Lappalaiskoirien tokossa Laajavuoressa.Tehtiin alkuun liikkeitä yksittäin, me saatiinkin Viiman kanssa aloittaa ja näyttää mallia muille miten alokasluokan seisominen ja hyppy tehdään (ei yhtään paineita :D).

Seisomisessa ekalla kerralla ennakoi perusasennon. Otin uudestaan, eikä enää ollut ongelmaa. Ohjaaja huomioi että Viima siirtyy hieman sivulle käskyn kuullessaan ja sitä koitettiin vähän työstää. Mietittiin että ottaako se vähän painetta minusta ja koitin tehdä käskyn niin että vähän hidastan ja rauhoitan tilannetta. En tiedä oliko sillä oikein vaikutusta, mietittiin sitten omaa käyttäytymistä. Viime treeneissä minulle huomautettiin että seuraamisen pysähdyksissä hilaan itseäni hieman kohti koiraa, jolloin koirakin liikkuu hieman sivulle, mietittiin näkyykö se myös seisomisessa. Tehtiin sitten noita pysähdyksiä valvovan silmän alla ja onnistuin olemaan tekemättä sivulle siirtymistä, kunnes viimeisellä kerralla taas kuulemma pysähdyin ja jotenkin hilasin oikean jalkani sivulle niin että koirakin kuulemma liikkui. Hassua, pitäisi saada nyt kuvatuksi vaikka videolle ja työstää tuota että mitä siinä tapahtuu.

Hyppy alokasluokan mukaan sujui ongelmitta. Avoimen hyppyä ei olla kauheasti tehty, mutta päätettiin ihan testata mitä tapahtuu. Viima hyppäsi ja istui ongelmitta, mutta arvasin että takaisin hypyn kanssa tulee ongelmia ja niinhän siinä tulikin. V on selkeästi sisäistänyt että takaisin ei hypätä eikä se hypännyt vaikka miten houkuttelin. Tehtiin sitten muutamia hyppyjä kumpaankin suuntaan agimaisesti ja sen jälkeen suostuikin hyppäämään myös istumisen jälkeen.

Luoksetuloa tehtiin itseksemme. Siinä on nyt joku ihme jäkki. Lelun kanssa onnistuu ongelmitta (lelu esim. niskan takana, kuitenkin niin että V on sen nähnyt) ja tulee ihan täysiä ja hyvin. Ilman lelua ei meinannut tulla yhtikäs mitään, alkuun Viima vaan istui ja katsoi, sitten jolkotteli hitaasti noin puoleen väliin ja jäi siihen katselemaan ympärilleen ja lopulta pöhisemään. Huomasin sitten kun lopetettiin että viereisestä metsästä tuli pari pikkupoikaa, en tiedä kuuliko Viima sitten ne ja otti vähän häiriötä ja vahti, eikä siksi tehnyt sitten täysillä ilman näkyvää saalispalkkaa. No joo, Viimuska lähti sitten autoon vähäksi aikaa pohtimaan touhuja ja katselin sillä aikaa muiden tekemistä.

Paikkamakuu tehtiin koemaisesti rivissä, hain Viiman autosta ja se oli suht innoissaan mutta rauhoittui paikkamakuuseen hyvin. Meni hyvin ekalla maahan, makasi hyvässä asennossa ja suht rauhallisena koko 2 minuuttia. Toisella puolella oli koira suht lähellä ja toisella puolella ollut nousi ylös, mutta Viima pysyi hyvin. Tein myös muutamia lyhyitä paikkamakuita niin että olin selin koiraan, ei ongelmia.

Loppuun tehtiin ohitustreeniä, alkuun niin että kohdattiin toinen koira vastakkain liikkeessä ja sitten ympyrässä pujottelua kun muut olivat paikallaan. Viima piti suht ok kontaktia, perusasennoissa oli vähän säätöä kun maa oli märkä ja V asensi takapuoltaan oikein urakalla :D. Ringissä pujottelu oli tois hyvä, otin itse oikein reippaan ja rempseän asenteen ja Viimakin teki samanlaisessa asenteella häntä ylhäällä ja askel lentäen.