Tuiken kanssa tokoiltiin kahdessa erässä. Ensin tehtiin liikkeenohjauksessa (Vesa ohjasi) seuraaminen, jättävät ja luoksetulo. Palkkasin ja korjasin jos oli korjattavaa. Seuraamisessa oli seilausta, kontakti ok. Muutaman kerran koitti laskea kuonoa maahan, mistä huomautin. Liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja liikkeestä seisominen olivat kaikki hyviä, pinetä huomattmista oli ainostaan maahanmenon perusasennossa, joka jäi vähän puolitiehen.

Välillä käytiin lenkillä ja Viima ajoi jäljen sekä tokoili, sen jälkeen tehtiin em. liikkeet koemaisesti peräjälkeen. Seuraamisessa edelleen seilaamista sivusuunnasta, muuten kontakti säilyi hyvin, ehkä sellaista seiskan-kahdeksikon arvoista, teki kuitenkin perusasennot eikä jätättänyt juurikaan. Liikkeestä maahanmeno ei nyt onnistunut, tajusin itsekin että sanoin väärällä äänenpainolla ja jäi seisomaan. Otin heti perään uusinnan ja silloin pelasi. Tähän siis treeniä reilusti. Luoksetulo oli hyvä. Liikkeestä seisominen oli kympin suoritus. Loppuun superpalkka ja isot kehut.