Tuikkusen kanssa kotipihalla.

Tunnari. Liikkeenohjauksessa (Vesa) ja täydestä kisamatkasta. Kaksi toistoa, ekalla kapulat rivissä, tokalla ympyrämuodostelmassa. Kumpikin ihan SUPER! Tarkka haistelu ja hieno tuonti. Paikallaan kääntyminenkin sujui ilman että neiti koitti pyöriä mukana. Tosi pätevää siis.

Ruutu. Kisamatkasta lähetys ja bongaus oikein hyvä. Kerran koko systeemi seuraamisineen, oikein hyvä sekin. Maahanmenotreeniä eri matkasta, ei ongelmaa. Keskikohdan bongailua tehtiin myös, koska hieman haki etureunaa, hyvin alkoi siinäkin korjailemaan.

Liikkeestä istuminen. Onnistumisprosentti nousee toistojen myötä, nyt saatiin jo varmaan 90% oikeaan asentoon. Kasvatin jo vähän matkaa ja hyvin pysyi.

Kaukot. Näitä ollaan tehty sisälläkin iltaisin ja edelleen laatikossa. Ehkä sieltäkin alkaa tulla jo se idea paikallaan pysymisestä ja seisominen on parantunut huomattavasti. On se edelleen huomattavasti vaikeampi kuin istuminen tai maahanmeno, mutta pikkukoira yrittää ihan tosissaan.