Hannan treenit. Tiesin että kuumuus ei ole Viiman juttu ja kyllähän se aika laiskana suorassa auringonpaisteessa alkuun olikin, mutta saatiin me irti jotain hyvääkin. Ja ohjaaja sai taas herättelyä...

Aloitettiin seuruulla. Näytin miten ollaan tehty, tipuaskelia, välillä mukaan pidempiä. Halusin neuvoja siihen miten häivytän käden että paikka säilyy. Tuntui että heti veti paikkaa sivummalle kun otin käden pois. Siihen testattiin treeniä, missä käsi oli alkuun apuna, sitten vien sen hetkeksi taakse ja taas siihen eteen, opetetaan koira tietää että paikka kannattaa säilyttää, koska palkka tulee aina samasta. Hyvin toimi.

Hyppy. Raisa ajoi paikalle kun tehtiin ja se vei Viiman huomiota alkuun ja jouduin sanomaan aika tiukasti että antoi olla. Halusin että katsotaan takaisin hyppyä, koska Viima hyppää aika sivuun ja tosi lähelle estettä, että tulee herkästi ohi. Tehtiin treeniä, missä koira oikeasti jätetään niin sivuun kuin mahdollista ja kädellä auttamalla saa avittaa yli ja siitä eteen perusasentoon. Heti jos meinasi kiertää niin ääni peliin ja palautus. Aika kivasti toimi ja Viima hyppäsi tosi vinostakin yli ja tuli hyvin eteen. Eli erikseen palautushyppyä ja erikseen lähetyshyppyä, johon voisin liittään eteen lentävän namin että Viima hyppäisi kauemmas ja suorempaan.

Loppuun liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo BH-tyyliin. Alkuun hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään. Seurasi kyllä ok ja meni maahan, mutta kaksi kertaa koitettiin luoksetuloa ja Viima lähti ehkä kolmannella käskyllä ja silloinkin ravaten, eli todella laiskasti ja ilman minkäänlaista fiilistä. Itseä rupesi jo kypsimään ja otin sitten tosi tiukan asenteen ja jätin lällyttelyt sikseen, lisäksi näytin sille vielä että namikuppi on taskussa. Ja se toimi! Viima teki ihan eri asenteella kun itse olin tosi tiukka ja tyly, ilme ja paikka oli kuulemma seuraamisessa ihan mahtava! Ja luoksetulossa tuli ihan täysiä. Loppuun tehtiin vielä yksi litania, mutta vapautus suoraan namikupille luoksetulosta.

Puhuttiin miten kannattaisi toimia noissa tilanteissa kun Viima heittää homman ihan lekkeriksi ja kyllä se on se oma asenne taas. Viimalle ei lässytys ja kannustus toimi niin kuin esim. Tuikkeelle, joka vaan ilostuu siitä kun hihkun sille. Pitäisi käskyttää tiukemmin, eikä antaa muita vaihtoehtoja kuin hommien tekeminen, koska se käyttää ne heti hyväkseen. Onhan se huomattu agissakin, koko ajan kehuminen ja kannustus vaan laittaa sen tekemaan huonommin töitä, sen sijaan tiukka ja selkeä käskytys toimii. Lisäksi treenit pitää edelleen pitää tosi lyhyinä ja useampi namikuppi käyttöön että tietää että on jotain minkä vuoksi tehdä hommia. Eli tylytys kehiin yhdessä kunnon palkan kanssa. Ehkä se työkoiran mentaliteetti näkyy siinä, että vaan tiukalle ohjaajalle kannattaa tehdä töitä, lässyttäjältä saa palkan jo paljon helpommastakin, eikä tarvitse edes yrittää.

Paikkamakuu tehtiin Narun kanssa. Menin piiloon, aikaa ehkä pari minuuttia. Todella hyvä, Viima oli maannut levollisesti, vaikka ohi kulki koiria jne. Takaisin tulessa se meinasi heiluttaa häntää kun tulin kohti, joten tehtiin Hannan käskytyksessä pysähdyksiä ja selän kääntämistä siihen asti että häntäkin asettui ja makasi levollisesti loppuun saakka.