Viiman treenaus oli tänään vähän kaksijakoista. Otin sen heti kentälle kun tultiin ja oli silloin aivan innoissaan, olisi pitänyt silloin ottaa sen kanssa, mutta laitoin sen vielä autoon kun menin avustamaan henkilöryhmässä. Treenailin sitten Tuikkusen kanssa ja sillä aikaa taisi joku naksuillakin kentällä. Kun otin Viiman autosta uudelleen niin se oli ihan evvk-meiningillä, laitoin sen sitten vielä takaisin autoon kun turha sitä oli jankuttaa kun ei mennyt perille. Kolmannella kerralla se oli alkuun vähän hukassa, mutta annoin sen vähäksi aikaa treenikaverille pidettäväksi ja menin itse vähän "karkuun", niin sitten kyllä innostui. Hetsasin sitä vielä namipurkilla ja sen jälkeen teki kyllä tosi hyvin.

Otettiin ensin hihnassa seuraamista, tosi hyvä. Muutaman kerran huomautin kun katseli vähän muualle, muuten hieno. Sen jälkeen tehtiin saman tyylinen juttu kuin eilen, hieman siis bh-kokeenomaisesti. Irti seuraamista suoraan n. 25m, täyskäännös, seuraamista n. 20m, jossa juoksupätkä, juoksusta maahanmeno ja siitä luoksetulo, seuraamista vielä n.10m. Teki ihan sairaan makeasti, kontakti ja paikka tosi hyvä, liikkeestä maahanmenon tein vahingossa juoksusta ja se oli ihan upea!!! Luoksetulo oli vauhdikas ja paikka tiiviimpi kuin eilen ja loppupätkä seuraamista hieno. Tosi tyytyväinen olin.

Otettiin vielä kerran kaukkarit kokonaisuudessaa (i-m-i-m), tosi hyvät ja tärpät siirtymiset noin neljästä metristä. Loppuun vielä luoksetulon eteentuloja lyhyellä matkalla, avustin kädellä tiivistykseksi ja tuli kyllä hyvin. Eli kyllä se siitä kun vaan saatiin kone käyntiin, muut koirat ei kiinnostaneet tänään juurikaan, eilen oli villityspäivä niin niitäkin piti katsella.