Tuike sai tänään todellista laatuaikaa, kun pääsi ihan yksin treenaamaan Doggien hallille kera Jennyn ja Annan. Kyllähän kaikki koirat normistikin treenaa yksin, mutta yleensä se muut tuppaa kuitenkin olemaan mukana, vähintään autossa odottamassa.  No, mikäs siinä, pieni oli innoissaan, vaikka vähän tuntui että kateuskortin puuttuessa meinasi prinsessaa välillä kiinnostaa muut asiat normaalia enemmän...

Seuraaminen: Pari semipitkää pätkää eri kohdista palkkaillen. Välillä tuntui että paikka irtoili enemmän, eikä malttanut tökkiä. Joko vähäinen treenaamattomuus tai sitten se, ettei vuorosta tarvinnut kilpailla, aiheutti pientä lipsumista. Plus että se on keksinyt tuolla hallissa sen, että saatuaan palkan, voikin alkaa nuuskimaan, vaikka liike vielä jatkuisikin. Mutta oli siellä paljon hyvääkin ja kontakti säilyi pääasiassa hienosti.

Kaukot: Nämä oli tänään niin hienot! Ensin treenattiin lyhyeltä matkalta, josta onnistui kaikki vaihdot tosi hyvin. Sitten pidennettiin matkaa ja siirtymälitania i-m-s-m sujui ihan virheettä. Liitettiin siihen vielä i-s, mutta siinä jouduin heti huomauttamaan ja palauttamaan kun alkoi teputtamaan. Sen jälkeen skarppasi tuonkin siirtymän. Eli sellaisesta viidestä metristä sujui jo aika kivasti.

Luoksetulo: Ensin tuli seisomisessa ennakointia, sitten vähän valumista. Saatiin onneksi taspaino noiden välille. Maahanmeno oli parempi ja Tuikelle oikein sopivan säpäkkä. Kerran koko liike ja se oli oikein ok.

Ketjutettuna tehtiin seuraavat:

  • Metallinouto: Lähti, mutta metalli ällötti ja jäi nuuskimaan sen ympärille ennen kuin nosti, ei kuitenkaan kaksoiskäskyä. Väljä palautus. Miinusta olisi varmaan tullut ainakin sen pari pistettä.
  • Liikkeestä istu: Tämä oli ok, vaikka itse sekoilinkin. Ehkä hinasen vinosta asennosta vähän miinusta.
  • Hyppynouto: Ehti ihan pikkaisen nuuskaista jotain lähdössä ja vähän mallasi isompaa kapulaa suuhun. Hyvät hypyt ja ihan ok palautus kuitenkin. Ehkä sellaista kasia.

Ihan ei T:n vire meinannut nyt tähän riittää ja vähän oli haahuilua. Sen kanssa pitäisi osata nollata ja hehkuttaa enemmän ja koittaa saada nousemaan, vaikka nuuskiminen vähän kävisikin hermojen päälle. Onse vaan sellainen jaappanialainen prinsessa!