Kylläpä oli pikkuporossa intoa. Meni sellaista kyytiä ettei todellista, haukkui ja riekkui, kävi juoksemassa välillä A:ta tai putkea itsekseen ja hyppeli hyppyjäkin ihan omaksi huvikseen. Eli juuri sitä mitä kaivattiin ;), ennemmin holtittoman villiä menoa kuin tylsistymistä ja houkuttelua. Jospa hormonit olisivat taas tasoittuneet ja villi-Viima ja tekemisen into olisivat palanneet. Tehtiin seuraavanlaista pätkää:

1718716.jpg

Palkkasin pujottelun jälkeen, josta jatkettiin. Alku otettiin kutsuhyppynä, menin linjassa olevan kolmannen esteen taakse kutsumaan ja kun koira hyppäsi 2-hypyn niin käänsin 3-hypylle, samalla itse valssaten. Ihan ekalla kerralla V hyppäsi kaksi ekaa hyppyä hienosti, mutta yllätyin itsekin siitä millä vauhdilla se tuli ja valssi meni pieleen, mistä johtuen V kiersi 3-hypyn. Tokalla kerralla valssauskin sujui ja saatiin hyvä suora pujotteluun. Viimalla oli vaan oikeasti niin kovasti vauhtia etten kerinnut pujotteluun mukaan ja se meni reilulla parilla metrillä ohi aloituksesta. Muutamien et-osaa-ohjata-haukkujen jälkeen sain sen pujotteluun ja teki tosi nätisti. Loppusuora oli tosi hyvä, vitsi että oli vauhtia ja intoa, otti silti A:n kontaktit nätisti. Valssasin 7- ja 8-hypyn jälkeen ja vaikka tiukkaa teki niin kerkesin ja Viima luki tosi kivasti loppusuoran.

Seuraavalla kierroksella oli tarkoitus tehdä sama homma, mutta toiseen suuntaan, eli niin että A oli hyppyjen jälkeen. Nyt tuli ongelma tuon kutsuhyppysuoran kanssa, alkoi kiertämään ekaa ja tokaa hyppyä. Tätä treenattiin vaikka millä lailla, yhden hypyn takaa, kahden hypyn takaa jne. ja välillä toimi ja välillä ei. Teki ihan älyttömän iloisesti, mutta saattoi kiertää ekan hypyn ja hypätä vasta kohdalla. Tehtiin muutamia lähetyksiäkin niin että kouluttaja palkkasi suoran päässä ja se toimi ok. Saatiin loppujen lopuksi kolmen hypyn kutsuhyppysuora toimimaan ja lähdettiin sitten taukoilemaan.

Kolmannella kerralla tehtiin edelleen kutsuhyppysuoraa, ensin niin että olin kolmannen hypyn takana, kutsu, viimeisen hypyn jälkeen käännös ja suoraan putkeen. Nyt toimi todella hyvin, intoa riitti. Vaihdettin kaksi ekaa hyppyä linjaan A:n kanssa ja samanlainen kutsuhyppyhomma kuin putkellekin. Sekin toimi todella hyvin. Todettiin kouluttajan kanssa että Viimalle ei missään nimessä saa jankata samaa kohtaa, se selkeästi miettii että on jo tämän tehnyt ja mitäs järkeä tässä enää on. Kun vähän muuttaa harjoitusta niin tekee taas ihan uudella innolla. Toinen homma minkä kouluttaja sanoi oli että kun komensin kentän laidalla haukkunutta Tuikea, niin Viima selkeästi reagoi siihen ja meni varovaiseksi. Eli todella tarkkana saa olla, agissa V ei kestä hermostumista ja komentamista, tai ainakin alkaa rauhoittelemaan kovasti.

Mutta oli kyllä hyvä treeni ja ihana, vauhdikas Viima. Kesti toistojakin älyttömän hyvin eikä vire laskenut ollenkaan, se vaan näkyi sitten siinä että kehitti omia versioitaan jos homma oli sen mielestä hoidettu. Tuo koira on välillä vähän liian älykäs minulle :D.