Toista kertaa päästiin omaan ryhmään, vaikka neljäs kerta oli menossa... Tuppaa noille sunnuntaiaamuille sattumaan kaikkea muutakin. Ja eilen meidän piti olla Varkaudessa kisaamassa kahdella radalla, mutta auto-ongelmien takia ei sitten päästykään lähtemään. Harmitti kyllä, kisoissa oli vaan neljä ilmottautunutta mini2-koiraa. No, tän vuoden kisastartti siirtyy sitten tulevaisuuteen.

Tän päivän radat näytti tältä:

Päärata meni vähän miten sattuu. Alkuun T vaan jolkotteli, loppuun saatiin vähän jo vauhtiakin pujottelun jälkeen. Puomille meno oli vaikea, T ei millään käsittänyt että ei mentykään putkeen. Parilla kerralla se oli jo ylösmenolla, mutta tuli silti vielä alas ja putkeen. Ohjaajan namiavustuksella saatiin se sitten sujumaan ja meni oikein kivasti. Tosin sitten kun piti mennä putkeen puomin sijasta niin Tuike meni tietysti ekalla kerralla puomille... No joo, sellaista se on aina välillä. Pujotteluun meno oli myös vaikea, vein koiran valssin kautta pujotteluun että sain ohjatuksi oikealta. Valssin ajoitus oli vaikea, se kun onnistui niin onnistui sisäänmenokin. T vähän aristeli pujottelua eikä mennyt ihan täysillä kun pujottelun tukijalta törrötti niin pitkällä että itse kävelin niinde päältä, mikä heilutti sitten koko pujottelua. Mutta loopurata meni sitten ihan ok kun saatiin sujumaan.

Keinua tehtiin yksittäisenä ja se meni tosi kivasti. Alkuu pelkkää rämäyttelyä, T oli ihan innoissaan. Sitten tehtiin parit ihan kokonaiset keinut ja ne sujui oikein kivasti, ei juurikaan himmailua ja Tuike tuli oikein reippaasti.

Alareunan pyöritystreeni meni ihan ok, tehtiin se parisen kertaa, aika simppeli ja siinä T paineli mukavalla vauhdilla.