Päästiin vähän testailemaan bh-juttuja porukassa. Paikkana Prisman parkkipaikka, jolla ei sunnuntaina kauheasti muuta häiriötä ollut, mutta saatiin omalla porukalla ihan kivat treenit aikaiseksi. Toisena koirakkona treenasi sakemanninarttu ohjaajineen ja lisäksi paikalla oli vielä bc Riitti ja Tiia, jotka toimivat sitten häiriönä meidän treenille. Spk oli Viimalle ihan uusi koira joten treeni oli tosi hyvää, varsinkin kun sakemannit tuntuvat olevan Viimalle se rotu jota inhotaan aina.

Alkuun Viima vähän katseli sakua, mutta seuruutin sitä ja pyörittelin sivulla niin alkoi kontaktikin mukavasti löytyä. Missään vaiheessa ei kuitenkaan esim. haukkunut toiselle koiralle. Tehtiin sitten alkuun kokeeseen ilmottautuminen. Viima vähän koitti nuuskaista tuomaria lahkeesta, mutta kun kielsin niin istui nätisti kättelyn ja juttelun ajan. Sen jälkeen pyörittiin koirien kanssa ympäriinsä, ohiteltiin toisiamme ja Tiia toimi häiriöihmisenä juosten ja liikkuen ympärillä. Tosi hyvin V piti kontaktia, olin kyllä tyytyväinen.

Tehtiin kerran seuraamiskaavio niin että Tiia katsoi. Ja ihan hyvä että katsoikin, olen nimittäin jotenkin onnistunut jättämään siitä yhden osuuden välistä kokonaan, eli olen tehnyt vain L:n muotoista kaaviota eli se viimeinen käännös ja suora on jäänyt puuttumaan. Eli eikun uudelleen ohjelmoimaan ohjaajan aivoja... No, mutten kaavio meni kuitenkin ok. Alussa Viimaa vähän yskitti, panta vissiin haittasi menoa ja siitä tuli vähän häiriötä, mutta sen jälkeen teki nätisti. Juoksupätkä ja hidas kävely oli ok, tosin hidas kävely taitaa olla omalta osalta tosi kummallisen näköistä... Mutta ihan ok suoritus, paikka säilyi koko ajan hyvänä ja kontakti oli ok. Otin siihen perään liikkeestä istumisen ja maahamenon sekä luoksetulon. Ne sujuivat tosi hyvin, tosin en ihan 30 askelta kävellyt istumisen jälkeen. Mutta liikkeinä ihan tosi nätit. Ainoa miinus tuli siitä että V vähän haukkui kun jätin sen maahan ja kävelin pois. Luoksetulo oli muuten todella hyvä, tiivis ja vauhdikas.

Tässä välissä käytiin Viiman kanssa häiriökoirana sakulle, joka oli kiinni kaupan oven luona. Ihan ok V piti kontaktia ja toinen koira makasi hyvin. Sen jälkeen tehtiin auto-osuus eli auton ovi aukesi ja sieltä kyseltiin neuvoja. V oli vähän ihmeissään että mikäs juttu tämä oli ja kallisteli kovasti päätään jutuille. Ihan alussa koitti käydä moikkaamassa, mutta sen jälkeen istui hyvin. Eli ei mikään ongelma tuo.

Viimalle testattiin myös tuo seinään yksin jääminen. Jätin koiran maahan ja menin nurkan taakse, sillä aikaa Riitti seuruutettiin Viiman ohi. Kävi kuten arvasinkin. Viima ei välittänyt toisesta koirasta mitään, sen sijaan se melkein heti rupesi kimeällä äänellä haukkumaan minun perääni ja nousi sitten ylös. Se ei kuulemma edes vilkaissut häiriökoiraa, katsoi koko ajan vaan sinne minne menin, eikä mitenkään remponut hihnassa, kunhan vaan rätkätti häntä heiluen. Tää on näitä agilitystä opittuja juttuja... Periaatteessa tuon ei pitäisi haitata bh:ssa, koira kun ei millään tavalla ole aggressiivinen, ainoastaan vaan komentaa minun perääni. Mutta tuota voisi kyllä jollain tapaa nyt koittaa treenata, se on vaan vaikea kun tuossa tilanteessa se on aina palkka jos tulen takaisin Viiman haukkuessa, vaikka kuinka kieltäisin.

Loppuun otin vielä liikkeestä istumisen ja maahanmenon luokstuloineen. Nyt ei istuminen pelannut niin hyvin, jouduin antamaan kaksoiskäskyn. Sen sijaan oli ihan hiljaa maahanmenossa ja muuten liike meni yhtä hyvin. Iso palkka ja kiitos tuosta.

Tosi hyvin Viima kyllä teki ja jaksoi. Pikkaisen häiriöt alkuun kiinnostivat mutta sehän on pääasia että koira ei missään nimessä ole aggressiivinen. Tottikseen olin tosi tyytyväinen, vähän jännitti kun joku katsoi, mutta V teki tosi kivasti.