Päästiin kummankin koiran kanssa Helmisen Hannan vetämälle hyppytekniikkaan ja kehonhallintaan keskittyvälle kurssille. Viiman ja isojen koirien kurssi aloitti, Tuiken vuoro on sitten ensi kuussa. Eli tänään pitkästä aikaa taas Viherlandialla ja vielä pidempi aika on siitä kun Viiman kanssa ollaan mitään agiin viittaavaa tehty. Mutta olipas mukavaa ja Viima oli ihan innoissaan läpi treenin! Ja tosi kivoja lihashuoltovinkkejä saatiin.

Aloitettiin ensin venyttelyillä. Ensin venytykset istualtaan, namin kanssa päätä kiertäen ylös ja alas, sekä kummallekin sivulle. Sitten samat seisten. Sitten tehtiin syviä lihaksia kehittäviä treenejä. Ensin jalkojen nostot yksittäin jokainen jalka ja sitten vastakkaisten sivujen etu- ja takajalka yhtäaikaa. Hyvin Viima nämä handlasi ja varmasti tekee hyvää treenata oikeasti lihaksiakin. Sitten kokeiltiin kottikärryjä, eli nameja 10kpl 10 sentin välein maahan ja koiran takajalat nostetaan ilmaan ja kävelytetään niin eteenpäin, koiran imuroidessa nameja. Tätä ajattelin ettei onnistu, mutta Viima otti aika lunkisti ja käpötti etutaissuilla hienosti menemään. Loppuun opeteltiin vielä takana hitaasti kävelyä epätasaisella, sekä peruuttamista että pyörimistä kumpaankin suuntaan.

Sitten siirrtyttiin hyppytreeniin: 5 hyppyä matalalilla rimoilla, hyppyjen väli n. 5-6 jalkaterää. Palkka vietiin viimeisen hypyn taakse ja koira lähetettiin istumasta hyppäämään, tarkoituksena saada hallittuja hyppyjä, joissa takaosa  ponnistaa tehokkaasti. Viima lähti ekalle yritykselle kuin tykin suusta ja se sitten kostautuikin viimeisellä rimalla, Viima otti hirmuisen loikan toiseksi viimeiseltä hypyltä ja rojahti suoraan viimeisen riman päälle. Todella tyylikästä menoa oli . Ei onneksi haitannut pätkääkään ja seuraavaan yritykseen laitettiin avuksi näköapuja eli rimojen alle isompia esineitä, että hahmottaisi paremmin rimojen paikan. Se sujuikin heti paremmin ja Viima hyppäsi todella paljon hallitummin ja nätisti yhdellä laskeutumisella. Viimeselle kerralle laitettiin näköavut vain toisen ja neljännen hypyn kohdalla, että vauhti ja eteenmeno säilyisi paremmin. Ja tosi nätit hypyt neiti tekikin. Kiva kurssi ja varmasti kehittää rontti-Viimankin kehonhallintaa.