Otettiin treeniä ihan vaan omalla parkkiksella. Ilma tuntui suorastaan lämpöiseltä kun miinusasteita oli vaan joku 15. Hassua muuten, että arktinen porokoira Viima meinasi nostella taas tassujaan treenatessa ja Tuike ei. Viimalla on tassujen pohjassa kunnon töppöset, että en tiedä onko se vaan jotain prinsessa-hömpötystä sen osalta. Tuikella ei ole tassuissa mitään ja se on muutenkin se herkempi palelemaan ja nyt se ei välittänyt mitään.

Viiman kanssa otettiin hiomis-/motivoimistreenit. Menin ilmoittamaan sen kokeeseen ja laadin meille aika tarkan treenisuunnitelman siihen saakka. Erityishuomiona virittelyt ja motivaation ylläpito. Saas nähdä, Vimpsin kanssa hommat menee joko ihan putkeen tai ihan päin jotain pimeää paikkaa...

Liikkeestä seisominen: Kiertelyä ja heti pois jos liikkui. Suurimmaksi osaksi oikein hyvä ja loppuvaiheessa tökötti paikallaan erinomaisesti. Nyt oli enemmän ongelmana perusasennon ennakointi kuin mukana kääntyminen, mutta tosiaan saatiin aika kivasti tuloksia.

Seuraaminen: Käännöksiä, joista sai ryysiä hyppimään. Kivasti nosti virettä ja lisänä tehtiin pitkää suoraa, joka sujui hyvin. Liike, joka on Viimalla hyvä, jos vire on hyvä.

Luoksetulo: Ekalla kerralla palkka pelkästä stopista. Tuli ihan täysiä ja stoppasi hienosti. Tokalla tehtiin koemainen ja nyt vähän ennakoi stoppia, mutta pysähtyi siis hyvin. Hienosti nosti siitä laukan ja tuli hyvin eteen. Ihan kivalla mallilla.

Nouto: Kaksi toistoa. Ekalla sai tulla suoraan palkkaan ja tiputtaa kapulan, tokalla vaadin luovutuksen. Hyvä ilme kummassakin ja luovutus oli tosi nätti.

Viima jaksoi työstää hyvin. Otin välillä tahallaan siirtymiä ym. ja niissäkin pysyi aika kivasti mukana. Pyörimään laittaminen pitää hyvin vireen yllä, se pitää muistaa. Ja virittelyt tehtiin joka liikkeeseen. Huomenna jos saataisiin tehtyä vähän koemaista treeniä, niin näkee siinä kokonaiskuvaa. Oma jännitys kun vielä pysyisi kurissa.

Tuike löysi lenkiltä kävyn ja se oli meidän superpalkka tänään. Toinen oli niin ylpeänä!

Luoksetulo: Stoppeja lentävällä palkalla. Seisominen oli hyvää, maahanmenoissa koitti alkuu sellaista puolittaista palkan toivossa, mutta sekin parani nopsaan. Koko ajan hyvä vauhti ja innokas ilme.

Liikkeestä istu: Istumista ja vapaamuotoista seuraamista. Oikein hyvä.

Seuraaminen: Tökkimiset sujui suurimmaksi osaksi. Suorilla pikkaisen meinasi irrota ja piti muistuttaa tulemaan lähemmäs. Kiva ilme tässäkin.