Hippoksen parkkiksella, mukavasti häiriötä ja lisänä pari muuta koirakkoa. Seuraamisessa katsottiin alkuun lähtöjä, mutta nyt pidensin matkaa 4-5 askeleeseen, siinä pysyi paikka vielä hyvin sivusuunnassa. Lisäksi tehtiin taas avusteisesti sivulle tuloja, eli näitä juttuja mitä nyt ollaan koitettu ahkerasti treenata itseksemmekin.

Liikkeestä maahanmenoja ja seisomisia peruutellen. Maahanmenoissa onnistumisprosentti on kasvanut, ihan 100% ei kuitenkaan vielä onnistu ekalla käskyllä, mutta edistystä kyllä. Seisomisessa koitin kiinnittää huomiota taas siihen että kaikki tassut pyäshtyisivät eikä tulisi ylimääräistä steppailua, namia heittämällä niistä tulikin aika hyviä.

Sivulla otettiin maahanmenoja sekä istumaannousuja. Siinäkin tulee todella helposti steppausefekti, eli T liikuttaa jalkojaan istuessa sivulle ja samalla kääntyy koko koira. Vedätin sitten ihan nokasta ylös ja alas, ettei paikka liikkunut yhtään. Tuo on sillä kyllä tosi yleistä että että se koittaa vetä itseään sivummalle, ihan kuin ei näkisi kunnolla vierestä. Saa siis olla tarkkana.

Luoksetuloja tehtiin pari kappaletta, vauhti hyvä, sivulle tulossa saattaa olla vielä väljyyttä. joten vahvistin sitä.