Ajeltiin hallille, Rieha ei toki sinne pääse juoksun takia, mutta isot koirat kyllä. Tehtiin radanpätkää ja päätin, että Tuikenkin jalka varmasti kestää satunnaista liitelyä, joten se pääsi myös tyyppäämään menoa. Se tykkää hommasta kuitenkin niin paljon, painaa lenkillä ihan täysiä ja jalka on ollut ihan ok. Rimat matalalle ja eikun menoksi. Pätkä oli tämän näköinen:

Tuikehan tykitti menemään niin hienoa vauhtia, ettei tosikaan. Se oli ihan liekeissä. Vauhti oli huippua ja luki ohjaustakin hienosti. Putken pimeä pää löytyi täysin ongelmitta, vaikkei ole sellaista pitkään aikaan tehnytkään. Todella hyvää menoa, ei voi muuta sanoa ja kyllä oli pikkukoira onnellinen tämän jälkeen! Eiköhän me vielä jossain vaiheessa kisakentillä käydä, jos vauhti on tälläistä. Ihana!

Viimalle sama pätkä. Ekalla kerralla koitin lähettää senkin pimeään putkeen takaa, mutta eihän se sitä tajunnut ja kun putket ei sitä ime, niin ohi meni. Sen jälkeen otin käyttöön siihen pakkovalssin ja johan sujui. Ekalle putkelle sille tuli joku ihme jäkki vähäksi aikaa ekan kierroksen jälkeen. Putki oli musta ja ei meinannut mennä siihen ollenkaan. Kauheasti koitti tarjota ja mm. kiipesi putken päälle, mikä ei ole Viimalle ollenkaan normikäytöstä. Kovalla houkuttelulla se sitten meni taas putkeen, eikä siinä sitten ollut ongelmaa. Ei kuitenkaan ollut niin nopea kuin toinen, tavallisen värinen, putki. Hassu eläin. Tuo kun selvitettiin ja vein sen pakkovalssilla kakkosputkeen, niin rata oli oikein sujuvaa menoa. Lopussa oli käytössä taas loppupalkka ja sinne se tykitti ihan onnessaan. Hyvä Vimps!

Rieha-riepotin jatkoi tänään laatikkokontaktien opettelua. Edelleen aika lailla sama kuin eilen, vasemmalta tarjoaa hyvin 2on 2off, oikea on paljon vaikeampi ja tulee todella herkästi yli. Hieman meinaa myös kuumua. Lisäksi treenailtiin sisällä kaukoja, joissa meinaa välillä tulla hirmukiire. Pitäisi pikkuhiljaa palkkailla sitä myös kestosta, niin nopsaan se meinaa tarjota asennonvaihtoja, samalla koko ajan kiihdyttäen, jolloin tassutkin alkaa liikkuumaan seisomisissa. Seuraamistreeniä tehtiin myös ja on se vaan pätevä. Seinän vierustassa pylly pysyi ja ilme on mainio.

Tuike teki myös laatikkokontakteja. Se on kanssa niin ihana kun yrittää ja yrittää ja häntä vaan heiluu. Sekin hiffasi homman tosi nopeasti ja tuli hyvin 2on 2off. Hauska oli sen kanssa huomata, että se tarjosi laatikolla maahanmenoa, on vissiin pienelle koiralle luonnollinen asento. Jatkamma harjoituksia!