Kiireellä lähdettiin ja Tuike joutui kentälle suoraan autosta kun muut olivat jo aloittelemassa. Se olikin ihan hyvä treeni kun tärppä-hyppy-pomppu-väyh-viiks-koira pääsi suoraan autosta ja mihinkäs muuhun kuin kunnon luoksepäästävyystreeniin, missä pitää istua kiltisti ja rauhassa. Eli tehtiin luoksepäästävyyttä niin että ryhmän jokainen ohjaaja jätti oman koiransa koulutusohjaajan pidettäväksi ja kävi moikkaamassa jokaisen muun koiran ympyrässä. Tuike teki oikein kivasti, kerran nousi ylös, mutta antoi katsoa hampaat kuitenkin. Hienoa oli se ttä mukana oli myös kaksi miestä eikä Tuike juurikaan reagoinut heihin, eka meni ilman minkäänlaista reaktiota, toka lähtiessään hieman jutteli Tuikkuselle niin meinasi tulla kommentti vuh, mutta jäi kuitenkin tekemättä. Tuikelle miehet on aina olleet isompi juttu kuin naiset, mutta treenillä tästäkin on selvitty hyvin.

Seuraavaksi tehtiin seuramista ympyrässä pujotellen. Ekalla kierroksella piti tehdä kaksi liikkeestä maahanmenoa ja tokalla kaksi liikkeestä seisomista seuraamisen ohessa. Itseä jänskätti jostain syystä aika paljon ja se näkyi omassa menossa ja siten vähän Tuikessakin. Pääasiassa piti hyvää kontaktia, sivusuunnassa tuli vaan väljyyttä. Maahanmenot oli kumpikin ok, samoin seuraamiset.

Paikkamakuu tehtiin rivissä, 2 minuuttia. Tuike makasi tosi nätisti, hieman huitoi tassullaan naamaa mäkäräisten takia. Koirien ympärillä kierrellyt koulutusohjaaja ei haitannut ollenkaan.

Loppuun otettiin ruutu ja luoksetulo. Testasin eka meneekö ruutuun ilman namia, mutta oli vähän hukassa joten vein sinne namin ja silloin irtosi hienosti. Tokalla kerralla en laittanut enää namia ja nyt meni hyvin ilmankin, mutta siis tarvitsee vielä muistutuksen. Otin mukaan seisomisen, teki hyvin. Luoksetulossa tuli väljästi sivulle, muuten ok.

Muuta lähtivät niin pyysin Birgittaa vielä liikkeenohjaamaan meille alon liikkeet koemaisesti. Seuraaminen oli suurimmaksi osaksi hyvää, ekasta perusasennosta piti huomauttaa, mutta juoksupätkät ja sen jälkeiset perusasennot oliva hyviä. Ihan loppumetreillä otti kovasti häiriötä Birgitan soivasta kännykästä (jossa muuten sama soittoääni kuin itsellä, johtuikohan osaksi siitä) ja kontakti hieman katosi. Liikkeestä maahanmenossa kaksoiskäsky, ei pelannut nyt ollenkaan. Enemmän enemmän treeniä siihen siis. Luoksetulo oli nyt kympin arvoinen. Liikkeestä seisomisessa sama kuin viimeksi eli vaikka pysähtyy niin saisi olla himpan terävämpi. Mutta kokonaisuutena ok suoritus, edelleen sitä pientä hiottavaa on.