Ohjelmassa suht haastava rata ja ohjaaja oli jo rataantutustuessa aika pihalla, jotenkin ei vaan lähtenyt ja oli tosi vaikeaa suunnitella ohjausta. Varmaan eilinen vielä vähän väsytti. Rata näytti tältä:

1247773481_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tuikea vähän kuumuus verotti myös, eikä kämäinen ohjaaja varmaan auttanut. Alussa koitin ohjata 1- ja 2-hypyn oikealta puolelta, mutta kuten arvelinkin, Tuike veti putkeen. Vaihdoin alun ohjauksen toisella puolelle niin sujui. Pujo oli hyvä joka kerta, ei yhtään virhettä. 10-putkeen sujahti väärään päähän heti jos olin yhtään myöhässä, pitäisi saada enemmän etumatkaa, mutta koska sitä en pujolta saa niin teki tiukkaa. Tosin T alkoi hyytyä, niin kerkesin myös valssaamaan putkelle ja siitä meni ok putkeen. Loppu oli ok, vein itse putken puolella ohjaten. Vähän nihkeää, mutta sujui jotenkin.

Ohessa tehtiin pikkaisen tokoa. Ihan lyhyt paikkamakuu, mutta iso häiriö, oikein hyvä. Seuraamisen askelsiirtymät, vasen muuten ok, mutta pylly jää herkästi liian vinoon. Oikea hieno! Kaukojen kanssa ollaan edistytty ja m-s on jo aika ok, s-m koittaa välillä liikkua eteen. i-s-i sujui myös aika kivasti, eli kyllä se siitä. Matka on tietysti vielä ihan lyhyt. Liikkeestä istu vaatii toistoa, toistoa, jotenkin tosi herkkä liike. Jos käsky on yhtään vääränlainen niin jatkaa vaan liikettä tai sitten menee maahan. Mutta oli oikein nättejäkin ja täpäköitä. Luoksetulon maahanmenossa meinasi jo vähän hyydyttää, teki ok, mutta ei mitenkään supernopeasti.