alkuun palkka lentää heti, eli jäädä odottamaan pitkiä aikoja. Käsimerkki ennemmin sivusta kuin suoraan edestä. Siitä sitten pikkuhiljaa siirretään sivulle. Kivasti alkoi toimimaan.

Hyppy: Ekaa kertaa tokohyppyä ever. Tehtiin kahdella kipolla hyppyjä edestakaisin, että käsky tulisi tutuksi. Hanna käski vaihtamaan käskyn eri käskyksi kuin agissa ja se onkin ihan järkeenkäypää.

Rieha työsti kivasti ja keskittyi hyvin. Tosin se oli ehkä hinasen normaalia rauhallisempi, olisiko lämmöllä ollut osuutta asiaan? Loppuvaiheessa ei olisi enää halunnut niinkää repiä leluja, niitä olisi pitänyt vaan heittää.

Tuike teki sitten. Eka paikkamakuu kahteen kertaan. Eka oli hyvä, mutta tokalla nousi jätettäessä. Sen jälkeen taas hyvä. Tehtiin kaikki voivoin liikkeet kolmessa erässä:

Seuruu, liikkeestä istu ja tunnari: Seuruu oli alkuun ihan kaameaa ja otettiin ihan alusta koko homma, syvän huokaisun kera. Sitten sujui ja ilme oli ok. Hanna mainitsi omista askelista, jotka on pikkukoiralle liian pitkiä. Samoin hitaan kävelyn askeleet. Istumisessa meni ekalla maihin, tokalla ok. Tunnari oli ok ja oma nousi varmasti.

Luoksetulo, hyppynouto, kaukot: Luoksari oli ihan possuilua. Kierteli, pysähdykset venyi jne. Uusintakaan ei juuri parantanut. Hyppynouto oli ok, tosin heitto olisi voinut olla lyhyempi. Kaukot oli taas ihan päin persiitä. Ei noussut istumaan millään ja jouduin oikeasti sanomaan pahasti. Muuten tekniikka oli sitten hyvä.

Metallinouto, ruutu: Metallilla possumeno jatkoi, haki kaartaen ja tosi hitaasti. Luovutuksessa jäi seisomaan. Ruudussa ei bongannut ruutua ollenkaan, tuijotti vaan Hannaa. Lopulta meni, mutta nousi taas kohti mennessä. Tehtiin tähän vaan helpotus namikipon kanssa.

Eli voivoi mikä meno... Kaameasti haahuilua, se nuuski, kuunteli kaikkea muuta paitsi minua. Ihan evvk menoa välillä. Ja itsellä alkoi keittämään tosi huolella. Ei paljon huvita mennä kokeeseen tällä menolla... Pisteitä olisi tullut ehkä neljästä liikkeestä. En tiedä pissiikö se minua silmään ihan oikeasti, vai paineistuuko niin pahasti, vai onko se vaan niin väsynyt vai mitä. Edes varmat liikkeet ei onnistuneet. Plääh... Illalla tehtiin palauttavaa seuruuta ja sitten teki taas kivalla fiiliksellä. Ei ole helppoa, en oikein tiedä mitä tuon kanssa tekee...