Taas koko porukan kanssa hallilla. Vesa ja Tuike treenasivat ensin kontaktiryhmässä, jolloin touhuiltiin Viiman kanssa omia juttuja. Sen jälkeen oli vuorossa kilpailevien ryhmä jossa parivaljakko V&T jatkoivat treenausta, kun minä vedin omaa junnumölliryhmääni.

Viiman kanssa tehtiin hyppyjen takaakiertoja ja lyhyitä hyppy-putki-pätkiä, oikein kivasti sujui. Rengasta tehtiin yksittäisenä, muutama sivusta meno tuli, mutta saatiin sekin nopsaan korjattua ja oikea kolo löytyi. Pujottelussa meinasi olla vähän liikaa intoa ja koitti vetää ohi ekasta välistä, mutta siihenkin alkoi keskittyminen löytymään. Eniten Viimalle tuotti vaikeuksia se, kun Tuike teki puomia toisella puolella hallia, pieni porokoira olisi halunnut kanssa . Tehtiin sitten vähän tokojuttuja, että saatiin keskittyminen kohdilleen. Kaukot pelasi hienosti jonnekin 8 metriin ja seuraamisessa saatiin myös kivaa treeniä.

V&T treenasivat omalla vuorolllaan seuraavanlaisia pätkiä:

Ja:

Vähän vaikea nyt selostaa miten on mennyt kun itse ei ole ollut tekemässä, enkä oikein ehtinyt edes seuraamaan oman ryhmän vetämiseltä. Mutta pääpiirteisään kai ihan hyvin, isoin ongelma oli ollut se, että Tuike katseli kuulemma koko ajan minun perääni. Ja oli kuulemma kerran koittanut lähteä juoksemaan luoksekin, mutta V oli saanut kiinni. Pitää tuota miettiä, että saisiko koulutusvuoroa vähän aikaistettua tai jotain, että pääsevät kunnolla treenaamaan.