Tänään Remmin kautta järkättyihin treeneihin saapuikin yllättäen aivan hurjasti porukkaa. Oisikohan meitä ollut parkkiksella joku 12 koirakkoa. No tulipahan ainakin kunnon häiriötä kun joka puolella treenasi porukkaa. Eipä tuo pahemmin haitannut, tosin kerran meinasi käydä vähän huonosti kun olin jättänyt T:n luoksetuloa odottamaan ja joku heitti koiralleen narulelun siihen viereen. Onneksi T tottelee hyvin ja pinkaisi reippaana tyttönä luokse vaikka lelulle meinasikin mennä ja lelulle tuleva koira tulla luokse. No joo, tuleepahan testattua tuollaistakin.

Tuike

Paikkamakuu: Kunnon rivistö koiria, ei oikein päässyt piiloon joten jäin näkyviin. Hienosti makasi reippaan pari minsaa vaikka liikettä ja menoa oli ympärillä.

Liikkeestä istuminen: Edestä namipelillä ja sivulta seuraamisessa. Kaikki oikein, ihan niin kuin lotossa.

Ruutu: Hyvin bongasi ja juoksi ruutuun. Hieman meni vasempaan reunaan, joten käskin etsiä uudestaa ja paransikin paikkaa. Kohti kävellessä meinasi nousta mukaan, olisiko johtunut siitä että viime aikoina olen enimmäkseen kääntynyt oikealle ja nyt vasemmalle, eikä se oli niin varma. Sitä vahvistettiin ja loppuun vielä siirtelyjä eri paikoista ruutuun. Vasen takareuna oli tänään pop eli vahvistettiin keskustaa.

Luoksetulo: Stoppeja namipelillä, hyvin pelaa käsimerkki seisomisessa. Sitten seisomista pitkästä matkasta ja tässäkin hyvät stopit.

Viima

Seuraaminen: Tykkäsin kovasti paikasta ja ilmeestä. Teki hyvää pätkää, eikä ottanut millään lailla häiriötä. Hyvä Vimps!

Paikkamakuu: Tehtiin kaksi kertaa. Eka tosi hyvä. Tokassa alkoi turhautumaan ja sanoi pari kertaa vou. Sanoin sille höpsis ja lopetti. Takaisin mennessä tuli liikettä, eli otettiin vielä lyhyt pätkä, joka oli varma ja siitä palkka.

Luoksetulo: Läpijuoksu pitkästä matkasta oli oikein hyvä. Stoppeja namipelillä, hyvin toimi, tosin ravasi vaan.

Kaukot: Minulle tuli ihan totaalinen blackout maahanmenokäskyn kanssa ja sen takia maahanmenoissa oli ongelmaa. Muuten ok.