No niin, huomenna taas Kuopioon, eli jokapäiväinen treenaus ei taas vähän aikaan onnistu. Onpas kyllä ollut mukava viikko, saanut olla kotosalla, treenata ja vielä pintaraapaista tulevaa työelämää työharjoittelun merkeissä. Viikonloppuna oli myös agilityn koulutusohjaajakurssin toinen osa, eli kovin agipitoinen viikonloppu on takana. Kaksi päivää vietettiin tehden käytännön harjoituksia että teoriaa, suht rankka paketti. Nyt vaan sitten harjoittelut tehdyksi niin koulutusohjaajakortti on plakkarissa. Tänään vielä kurssin jälkeen otettiin sitten vielä agitreenit. Tuike oli innoissaan, Viima ehkä pikkaisen nuutunut ja syykin selvisi illalla. Eli neiti aloitti juoksut. Samalla sitten sai sanoa hyvästi ensi viikonlopun tokokokeelle, sekä toiselle osalle meidän hyppy&keho-kurssista. Vähän kyllä harmittaa, mutta toisaalta nyt varmistui sitten luonnetestiin pääseminen, sillä juoksut varmasti siihen mennessä ehtivät loppua.

Päivän treenit olikin jo koulutusohjaajakurssilta tuttuja, pidempi pätkä näytti tältä:

Viiman kanssa pikkaisen sovellettiin rataa aina välillä, mutta esteet oli samat. Pujottelu oli tänään haastava, vauhdista siihen meno ei meinannut onnistua millään. Yksittäisenä meni, mutta ei mitenkään supervauhdikkaasti. A:lle neiti keräsi taas parhaat vauhdit ja siinä tulikin tosi pätevät kontaktit. Putketkin meni ok ja yllätyin, kuinka ei mennyt 4-hypyn jälkeen A:lle, vaan ihan oikein putkeen. 6- ja 7-hyppyjen takaakierrot toimi mainiosti, pikkaisen isolla kaarella. Viiman meno näytti tänään tältä (alun häsläys, sekä oma yllätys putkeen menosta näkyy ja kuuluu hyvin, plus että tällä radalla mentiin yhdestä hypystä ohi):

Tuike paineli tuon radan todella mainiosti. Pujottelu sujui joka kerta todella hyvin, haki itsenäisesti aloituksen ja teki vauhdikkaasti. Tosi pätevää menoa. Intoa oli ja paikallaan pysymisestä sai muistuttaa, kuten videollakin näkyy:

Tuike teki myös toisen lyhyen treenin, jossa kaikki meni ok, mutta vähän jo kuuma halli nuudutti:

Kumpikin teki lisäksi keinua kissanruokapalkalla. Viima veti tasaisen varmasti. Tuikella oli kauheasti intoa ja ei meinannut malttaa pysyä paikallaan sitten millään. Keinullakin oli tosi kova yritys ja saatiinkin suhteellisen vauhdikasta menoa siihenkin, ei liikaa jännittänyt. T:n keinu: