Jäähallin parkkiksella. Aloitettiin kaukkareilla, alkuun istumisen muistuttelua, jonka jälkeen pidensin matkan n. 10 metriin ja siitä istumista, joka sujui todella hyvin. Kerran koko litania i-m-i-m pitkästä matkasta, oikein hyvä oli.

Seuraaminen oli aivan ihanaa! Ei juurikaan seilaamista, hieman meinasi alkuun edistää, mutta kun rauhoitin itseni niin haki ihan mahtavan paikan. Kontakti oli katkeamatonta, aivan loistavaa. Jopa käännökset sujuivat tiiviisti. Ihana pikkukoira.

Jättävissä ei mitään ongelmaa, seuraaminen oli edelleen mainiota ja teki liikkeet hyvin. Seisomisessa väisti ihan pikkaisen sivulle käskyn kuultuaan, mutta pysähtyi silti nopeasti ja pysyi siinä hyvin.

Luoksetulossa palkkasin pari kertaa seisomisesta, oikein hyvä, eikä edes koittanut ennakoida vaikka tehtiinkin pari kertaa putkeen.

Nouto meni kerralla putkeen. Eipä siihen siis lisättävää.

T on myös treenaillut kotosalla metallinoutoa, on jo selkeästi rohkaistunut ja ottaa kapulan jo suht mielellään suuhun. Hieman on ote hakusassa, ei pidä kiinni kovinkaan tiukasti ja oikein kuulee kun kapula kolisee hampaisiin, ihan kuin kylmettyneellä ihmisellä hampaat kolisee yhteen. Eli otteeseen pitää vielä kiinnittää huomiota. Luultavasti sekin siitä paranee kun saadaan varmuutta ja toistoja alle enemmän. Tuikelle pitäisi kyllä ostaa pienempi metallikapula, tuo on suht pieni, mutta kuitenkin se saisi olla pikkukoiralle niin pieni ja kevyt kuin mahdollista. Josko vaikka joulupukki sellaisen toisi ;) (Tuike oisi varmaan todella kiitollinen...).