Ilalla jäähallin parkkiksella, ohikulkijoita paljon eli häiriötä kivasti. Alkuun otettiin paikkamakuuta, menin piiloon auton taakse. Pysyi hyvin. Yhdessä vaiheessa ohi käveli koira ja V vähän puhisi, mutta pysyi kuitenkin hallussa. Sen jälkeen otettiin kaukkareita, joissa oli vähän kontakti alkuun hukassa kun piti seurata ohikulkijoita, mutta löytyi se sieltä loppujen lopuksi ja tuli hyviä siirtymisiä.

Sen jälkeen tehtiin kaikki bh-tottiksen liikkeet putkeen, koemaisesti (tosin se henkilöryhmä tietysti puuttui, mutta koitin ottaa seuraamiseen kahdeksikon pysähdyksen kera). Hihnassa seuraaminen oli erinomaista, oisiko kerran haukahtanut, mutta muuten aivan mainio! Nyt pysyi aika hyvin askelten laskuissakin mukana. Täyskäännöksissä hyvää takapuolen käyttöä. Irti seuraaminen lähti hyvin, nyt haukutti vähän enemmän ekalla suoralla, sen jälkeen hiljeni. Juoksussa hieman jätätti, mutta hitaaseen kävelyyn korjasi huomattavasti paremmaksi. Toisessa täyskäännöksessä pieni suullinen huomautus kun meinasi jäädä katselemaan, sen jälkeen teki taas mainiosti.

Liikkeestä istuminen älyttömän hyvä! Samoin liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Noissa oli aivan mainio vire, jäävät liikkeet täpäköitä ja luoksetulo nopea ja tiivis. Jee, kyllä pikkuporokoira pisteli parastaan. Hyvin kesti ilman palkkaa, pikemminkin nostatti vaan virettä kehuista, se on se isoin jännitys.