Tänään agikisat Jyväskylässä, jossa mini2-luokan tuomaroi Sisko Pulkkinen. Ilmoitin T:n kisaamaan lähinnä sillä periaatteella, että mennään nyt kun on kotikisat, lisenssi maksettu ja löytyi vielä yksi lahjakorttikin. Minkäänlaisia tulostavoitteita ei ollut, eihän me olla edes juuri treenattu. Lähestulkoon olin päättänyt etten enää sen kanssa kisaa tämän jälkeen. En tiedä johtuiko siitä, mutta radalle menin rentona. Ja Tuike oli SUPER!

Ekalta radalta saatiin heti puhdas rata, mutta reipas yliaika, keinusta johtuen. Keinu oli kolmanneksi viimeinen este, ja sille mentäessä meillä olisi ajanoton mukaan ollut vielä reippaasti aikaa, eli vauhti oli hyvä. Keinu siis otti aikansa, mutta loppujen lopuksi Tuike sen tuli, vaikka siinä melkein 20s. menikin. Muuten rata oli oikein sujuva, vältettiin parit tosi pahat putkiansatkin. Yliaikanollalla sijoituttiin 4/14.

Mutta se toinen rata sitten. Nyt meno oli ihan sairaan hyvää, T pisti parastaan ja kuunteli ja kääntyi juuri niin kuin halusinkin. Ja se keinu. Ihan täydellinen suoritus!! Pikkaisen hidasti ylösmenolla, mutta tuli tosi reippaasti alas ja siitä vaan maaliin. Edellisen radan mietintä siis oli selkeästi tehnyt tehtävänsä ja neiti vauhdin huumassa päätti että ei se olekaan paha juttu. Tältä radalta ylivoimainen nollavoitto (sij. 1/14), ajalla -3,52!!

Täytyy kyllä sanoa, että ei paljon iloisempi voisi olla. Ärsyttänyt niin paljon kun on melkein mennyt fiilis koko hommasta, eikä saada näytettyä sitä meidän potentiaalia. Edellisestä nollasta onkin melkeinpä se vuosi aikaa, eli sitäkin suuremmalla syyllä oli mahtava fiilis kun kaikki pelasi (pujottelut ja jopa puomin kontaktit!). Ja kuulemma seurakaverit olivat hurranneet yhteen ääneen kun Tuike teki täydellisen keinun  . Ehkä sitä joutuu vielä viimeistä nollaa metsästämään, jos tämän fiiliksen saa ylläpidettyä...

Radat näyttivät suunnilleen tältä.

A-rata

---------------------------------------------------------------------------------

B-rata