Vähän liikaa taas ollut pakkasta, että viitsisi pihalla kauheasti treenata. Tänään oli onneksi pikkaisen lauhempaa ja Viherlandialla pystyi hyvin treenaamaan.

Vimpsin kanssa liideltiin kahdestaan tälläisiä kuvioita (radoista tuppaa tulemaan tälläisiä pitkiä ja kapeita hallin muodon takia):

 Eli rata mentiin siis vähän niin kuin kumminkin päin. Täytyypä taas heti alkuun kehua pientä porokoiraa. Intoa oli valtavasti ja kuunteli upeasti. Putki oli jostain syystä tänään aika hidas, mutta muuten meni todella mukavaa vauhtia. Pujottelun haki tosi hienosti kummallakin pätkällä. Erityisen tyytyväinen olin pätkään 1-7, todella hyviä kääntöjä ja seurasi ohjausta hienosti.  Hypyillä B-D oli alkuun vaikeuksia, kun en kerinnyt mukaan ja luki jo edessä ollutta estettä, mutta saatiin sekin tosi sujuvaksi. Monta hyvää toistoa tuli, eikä korjata joutunut juuri ollenkaan. Lelupalkkaa kelpasi taas hienosti, tosin radalla ei edelleenkään voinut ottaa sitä esiin, koska rata unohtui saman tien ja koitti vaan tulla leluun. Loppupalkkana sen sijaan toimi hyvin.

Lisäksi tehtiin keinua, rengasta ja A:ta, kaikki meni oikein hyvin. Kerran taisi mennä renkaan sivusta, muuten oikeita suorituksia. Alastulokontakti on hyvä myös A:lla ja keinulle menee varmasti. Hieno Vimps.

Tuike ja Vesa kävivät myös treenaamassa kilpailevien ryhmässä. Toinen rata mitä tekivät näytti suunnilleen tältä:

Tästä oli myös joku toinen versio, mutta se jäi nyt kirjaamatta. Hyvin oli kuulemma mennyt, eli ei siitä sen enempää :D.

Tokoiltu ollaan sisällä, Tuike on treenannut taas kovasti kaukoja ja niiden tekniikkaa. Takapalkka alkaa vahvistua ja sen kanssa ollaan voitu uppeihin ottaa jo vähän etäisyyttä. Vimpsille paljon seuraamista ja käännöksiä, ilme on ollut hyvä. Paikkamakuutreenit pitkän kaavan mukaan sisätiloissa on myös jatkuneet hyvällä menestyksellä. Kaikennäköistä pientä siis.