Ensimmäinen Tampesterin viikko takana ja suht nopsaanhan se sujahtikin. Tilat on PolAmk:ssa aika hyvät, naisilla on makea sauna ja koulun ohessa on vielä loistava kirjastokin (pitää muuten suositella pitkästä aikaa hienoa, koskettavaa ja mietityttävää kirjaa, Cormack McCarthyn Tietä, aivan parhautta!). Mutta kyllä kotiolot Tampereen(kin) voittaa ja lähestulkoon heti kotiin päästyäni lähdettiin treenaamaan Laukaaseen.

Viima aloitti treenin ja oli ihan mukavalla päällä. Tehtiin seuraamista hallissa ja käännöksissä oli huomattavaa parannusta. Sitten iski pieni naksutuskriisi ja mentiin pihalle treenaamaan. Siellä Viima teki taas tosi kivasti ja innoissaan, eli kriisi unohtui onneksi saman tien. Tein ensin kolme luoksetuloa läpijuoksuna ja kunnon matkalla, palkkana lentävä nami. Vauhti oli tosi hyvä ja Viima tosi innoissaan. Joka kerralla lyhensin matkaa ennen kuin heitin namin taakse ja hienosti Vimps tuli hidastelematta. Sitten seuraamista, käännöksistä palkaten, oikein kivaa.

Sitten koemaista ketjutusta siirtymineen:

  • Seuraaminen: Suora ja käännös vasuriin, vähän meinasin itse sössiä käännöksessä, muuten hyvä ja nätti kontakti.
  • Kaukot: Ekasta istumisesta vapautus palkalle, tosi nätti.
  • Seuraaminen: Taas vasuri, oikein hyvä.
  • Kaukot: i-m-i-m ja palkalle, ekaan maahanmenoon kaksi käskyä, muuten hyvä.

Sitten tehtiin kerran vahvistukseksi luoksetulon stoppi, josta lentävä palkka ja vielä sen jälkeen yksi läpijuoksu, oikein kivasti meni. Loppuun otettiin paikkamakuu Iitun vieressä hallissa. Aika iisi makuu koska halli oli Viimasta vähän nounou. Olin piilossa minuutin ja makasi tosi nätisti. Heti hallista ulos tullessa alkoi taas lelukin kiinnostaa ja lopuksi leikittiin oikein kunnolla ja Vimps tuntui olevan oikein hyvällä päällä.

Tuike-ihanuus oli niin täynnä virtaa ja intoa, ettei meinannut housuissa pysyä. Otettiin ruutua Maaritin merkeillä, valmiiksi rakennettuna. Aivan mahtava katsella hakeminen ja hieno ruutuun meno, josta palkkasin pallolla. Jatkettiin paikkatreeniä ja T rupesi hömppäämään, juoksi ruutuun, meni itse innoissaan maahan ja heilutti häntää aivan tärppänä. Lähestyessä koitti juosta vastaan ja kun huomasi että se oli nounou, niin meni äkkiä taas maahan häntää heiluttamaan. Eli otettiin vaan rauhaa paikallaan olemiseen, piiitkillä kehuilla ja alkoihan se pieni siellä pysymään. Loppuun otettiin kokonainen ruutu. Korjasin paikkaa toisella käskyllä, koska meni vähän reunaan, muuten hyvä. Seuraamiseen tuli täysiä, hieman väljästi mutta makealla kontaktilla.

Liikkeestä istumisessa oli oma käskytys vähän hakusassa ja tuli muutama maahanmeno. Käsky kun saatiin kuosiin niin hienoja istumisia. Seuraamiseen olin tässä tosi tyytyväinen, kontatki oli ihana. Loppuun vielä paikkamakuu Iitun kanssa, 4 minuuttia. Tosi nätti, valpas, mutta varma. Hieno pieni.